”Jos maailma olisi siinä hetkessä paljastanut totuutensa, minä olisin hukkunut valheisiini. Koko elämäni oli täyttä valhetta ja eniten valehtelin itselleni. Päivät möin markkinatavaraa jossakin päin suomea ja illat täytin pääni humalluttavilla juomilla. Pidin kunniana sitä, että minulla oli paljon naisia ja näin kohdallani viisaus muuttui hulluudeksi ja mielessäni tein hulluudesta viisautta. Luulin olevani viisas ja jopa ylpeilin seikkailuillani, mutta todellisuudessa olin henkisesti loppu, enkä ikinä olisi pystynyt lopettamaan, jos ei Korkein olisi puuttunut asioiden kulkuun.

 

 

MINUN TARINANI - TIIVISTETYSTI
(kuinka minä kohtasin Jumalan)

 

Koska lukemattomat ihmiset kysyvät minulta joko suoraan, tai ystäviltäni / tutuiltani, että "mikä mies se Marko Lind oikein on"; joka mahtipontevasti julistaa kirkkokuntia sekä herätysliikkeitä (valtakristillisyyttä) vastaan sekä esiintyy saarnaajana sekä muusikkona, päätin julkaista alla olevan artikkelin - selvyydeksi siksi, että näitä "elämän juttuja" ei ole luettu vain kirjoista saatikka kuultu vain kavereilta, vaan Kaitselmuksen (Jumalan) ohjaus ja (omakohtaiset kokemukseni) ovat tehneet minusta sellaisen, kuin minä nyt "Jumalan armosta" olen. Tahdon vilpittömästi uhrata itseni JUMALAN TOTUUKSIEN PUOLESTA (Raamattu), sillä minä tiedän - minä oikeasti tiedän - kuinka viheliäinen ja paatunut ihmissydän on. Uskoontuloni jälkeen olen kahlannut (olin itse jäsenenä näissä kaikissa) läpi luterilaisuuden, helluntalaisuuden sekä adventismin - vain aidossa Raamatun mukaisessa seurakuntamallissa lepää yllä Jumalan siunaus: Jumalan Pyhä Henki riisuu ihmisiä "lihan teoista" (lahkot) eikä ikinä vuodata siunaustaan viheliäisten ihmisten keksimien itsekkäiden organisaatioiden saatikka muiden yritysten ylle. Tämän olen oppinut huomaamaan "jumalattomana" sekä myös uskoontuloni jälkeen "Jumalan lapsena". Entisenä synnin palvojana minä tiedän kuinka pahuus vallitsee maailmassa - mutta sama itsekkyys vallitsee myös ihmisten luomissa kirkkokunnissa sekä herätysliikkeissä: SIKSI JULISTAN VAIN RAAMATUN OPETUKSEN MUKAISTA SANAA. Mutta kuten viisaat psykologit ovat sanoneet: ihminen on aikaisempien kokemusten tuote - niin siksi alla lyhyt tiivistelmä siitä, kuinka minä tämän kaiken olen kokemuksien kautta tullut huomaamaan.

* Artikkelin loppuosassa linkkejä, jotka liittyvät tähän tekstiin oleellisesti (vink)

 



















TAISTELUNI: TODISTUKSENI JUMALAN SUURESTA ARMOSTA

Luultavasti korkeimmat voimat taivaassa nukkuivat, vaikka minä en usko Jumalani ikinä nukkuvan, kun minä synnyin tähän kirottuun maailmaan, jossa sodat, nälänhädät sekä katastrofit seuraavat toinen toistaan. Tämä kirottu planeettaa vetää viimeisiä henkäyksiään ihmisten vihatessa toisiansa sekä julmasti alistaen valtaansa heikompia kulttuureja sekä kansoja samanaikaisesti julistaen humaanisuutta, joka on täydellisessä ristiriidassa ihmiskunnan tekemisien kanssa. Kun ihmiselle tulee vuosien kautta viisautta ja hän tämän ymmärtää, lisää se totisesti viitan kantajan tuskaa ja päästäkseen eroon rauhattomuudestaan hän innokkaammin kuin koskaan aikaisemmin alkaa tavoitella hyvyyttä elämäänsä huomatakseen pian sen vain taisteluksi, joka hävittiin jo aikojen alussa. Tieto lisää tuskaa ja siksi tällainen ihminen pyristellessään totuutta vastaan vajoaa joka yrityksellään vain syvemmälle elämän karuun juoksuhiekkaan. Tekemällä vähemmän saa aikaiseksi enemmän, ainakin silloin, jos ihminen epätoivoisesti yrittää omin voimin päästä irti järjettömästä luonteestaan, joka sille langetettiin jo aikojen alussa kauniissa puutarhassa, jolloin ihminen ei vielä ollut paha.

Korkein asetti jo luomistyössään kaipuun etsiä lääkettä sydämemme tuskaan lievittämään kaikkea sitä viisauden mukanaan tuomaa rauhattomuutta, joka saavuttaa sielumme katsellessamme kaikkea tämän maailman pahuutta joka ympärillämme vallitsee ja tuon vaiston ohjaamana kuin järjettömät muulit hapuilemme pimenevässä maailman yössä löytääksemme rinnallemme toisen kärsivän, sillä hulluudessamme luulemme sillä lievittävämme pahaa oloamme ja mikä mielettömintä, kutsumme sitä viisaudeksi.

Yksikään tähti taivaalla ei loistanut myrskyn raivotessa yönä, jona synnyin ja vasta nyt jälkeenpäin ymmärrän, että jokaiseen kärsimykseen sisältyy siunaus. Ehkä ikuisuudessa oli jo aikojen alusta kirjoitettu kohtaloni, mutta mikä minä olen sotimaan korkeinta vastaan tai arvostelemaan Korkeimman tarkoitusperiä. Ihmisen on vain otettava vastaan se, mikä ylhäältä annetaan.

