Aito ystävyys antaa toiselle mahdollisuuden olla erilainen !

TODELLINEN YSTÄVYYS...

 

Kerron teille ystävyydestämme, joka alkoi ehkä parisen vuotta sitten Markon yhteydenotolla. Ensin en välittänyt koko yhteydenpidosta, mutta mitä enemmän hän kirjoitti sitä enemmän alkoi kiinnostamaan ihminen nimeltä Marko Lind. Luin hänen tarinaansa hänen kotisivuiltaan. Totesin, että olimme molemmat "aina välillä" väsyneitä tähän elämään, itse olin väsynyt isännöintityöhön eli olin tavallaan kyllästynyt ihmisten kateuteen, henkiseen painostukseen jne. jonka tavallaan sain osakseni. En ole koskaan ymmärtänyt miksi; niinpä aloitimme antoisan keskustelumme julkisesti sekä keskenään. Pian huomasin, että hänestä oli tullut minulle tärkein ihminen lasteni lisäksi, tavalla joka mullisti elämäni.

Olen ns. pohjalaisena omista ongelmistani pidättyväinen eli halusin selvittää itse kaiken ja häpesin puhua niistä muille. Olin ottanut harteilleni ison taakan erossani eli hoidellut asuntovelan lisäksi mieheni autovelat ja lasten auttamiset opiskelussa, että heillä olisi parempi elämä kuin minulla oli ja tottunut olemaan vain ystävieni olkapää. Jos yritin heille jotain joskus kertoa, minut tyrmättiin ja olin taas kuuntelijan roolissa. Niinpä päätin Markon kohdalla, että jos hän ei ole kohdannut hyviä ihmisiä, niin minä voisin todistaa hänelle että niitä on olemassa! Olin ollut ihmisilleni hyvä ja työssäni tunnollinen, mutta ei se tuntunut tällä kylällä riittävän. Olin omassa avioliitossani toiminut kuten kuuluisi, mutta sekin epäonnistui. Olin kokenut työssäni henkistä painostusta jne.

Marko pyysi puhelinnumeroani ja minä annoin. Annoin sen ihmiselle, joka oli tavallaan minun halveksima “soskupummi“, entinen linnakundi jne. Ihmiset luulivat, että palvoin häntä kun osallistuin suomi 24:n Imatran palstan keskusteluihin. Tottahan toki  halusin tukea ihmistä, jota joidenkin imatralaisten taholta mustamaalattiin, vaikka hänen ajatuksensa olivat useinkin täyttä asiaa. Halusin tukea häntä, että hän löytäisi elämäänsä uutta "potkua" ja olin ylpeä siitä mitä hän oli jo nyt. Hänellä oli kyllä vielä hetkittäisiä alkoholiongelmia tutustuessamme >niistäkin taisteltiin> eli hän ongelman tullessa tarttui tuoppiin ja olen onnellinen ettei niin enää ole, vaan ne käsitellään ilman alkoholia. Olin kuitenkin ylpeä kun hän ongelmistaan huolimatta välitti lapsistaan, sillä entinen mieheni tavallaan hylkäsi omansa. Hän oli tavallaan sellainen isä, jonka olisin itse aikoinani halunnut omille lapsilleni.

Olin jo tuttavuutemme alussa pyytänyt hänen kirjoittamiaan kirjojaan luettavaksi. Kuulun itse Luterilaiseen kirkkoon, mutta osallistun vain jos joku menee vihille jne. eli maksan kirkollisverot kuten muutkin ihmiset. Olin muodostanut uskovista oman mielikuvani, eli jokapäiväisessä elämässäni törmäsin uskoviin, jotka olivat muuta kuin mitä esittivät. Olin naureskellut Markolle, kuinka outoa oli sekin, että uskalsin lähteä hänen kanssaan yleensä puhumaan, koska näitä uskovia olin ns. pelännyt, jos se usko tarttuu minuunkin.