Kun minä synnyin, minulle ei annettu mitään ja kuitenkin olin tietämätön siitä, että kerran tulisin omistamaan paljon enemmän kuin yksikään tämän maailman rikkaista tai mahtavista, jotka varmasti, nyt jälkeenpäin sen ymmärrän, olisivat olleet valmiita luopumaan kaikesta saadakseen omistaa sen, mitä minä sain omistaa.

Mutta koska olin vain pieni ihmislapsi, en voinut nähdä tulevaisuutta ja valehtelisin jos väittäisin, että kasvaessani köyhyydessä en olisi usein kironnut köyhyyttäni. Äitini, näin olen myöhemmin hänen suustaan kuullut, uskoi minun syntyessäni siihen, että kerran minä pitäisin huolen hänestä, mutta se oli varmasti vain köyhyyden kanssa kamppailevan äitini mieletön haave jolla tämä yritti paeta karua köyhää todellisuutta, joka varjosti perhettämme. Parempi olisi ollut äidilleni, etten minä olisi koskaan syntynytkään, sillä niin paljon olen murhetta ja surua tuonut hänen elämäänsä. Kuitenkaan minulta ei kysytty saapumistani tänne kuoleman varjojen laaksoon ja siksi olen oppinut hyväksymään kohtaloni.

Isäni, joka ei ollut ikinä nähnyt elämässään muuta kuin köyhyyttä, toivoi kerran saavansa kirjoittaa vanhuudenpäivillään kirjan, ja vaikka hän ei laittanut toivoansa minuun kuten äitini, ehkä sittenkin minä hänen poikanaan toteutin hänen unelmiaan ja tallensin monien kirjojen sivuille sielustani kumpuavia asioita. Virratkoon siis suonissani isäni veri entistä kiivaammin minun kirjoittaessa todistusta jälkipolville ja vaikka isäni lepää jo muistojen kalmistossa tulkoon lukija tietämään, ettei maa ole ikinä kantanut päällään kultaisempaa ihmistä kuin isäni oli. Hän oli elinaikanaan rikkaiden silmissä halveksittu köyhyytensä tähden ja kuitenkin hän ohjasi käytöksellään elämääni enemmän kuin yksikään ihminen on koskaan tehnyt, mutta tämän olen tullut ymmärtämään elämässäni vasta nyt, kun itse odotan vuoroani, jolloin minut kutsutaan unohdettujen kalmistoon, lepoon odottamaan Herrani Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta, lepoon kaikesta tämän maailman turhuudesta ja tuskasta.

Äitini ja isäni elättääkseen isoa perhettämme joutuivat lähtemään aamulla aikaisin ja vasta yömyöhään pääsivät ansaitulle levolleen. Kertaakaan en kuullut heidän valittavan mistään ja kuitenkin minusta tuli kapinallinen kaikkea elämää kohtaan, sillä syntymässäni olin saanut taistelijan luonteen, jota ei voi opetella, vaan joka verenperintönä annetaan. Perheemme sai kokea aina silloin tällöin halveksuntaa pienessä maalaiskylässä köyhyytemme tähden ja kapinallisessa sielussani se vain lisäsi sydämeni tuskaa. Unelmat oikeudenmukaisuudesta murskattiin sisälläni pala palalta ja usein kirosin Korkeinta salliessaan epäoikeudenmukaisuuden, joka lähes päivittäin löi vasten lapsen kasvojani. Koulunkäynti oli minulle yhtä helvettiä enkä uskonut taivasta olevankaan. Koska lapsia oli paljon, mummoni, joka oli hyvin uskonnollinen, kaitsi uskollisesti minua sekä sisaruksiani ja vaikka en mummostani paljon muista, on mieleeni jäänyt lähtemättömästi hänen sunnuntaisin viettämänsä hartauden hetket kuunnellessaan radiosta jumalanpalvelusta, joka varmasti soi hetken helpotuksen köyhän perheen arkiseen aherrukseen. Pappani kuoli ollessani vuoden vanha ja vaikka kuinka tahtoisin kirjoittaa hänestä jotakin kaunista, en voi sitä tehdä, koska silloin valehtelisin tässä todistuksessani ja sotisin isäni rehellisyyttä vastaan, joka kuten aikaisemmin mainitsin, virratkoon suonissani entistä kiivaammin jokaisessa sanassa, jonka tähän todistukseen jälkipolvia varten kirjoitan. Antakoon Korkein anteeksi ja aikaisemmat sukupolveni armahtakoon, mutta edes minä, vaikka kuinka tahtoisin, en voi muuttaa hyvää pahaksi enkä pahaa hyväksi, sillä se ei ole ihmisen päätettävissä. Siksi en voi kirjoittaa kauniisti papastani vaikka tiedän suonissani virtaavan myös hänen vertaan.

Isäni, joka oli jalo mies ja viisas mies, ei saanut osakseen sitä kunnioitusta, joka hänelle olisi ehdottomasti kuulunut. Tämä maailma ei ole ikinä arvostanut jaloutta saatikka hyvyyttä ja mitä enemmän kasvavana poikana seurasin isäni saamaa epäoikeudenmukaista kohtelua, sitä enemmän vihasin rikkaita jotka väheksyivät isääni vain köyhän syntyperänsä tähden. Koska isäni oli hyvä kynämies, hänen apunsa kelpasi kyllä rikkaille heidän sitä tarvitessaan, mutta muutoin lapsen sielussani aistin heidän väheksyntänsä, vaikka he itse olivat paljon lahjattomampia kuin isäni.

Nämä rikkaat olivat perineet suuret maaomaisuudet ja täten luulivat olevansa parempia ymmärtämättä laisinkaan, ettei viisautta voi ostaa rahalla eikä heidän perintönään saamansa maaomaisuudet olleet heidän viisautensa kautta hankkimia ja siksi eivät todistaneet mitään heidän kyvykkyydestään saatikka muustakaan jaloudestaan. Kaiken köyhyyden aikaansaamaan kiireen keskellä, olihan kova työ elättää isoa perhettä, isäni tahtoi myös ottaa osaa politiikkaan kirjoittaen paikallislehtiin artikkeleita ja ehkä kasvavan pojan sieluuni sain itsekin kipinän isältäni niin kirjoittamisen kuin politiikan suhteen ja vaikka tiedän, ettei sukuni näe minussa mitään isäni kaltaista, tiedän suonissani virtaavan isäni veren, jota ylpeänä kannan aina siihen päivään asti, kunnes minut viedään yli kuoleman virran unohdettujen kalmistoon odottamaan Herraani Jeesusta Kristusta herättämään minun iankaikkiseen elämään.

Isäni ja äitini rakastivat köyhyydestä huolimatta kovasti toisiaan ja heillä oli jotakin paljon arvokkaampaa, kuin yksikään rikas tai viisas voi rikkautensa tai viisautensa ansiosta omistaa, sillä eihän rakkaus ole rahalla tai viisaudella hankittavissa. Perheemme köyhyydestä huolimatta me siis kuitenkin omistimme jotakin enemmän, kuin meitä halveksivat rikkaat, mutta tätähän he eivät voineet käsittää, sillä rikkaus ei tuo mukanaan viisautta eikä rakkaus ole järjellä selitettävissä vaikka ihminen lukisi tuhansia kirjoja ja oppineisuutensa tähden pitäisi itseänsä kuinka viisaana tahansa.

Kaikesta tästä onnesta, joka vanhempieni välillä vallitsi, ei ollut kuitenkaan merkitystä minun astellessa kouluun vanhempien sisarusteni kuluneissa vaatteissa eikä se tuonut maittavia ruokia köyhän perheemme pöytään. Rakkaus voi siis lohduttaa sydämen tuskaa, mutta ei ikinä ruokkia nälkäistä vatsaa eikä kuitenkaan se viihdy rikkaiden palatseissa, vaan usein vaatimattomissa kodeissa ehkä juuri sen tähden, että Korkein jakaa lahjojaan kuten tahtoo, toisille rikkautta, toisille rakkautta.

Koska kasvavana poikana en vielä ymmärtänyt tätä, kirosin usein köyhää kohtaloani ja monesti haukuin vanhempiani heidän saamattomuutensa tähden, sillä pidin silloin vielä köyhyyttä vain saamattomuutena kunnes vasta myöhemmin lukiessani isäni rakkauskirjeitä äidilleni ymmärsin, että heidän aarteensa eivät olleet tästä maailmasta ja siksi en sitä kasvavana poikana voinut vielä käsittää.

Jokainen auringonnousu lisäsi katkeruuttani epäoikeudenmukaisuutta kohtaan ja vihasin kuulla kaikkea sellaista, jossa ylistettiin oikeudenmukaisuutta, sillä tiesin sen vain valheeksi kaikkien niiden kokemusten kautta, jota köyhän talon poikana olin koulumaailmassa sekä ympäristössäni havainnut ja myös seuratessani rikkaitten suhtautumista omaan isääni. Illalla nukahtaessani veljieni viereen pienelle kapealle sängylle tiesin seuraavan auringonnousun vain tuovan elämääni halveksuntaa eikä minua lohduttanut ollenkaan se tieto, että kaikkialla maailmassa köyhät saivat samanlaista kohtelua rikkailta. Ehkä minua näin valmistettiin kohtaamaan Luojani, sillä aloin arvostamaan kaikkea sellaista mitä muut halveksivat ja halveksimaan kaikkea sellaista, mitä muut arvostivat. Mitä enemmän katsoin maailmaa ja sen kieroutunutta menoa, sitä enemmän sitä halveksin ja mitä enemmän sitä halveksin, sitä katkerammaksi tulin. Paadutin sydämeni ja lähdin teatteriin mukaan, jota jotkut kutsuvat elämäksi. Ei, en minä syytä ketään, siihen minulla ei ole oikeutta, mutta valehtelisin, jos kehuisin ihmiskunnan hyvyyttä, sillä totisesti ihminen on paha sydämeltään. Nuoruus teki sieluuni arvet joiden kautta ymmärsin tämän kurjan elämän pelisäännöt ja päätin pelata niiden mukaan. Vuodet vierivät omaa armotonta kulkuaan minun täyttäessä neljätoista vuotta.

Tunsin, että vain luonto ymmärsi minua sekä antoi voimaa ja siksi tahdoin mahdollisimman paljon viettää siellä aikaani. Mutta minulla oli myös toinen puoli, unelma oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta joka jo nuorena lailla poltinraudan takoi sielussani. Tahdoin joskus nousta köyhästä pojasta henkilöksi, joka pystyisi muuttamaan kaiken ympärillä olevan epäoikeudenmukaisuuden sellaiseksi, millainen sen olisi pitänyt olla, eikä pysyvän sellaisena kuin mitä valitettavasti näin jatkuvasti ympärilläni. Minulla oli jo 15- vuotiaana kädet täynnä tatuointeja ja kuitenkaan räväkkä ulkonäköni ei ollut mitään verrattavissa siihen tuskaan ja yksinäisyyteen jota sydämessäni elin joka päivä todeksi. En pelännyt mitään, sillä koin, että ei minulla ollut mitään menettävää.