Tästä uskosta ollaan keskusteltu ja olen todennut kuinka hän tietää siitä niin paljon, aivan käsittämätöntä! Hän, kouluja käymätön, on tehnyt valtavan työn tutkiessaan Raamattua ja kirjoittaessaan kirjojaan. Tosin kahta ensimmäistä julkaisua en saanut ja viimeisen (Vahvista Veljiäsi) helluntaisrk on hävittänyt. (Mielestäni harmi, tulevalle sukupolvelle olisi ehkä joskus kiinnostavaa saada tietää miten Marko on kehittänyt itseään ja kehittynyt. Vaikka omat lapset ja lastenlapset. )

Olen nyt ”Vahvista veljiäsi” kirjan puolessa välissä, kirjan jonka kuvittelin lopettavani ns. ensi metreillä. Olen lukemaan opittuani lukenut kirjan jos toisenkin. Tuo kirja imaisi kirjoitustyylillään minut mukaani. Hänen kirjoitustyylinsä on sitä mitä itsekin ymmärrän tavallisena ihmisenä. Olin joskus aikaisemmin yrittänyt lukea uskonnosta kirjoitettuja kirjoja, ymmärtämättä mitä niissä kirjoitettiin. Nytkin kun puhutaan kasteesta, tajuan kuinka oikeassa hän on. Kastaa täytyisi kun me tajuamme miksi meidät kastetaan. Eihän pieni vauva sitä vielä ymmärrä. No, en uskontoa vaihda eikä tämä muuta minua mitenkään, mutta on saanut miettimään asioita joihin en ole koskaan paneutunut.

Hän on vain minun ihminen, ihminen jolle voin puhua mikä sydäntä painaa. Ei tarvitse hävetä olla oma itsensä. Hän on kärsinyt ongelmista kuten minäkin, ehkä siksi hänelle kertominen on helpompaa kuin muille ystävilleni.

Hän perusti kaksi keskustelufoorumia ja pyysi valvojaksi. Miksi ei; halusin että keskustelut pysyvät asiallisina, kun ne ei Suomi 24:n Imatran palstoilla pysyneet. Meidän palstoilla on ollut hyviä juttuja, johon minä “blondina” en yllä, mutta en voi olla kirjoittamattakaan, koska tuttavuutemme myötä innostuin. Ei olisi tullut mieleenkään, että kirjoittaisin jonnekin joskus, mutta näin tässä kävi.

Keskustelufoorumit, joissa toimimme Markon kanssa yhdessä valvojina:

http://www.voittajakennel.com/web/AREENA.htm

http://www.phpbbplanet.com/imatrapolitiikk/

Mutta älkää luulko, että ystävyytemme on toistemme kehumista vaikka se tästä kirjoittelusta teistä siltä tuntuu. Meillä on ystävinä omat taistelumme, joita keskenään käymme. Välillä on auvoista ja välillä ei, niin kuin elämä yleensä on. Ystävyydestämme on tullut elämämme rikkaus näin harmaassa, kylmässä ja kovassa maailmassa. Ei se olisi sitä, jos olisimme toistemme kanssa aina samaa mieltä, ei meidän ystävyyttämme enää varmaankaan edes olisi. Olen aina pitänyt hyvistä keskusteluista, seurannut mitä maailmalla mitä tapahtuu jne. Eli tämä on hauskaa, kun löytää ihmisen kenen kanssa voi vaihtaa ajatuksia. Hauskaksi tämän tekee sekin, että innostun seuraamaan ja olemaan mukana hänen harrastuksissaankin.

On minulla omakin elämä, mutta tämä ystävyys tuo siihen lisää rikkautta! Kun luen tuota Markon kirjoitusta avoimuus avioliitossa, toteutuu se meidän ystävyydessä mielestäni lähes täydellisesti. Toista kunnioittamalla ja arvostamalla oppii luottamaan toiseen, niin kuin meille on käynyt. Vai miten on Marko, oletko kanssani samaa mieltä? Jos et ole, niin tästähän taas käymme kovaa keskustelua ja sitähän ystävyys parhaimmillaan on: Saa sanoa omat mielipiteensä avoimesti eikä tarvitse pelätä menettävänsä ystävyyttä. Toisaalta: olisiko se edes silloin aitoa ystävyyttä?

Kaarina Ruusunen, Isännöitsijä / Nastola

13.10.2006