Minua vuosia vanhempi veljeni muodostui minulle hyvin rakkaaksi ja yhdessä koimme olevamme taistelupari tätä epäoikeudenmukaista maailmaa vastaan. Kaikki ystävämme olivat lähes samanlaisia kuin me ja tekomme olivat sen mukaisia. Käytimme paljon alkoholia, emmekä välttyneet poliiseiltakaan, mutta se minkä olisi tullut olla väheksyttävää tai väärin, me koimme oikeaksi ja jaloksi. Mitä enemmin veljemme kanssa saimme mainetta pahuudellamme, sitä ylpeämmäksi tulimme eivätkä vanhempiemme varoitukset vaikuttaneet meihin mitenkään. Olimme yhdessä veljeni kanssa päättäneet, ettei meidän tarvitsekaan elää pitkää elämää, kunhan kuolemamme jälkeen meidät vaan muistetaan ja se totisesti näkyi elämäntyylissämme. Jos maailma ympärillämme ei ollut oikeudenmukainen, miksi meidänkään olisi pitänyt olla.

Armon vuonna 1985 ei ollut niin yleistä kuin nykyisin, että nuoret ovat vaarallisesti aseistautuneita. Mutta me veljeni kanssa olimme sitä jatkuvasti, sillä se kuului sen hetkiseen elämäämme eikä siinä mielestämme ollut mitään outoa. Juotuamme riittävästi alkoholia, saatoimme aseillamme räiskiä pienen maalaiskylän maisemissa ja vaikka joku olisikin ilmoittanut poliisit, eivät he kuitenkaan olisi päässeet riittävän ajoissa toteamaan lähes järjetöntä elämäntyyliämme. Tämä johtui siitä, että tuohon pieneen maalaiskylään, jossa molemmat olimme syntyneet, pääsi vain lossilla ja mikäli poliisiauto ilmestyi lossille, kuten monesti kävikin, ilmoitti lossivahti heti kyläläisille puskaradion toimiessa hyvin tehokkaasti. Kylässä, jossa synnyimme ja kasvoimme, oli totisesti oma laki ja ehkä sekin osaltaan oli kasvattanut minusta sekä veljestäni sellaisia kuten olimme.

Kävimme myös paljon lähikaupungeissa emmekä säästyneet ikävyyksiltä sielläkään ja koska ihmisillä on paha tapa liioitella asioita, tulimme varsin pian tunnetuiksi hulluina veljeksinä, mutta tämä ei ollut meille mitenkään noloa vaan pidimme sitä kunniana, sillä olimmehan köyhän talon poikina kokeneet nuoruudessamme pelkkää väheksyntää, mutta nyt meidät tietyissä piireissä huomattiin emmekä toki jääneet huomaamattomiksi edes kotikylässämme elämäntyylimme tähden. Monet pelkäsivät meitä, sillä siellä missä minä ja veljeni vaelsimme, löivät hulluus sekä pelottomuus kättä toisilleen. Muut tekivät mitä uskalsivat, me mitä halusimme.

Aloin kalastamaan ammatikseni veljeni kanssa Kyläniemen kalarikkailla vesille samoin kuin isämme ennen meitä oli tehnyt. Syksyinen muikun pyynti sekä niistä saatava kalanmäti toi rahaa paljon ja kaikki se mitä tuli, meni kurkusta alas. Epätoivoinen tekee epätoivoisia tekoja ja minä olin sellainen. Muut eivät vain sitä huomanneet ja vaikka keskustelin ammattiauttajien kanssa ja usein jouduin poliisien kanssa tekemisiin, he eivät välittäneet siitä, mitä sisälläni tunsin. Silloin huomasin, että ammattiauttajat eivät välttämättä tee työtään sydämestään, vaan ainoastaan tienatakseen sillä elantonsa. Tämä kaikki tieto, jonka kokemuksen kautta imin itseeni, sai minut vihaamaan yhteiskuntaa enkä usko, että yhteiskuntakaan rakasti minua. Tai tarkemmin sanottuna en vihannut yhteiskuntaa, vaan epäoikeudenmukaisuutta, joka lailla syövän oli levinnyt kaikkialle sinne, minne nuoren pojan silmäni vain katsoivatkin.

Olin 16- vuotias, elänyt köyhässä perheessä koko ikäni, saanut halveksuntaa koulussa sekä pienellä kylällä jossa asuimme ja kohdannut maailmassa vain epäoikeudenmukaisuutta. Tämä kaikki oli vaikuttanut niin, että ulkonaisesti, miksi sen kieltäisin, näytin todelliselle kriminaalille. Minulla oli tatuointeja ympäri kehoa, vitjat sekä muut kapinalliset merkit koristivat vaatetustani kertoen sydämeni kapinallisuudesta. Olin vaarallisesti aseistautunut, parhaimmillaankin minulla oli piilotettuna 11 puukkoa asusteisiini siltä varalta, jos jäisin tappelussa alakynteen, voisin aina vetää ”ässän hihasta”. En ollut siis mikään pulmunen ulkonaisesti, mutta sisäisesti olin edelleen se äidin pieni poika, joka halusi uskoa oikeudenmukaisuuteen sekä taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Olin kuitenkin köyhänä maalaistalon poikana kotikylässäni kohdannut rikkaiden halveksivia katseita eikä ollut ensimmäinen kerta kun sain osakseni väheksyntää, mutta vaikka jotkut väittävät ihmisen tottuvan kaikkeen, ei sortoon saatikka halveksimiseen ikinä voi kukaan tottua ja mitä enemmän minua ja perhettäni väheksyttiin, sitä enemmän vihasin sydämessäni epäoikeudenmukaisuutta. Synnyin tähän kurjaan maailmaan köyhänä, sain osakseni köyhyyteni tähden halveksuntaa, ja vaikka kuinka tahdoin uskotella maailman olevan oikeudenmukainen, löi totuus säälimättömästi vasten kasvojani.

Seikkailujen polte oli täyttänyt levottoman sydämeni sekä koin osakseni kohtalon, että olin sittenkin ehkä syntynyt kiertämään, sillä siellä missä minua ei tunnettu eikä tiedetty menneisyyttäni, sain edes hetken kokea oikeudenmukaisuutta osakseni, ja mitä enemmän kiersin ympäri suomea, sitä enemmän janosin seikkailuja. Kaiken kiertämisen tein hankkiakseni elannon myymällä markkinoilla niitä tavaroita, joita milloin mistäkin sain käsiini. Näin tutustuin markkinoilla kiertäviin kauppiaisiin eikä kulunut kovinkaan pitkään, sillä olenhan aina ollut hyvä puhumaan, kun ystävystyin heidän kanssaan ja tätä kautta myös sain käsiini sellaista myyntitavaraa, jolla vaurastuin. Tunsin sielussani jollakin tapaa kuuluvani samaan joukkoon muiden kauppiaiden kanssa, koska heidän keskuudessaan ei merkinnyt oppineisuus saatikka ylhäinen syntyperä, kuten muualla tuntui vallitsevan, sillä vain myyntitaidolla tuntui olevan merkitystä.

Vuosien mittaan kartutin viisauttani, osasin ostaa tavaraa oikeista paikoista halvalla ja myydä kalliilla, johon tietenkin vaikutti puhetaitoni jota kierrellessäni ympäri maata markkinoilla olin hionut. Koska olin syntynyt köyhäksi, aloin ihannoimaan rikkautta jota kaupankäynti toi tullessaan, mutta koska ihmisen sydän on niin mieletön, ei hankkimani rikkauskaan minua pitkään jaksanut viehättää, vaan mitä enemmän tienasin, sitä enemmän janosin. Tästä tulin huomaamaan, ettei ihmissydän järjettömyydessään ole tyytyväinen mihinkään ja siksi on aina levoton ja vasta kuoleman kalmistossa löytää sielulleen rauhan, jos sittenkään. Vaikka sainkin taloudellisen menestymiseni myötä arvonantoa, jota en köyhän kodin lapsena ollut ikinä saanut, ei se jaksanut tyydyttää sydämeni levottomuutta, joka tuntui palavana ajavan minua yhä suurempiin mielettömyyksiin, sillä onhan mieletöntä, jos ihminen luulee onnen olevan rahalla ostettavissa.

Kiertelin markkinoita, mutta koska minulle ei riittänyt enää kaupankäynnin tuoma valta sekä jännitys, täytti järjettömän sydämeni kiihko - janosin moraalittomia naisseikkailuja. Päivisin tein työni kuten pitikin, mutta iltaisin jalkani veivät minut hotelleihin sekä yökerhoihin, joissa juovuspäissäni ajauduin lohtua sekä rakkautta janoavien naisten syliin hakemaan jännitystä, vaikka sydämessäni tiesin sen olevan väärin. Kun aikaa kului riittävästi, paadutin sydämeni ja ylpeillen kerroin noista seikkailuistani ystävilleni, vaikka todellisuudessa minun olisi pitänyt painaa pääni alas häpeästä, katua tuhannesti ja lopettaa tuo mielettömyys, joka oli vallannut sydämeni.

Mitä enemmän juovuin himon maljasta, sitä enemmän janosin ja mitä enemmän janosin, sitä hullummaksi tulin, kunnes en enää ajatellut mitään muuta kuin tilaisuutta päästä tukahduttamaan intohimoni naisen sylissä. Niin järjetön on ihmissydän ja hullu mielettömyydessään, että on valmis tuhoamaan kaiken kauniin vain saadakseen hetkellisen nautinnon.

Tämä kaikki lisäsi sydämeni tuskaa, sillä tiesin tekeväni väärin, mutta voimattomana houkutuksille en kuitenkaan voinut pysäyttää mielettömyyttäni. Minulle tulivat tutuiksi noina vuosina lähes kaikki maamme yökerhot sekä hotellit, minulla oli rakastajattaria lukemattomissa kaupungeissa ja kuitenkin olin onnettomampi kuin koskaan aikaisemmin. Edes lapsuuteni köyhyys ei tuntunut miltään verrattuna siihen tuskaan, jota koin kierrellessäni ympäri maatamme kauppiaana ja siksi iän tuoman viisauden tähden, joka minulle tähän päivään asti on kertynyt, kehotan jokaista tämän tekstin lukijaa olemaan leikkimättä rakkauden kanssa, sillä valhe tekee elämästä helvetin, ja vaikka taivas ei jonkun mielestä olisikaan totta, niin tällaiselle ihmiselle, joka lähtee leikkimään rakkaudella, helvetti totisesti on.

Viini virtasi ja kaikki rahat mitä markkinoilta tienasin, menivät makeaan elämään. Join tämän maailman sikakaukaloista ymmärtämättä ollenkaan, että tulisi päivä, jolloin lailla tuhlaajapojan joutuisin palaamaan takaisin. Elin päivän kerrallaan enkä välittänyt huomisesta - olin kuin järjetön. Jokaisen uuden seikkailuni jälkeen kaduin ja kuitenkin seuraavan kerran alkoholin kohotessa sisimpääni tein saman vääryyden uudestaan. Muistan eräänkin kerran Kouvolalaisessa yökerhossa, kun vuodatin kyyneleitäni kaljalasiin kuunnellessa laulua ”lapset hinaavat kohmeisin sormin lippuja salkoihin, kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin”. Itkin, koska tiesin olevani huono isä eikä minun paikkani ollut yökerho, vaan lasteni luona. Enää en ollut katkera vain yhteiskunnalle, vaan myös itselleni. Vihasin itseäni ja kuitenkin jatkoin vielä monta vuotta samaa rataa, sillä ihmeellinen on ihmissydän eikä sitä kukaan taida tuntea.

Jos maailma olisi siinä hetkessä paljastanut totuutensa, minä olisin hukkunut valheisiini. Koko elämäni oli täyttä valhetta ja eniten valehtelin itselleni. Päivät möin markkinatavaraa jossakin päin suomea ja illat täytin pääni humalluttavilla juomilla. Pidin kunniana sitä, että minulla oli paljon naisia ja näin kohdallani viisaus muuttui hulluudeksi ja mielessäni tein hulluudesta viisautta. Luulin olevani viisas ja jopa ylpeilin seikkailuillani, mutta todellisuudessa olin henkisesti loppu, enkä ikinä olisi pystynyt lopettamaan, jos ei Korkein olisi puuttunut asioiden kulkuun.

Tässä maailmassa arvostetaan vain rikkaita sekä hyvin menestyviä. Olin oppinut sen jo lapsuudessani, ettei köyhällä ole mitään arvoa. Yhteiskunta puhuu kauniisti perusarvoista, mutta ei niitä oikeasti ole köyhän kohdalla, tiedän sen kokemuksesta. Synnyin köyhänä, mutta markkina-aikana saatoin päivässä myydä kymmenien tuhansien edestä tavaraa sekä kaiken lisäksi minulla oli myös renkejä, jotka olivat alaisiani. Ajelin uusilla autoilla, uusilla asuntovaunuilla, minulla oli käsissä isoja kultaisia sormuksia, sekä kotini oli tyylillä sisustettu.

Kaiken edellä mainitun tähden sain arvostusta ihmisiltä, vaikka tiesin, että eivät he oikeasti minua arvostaneet. Minulla oli kaiken edellä mainitun lisäksi suuria bisnessuunnitelmia ja ne vain lisäsivät arvostustani. Minua arvostettiin kovana kauppamiehenä ja siksi monet antoivat anteeksi seikkailuni, joita tein ympäri suomen maata. Ihmiset kunnioittivat minua, olihan minulla nyt omaisuutta enkä täten voinut olla heidän mielestään tyhmä. Kuitenkin, tuona aikana olin täysin mieletön eikä järki sanellut toimintaani vaan se, että tahdoin näyttää maailmalle köyhän pojan pystyvän siihen, mihin rikkaidenkin kasvatit. Olin katkera maailmalle, tahdoin näyttää heille, että osasin ja kuitenkin sahasin itse oksaa jolla istuin. Niin mieletön olin järjettömyydessäni.

Korkein oli kuitenkin nähnyt sydämeni sekä kaipuuni oikeudenmukaisuutta kohtaan siksi puuttui elämääni johdattaen minut pois kaikesta tuosta saastuneisuudesta, johon olin ymmärtämättömyyttäni ajautunut. Koska Jumala ei useinkaan toimi kuten me ihmisinä odotamme, vei tieni vankilan muurien sisäpuolelle.

Se oli raskasta aikaa ja kuitenkaan en antaisi sitä aikaa ikinä pois. Olin yhtämittaisesti yli vuoden linnassa ja tuona aikana minulla oli aikaa miettiä elämän arvojärjestys kokonaan uusiksi. Jos raha ei tuonut onnea, miksi sitä olisi pitänyt haalia ja koska valtakin tuntui olevan katoavaista, sitäkään en enää tahtonut. Usein sellissäni ikävissäni lapsiani kohtaan nukahdin kyyneliini ja se oli minulle ihan oikein, sillä vain typerys olisi nauranut kaikelle sille hulluudelle, mitä minä olin mennyt tekemään.

Yritin epätoivoisesti löytää pelastusta sielulleni sekä rauhaa sisimpääni mutta edes kirkon pappi vankilassa ei osannut auttaa minua ongelmissani. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ihme, sillä valitsevathan monet papinuransa ilman sydämen vakaumusta eikä heillä useinkaan ole ikinä ollut elävää yhteyttä Jumalaan, josta he seurakuntalaisille palavasti saarnaavat. Monien pappien kohdalla saarnat ovat vain opeteltua teatteria, jota hiotaan pappiskouluissa sekä erilaisissa hengellisissä seminaareissa eivätkä nuo puheet eroa paljoakaan yritysjohtajien pitkälle hiotuista markkinapuheista, mutta ihmeellistä kyllä, usein ne kuitenkin vakuuttavat kuulijansa ja siksi ihailen heidän monenkin puhetaitoaan, vaikka en vilpittömyyttään.

Koska olin köyhästä maalaiskodista sekä saanut myös paljon opetusta Jumalasta edesmenneeltä mummoltani sekä appiukoltani, olin tilanteessa, jossa toivoin Korkeimman auttavan minut suosta, johon itse olin itseni ajanut. Mitä enemmän pyristelin omissa voimissani, sitä syvemmälle upposin. On totta, että etsivä löytää sekä kolkuttavalle avataan, mutta minun kohdallani tuntui, kuin taivas pysyisi suljettuna vaikka kuinka huusin apua elämäni tuskaan.

Yritin selvitä linnassa henkisestä masennuksestani treenailemalla painonnostosalilla, mutta mitä paremmin kuntoni kasvoi, sitä enemmän sydämeni täyttyi tuskalla, sillä tiesin vain Korkeimman pystyvän täyttämään sydämeni tyhjyyden, jonka olin itse mielettömyydessäni aikaansaanut. Tilasin ohi vartijoiden hormoneja. Neljässä kuukaudessa olin päässyt kovaan fyysiseen kuntoon ja koska ihmismieli on niin ihmeellinen, ylpistyin siitäkin. Olin kylmä ja paatunut, olisin ollut valmis tappamaan milloin tahansa kenet tahansa jos he eivät antaisi minun olla kuten tahdoin.

Monet pelkäävät kuolemaa ja se on yksi ihmiskunnan suurin harha sekä kirous, sillä pelossa totisesti on rangaistus eikä yksikään joka pelkää, voi kantaa miehen viittaa hartioillaan. Ei kuolema ole vihollinen, vaan se vapauttaa ihmisen tästä kurjasta maailmasta. Näin ajattelin silloin ja näin ajattelen vieläkin. Siksi kuolema on aina tervetullut minun elämääni, mutta yli kaiken vihaan sitä, jos joku oman käden kautta siirtyy ajasta ikuisuuteen. Sellainen on pelkuri, eikä sellaisen haudalle tule viedä edes muistokiveä saatikka yhtään kukkasta. Minä vihaan pelkuruutta, sillä liian monesti elämäni aikana olen joutunut sen kanssa tekemisiin, sen verhoutuessa viisauden kaapuun olematta kuitenkaan viisautta, vaan hulluutta. Olen oppinut, ettei kenenkään tule luottaa pelkuriin, koska tämä on rottaakin viheliäisempi ja kun vastoinkäymisten ankarat tuulet koettelevat elämän laivaa, nämä säälimättömästi jättävät hukkuvan purren. Hädässä ystävä tunnetaan, mutta tällaiset rotat eivät osaa arvostaa ystävyyttä, sillä he pelkäävät kuolemaa tai maineensa menettämistä ja siksi tällaisiin ihmisiin ei tule kenenkään ikinä luottaa. Sen olen oppinut ikäni tuoman viisauden kautta, vaikka se on ollutkin karvas kokemus sielulleni niin, että se on tuntunut raskaalta kestää huomatessa elämän raadollisuuden, joka maailmassa vallitsee.

Vankilassa ei ole mitään lakia, vaikka toisin valheellisesti väitetään. Vain vahvimmat pärjäävät heikkojen alistuessa milloin millaiseenkin kohteluun. Vartijat sulkevat silmänsä selviltä vääryyksiltä eivätkä hoida tehtäviään kuten pitäisi. Vankien keskuudessa naureskellaankin usein sillä, että vartijat ovat niitä, jotka jostakin syystä eivät päässeet poliiseiksi ja itse olen aika vakuuttunut tuosta totuudesta, arvostamatta poliiseja yhtään sen enempää kuin vartijoitakaan. Jos maailma on epäoikeudenmukainen, vankila on sitäkin pahempi paikka.

Yhteiskunta antaa valheellisesti ymmärtää, että se olisi rikollisten rangaistus, mutta todellisuudessa rikollisia on useinkin vankilan hoitohenkilökunta, joka lain avulla tekee törkeyksiään avuttomia vankeja kohtaan vain siksi, että vangit ovat rikkoneet siviilissä lakia vastaan. On eri asia toimia lain mukaan kirjaimellisesti, kuin lain hengen mukaan, mutta tätä ei vankilahenkilökunta tahdo sisäistää, sillä jos se myöntäisi vankilassa vallitsevan mädännäisyyden, pitäisi kaikki rangaistuslaitokset maassamme uusia ja sitähän ei totisesti vankeinhoitolaitos kieroudessaan tahdo. Mutta niin on valitettavasti aina ollut ja tulee aina olemaan, sillä ihmiskunnan pahuus ylläpitää tätä järjestelmää, eikä se koskaan tule katoamaan niin kauan, kunnes Korkein asettaa uuden hallituksen maan päälle ja vain täten tulee oikeudenmukaisuus vallitsemaan ihmiskunnan keskuudessa.

Psykologit vankilassa ovat lähes aina ammattitaidottomia sekä monesti nuoria joilla ei ole minkäänlaista kokemusta elämästä saatikka mistään muustakaan. Tämän sain huomata tahtoessani vapautuksen armeijasta. Nuori psykologi kirjoitti lähes sana sanalta diagnoosin pyyntöni mukaan. Ei hänellä ollut omaa arviointikykyä, vaan se paperi, joka nytkin varmasti pölyyntyy jossakin arkistossa, on puhtaasti minun omia ajatuksiani. Kertokoon se omaa karua kieltään siitä, millaista psykologista apua vanki saa vankilassa, mikäli joutuu mielenterveydellisiin ongelmiin. Mutta eihän vankilan tarvitsekaan olla paratiisi, vaan rangaistuslaitos, joka käytännössä kouluttaa sinne joutuvat uusiin rikoskierteisiin, eikä suinkaan estä rikollisuutta, kuten valheellisesti väitetään. Niin hullu on ihmismieli, että on sumeilematta niellyt propagandan, joka rangaistuslaitoksiin yhdistetään, ettei yhdelläkään vangitulla oikeasti ole minkäänlaisia oikeuksia, vaikka perustuslakimme valheellisesti niin väittääkin.

Vaikka ihmiskunta kautta aikojen on säätänyt erilaisia lakeja, suurimmaksi ongelmaksi on tullut, kuka niitä noudattaa ja tämä on mielestäni suurin ongelma vankeinhoitolaitoksissa, joissa epäoikeudenmukaisuus lyö kättä vankeinhoitolaitoksen hoitohenkilökunnan mielettömyydelle sekä usein myös hulluudelle. Myös lääkärit, joiden pitäisi hoitaa vankien terveyttä, ovat usein itse mielenterveyslääkkeiden vaikutuksen alaisena ja täten kykenemättömiä hoitamaan ketään. Minkäänlaista oikeaa valvontaa ei osastoilla tapahdu, vaan siellä kiusataan heikkoja kovimpien ollessa kongien Kingejä.

JUMALA ILMESTYY

Linnassa ollessani huomasin vankilan mädännäisyyden. Johtaja oli kuin Kuningas, jota kaikkien tuli totella, myös vartijoiden. Se on kuin pieni yhteiskunta yhteiskunnan sisässä. Jos vartijat lähtevät siellä jotakin vankia vainoamaan, he pystyvät viemään sen yllättävän pitkälle, mikäli vanki itse ei lähde asianajajansa välityksellä vaatimaan itselleen oikeuksiaan. Vankien pahoinpitelyt ovat arkipäivää niin toisten vankien kuin vartijoidenkin toimesta. En tahdo kuitenkaan kertoa enempää vankilan karuista olosuhteista, sillä ne juuri toivat sieluuni vapautuksen. Vaikka olin fyysisesti kovassa kunnossa eikä minulta olosuhteisiin nähden puuttunut mitään, olin sisäisesti rauhaton. Etsin sellistäni Raamatun ja luin sitä monena iltana. Odotin Jumalan ilmestyvän minulle, mutta mitään ei tapahtunut. Sitten eräänä iltana koin Pyhän Jumalan läsnäolon ja huomasin kiitollisin mielin rukoilevan Jumalaa. Kun sellini ovet iltatoimintoja varten aukaistiin, julistin kaikille, että olin tullut uskoon. Tällä kertaa en valehdellut ja koin olevani todella vapaa ja sitä totisesti olinkin! Eivät vankilan kahleet voi viedä sisäistä vapautta jonka rauha itsensä kanssa antaa. Kuuntele tekemäni laulu, joka kertoo tuosta tapahtumasta: "Takaa ristikoiden" http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&VideoID=23047540

Elämäni uskoontulon myötä muuttui aivan toisenlaiseksi. Kirjoitin joka ilta lapsilleni ja tahdoin elämäni suunnan muuttuvan. Vartijatkin huomasivat aikojen saatossa vilpittömyyteni ja sain sisustaa sellini mieleni mukaan. Olen aina tykännyt pukeutua erikoisesti ja sama malli on myös sisustamisessa. Sellini seinällä roikkui appiukkoni iso risti ja muutenkin Jeesus taulut täyttivät sellini.

Liityin Imatran helluntaiseurakuntaan heti vapauduttuani. Kävin heidän tilaisuuksissaan ja pian minulle tarjottiin paljon vastuuta helluntaikirkon toiminnasta. Otin vastuut mielelläni vastaan, sillä koin ne Korkeimman johdatuksena. Tein monia vuosia vapaaehtoistyötä helluntaikirkon alaisuudessa, kävin alkoholistien kodeissa kertomassa Jeesuksen rakkaudesta, pidin teetupaa perjantai-iltaisin, lähes kaikki vapaa-aikani kirjoitin joko hengellisiä kirjoja tai sanoitin ja sävelsin hengellistä musiikkia. Olin valmis uhraamaan itseni, sillä olihan Jeesus tehnyt samoin minun tähteni. Enkä minä valittanut kutsumustani, se oli minulle etuoikeus ja olin onnellinen saadessani olla Jumalan työtoveri. Oltuani vuosia helluntaikirkon jäsen ja tutustuessani enemmin Raamattuun sekä heidän opetukseensa, koin kuitenkin valtavan pettymyksen. Olin käynyt kyseisessä kirkkokunnassa kasteella ja huomatessani, etteivät heidän opetuksensa kaikki perustukkaan Raamattuun, jota he niin mahtipontisesti kokoustilanteissaan kuuluttavat, jouduin sisäiseen ristiriitaan. Vasta myöhemmin, kun vuosia oli kulunut, ymmärsin että ei Imatran helluntaikirkko eronnut mitenkään mistään muustakaan organisaatiosta eikä se ollut Jumalan, vaan ihmisten asettama. Sitä hallitsivat taloudellisesti hyvin menestyvät sekä korkeassa asemassa olevat henkilöt eivätkä he totisesti olleet Raamatun neuvojen sekä ohjeiden kautta tuohon asemaansa päässeet. He osasivat olla mukavia vain, jos et ollut eri mieltä heidän kanssaan.

Tuo kirkko eli uskonnosta, ei elävästä uskosta. Jos se olisi elänyt aidosta lähimmäisenrakkaudesta, se olisi jo aikoja sitten myynyt miljoonia maksavan temppelinsä ja auttanut niillä kaikkia niitä kurjia sekä yksinäisiä, jonka tien Raamattu seurakunnille oli viitoittanut. Komea temppeli oli taidokkaiden sekä ylpeiden ihmisten saavutus eikä sillä ollut Korkeimman kanssa mitään tekemistä. Mutta ajattelinpa asiaa miten tahansa, saavutus se on sekin, sillä näinhän ihmiset tekevät kaikkialla maailmassa. Huomasin Helluntaikirkossa paljon väärää sekä Raamatunvastaista ja uskallan rohkeasti kertoa tämän, koska tiedän Jumalan kerran maksavan palkan kaikille niille, jotka tekeytyneenä Hänen palvelijoikseen johdattavat ihmisiä kauemmas Taivaallisen Isän yhteydestä omalla ilkeämielisyydellään sekä itsekkyydellään. Raamattu opettaa selkeästi, että uskovan tulee rakastaa lähimmäistään, mutta selvästikin tuota kohtaa Isosta Kirjasta ei tahdottu tuossa yhteisössä elää todeksi.

Helluntaikirkosta erottuni liityin Adventtikirkkoon, eikä siitä minulla ole mitään huonoja kokemuksia. Päinvastoin, jossakin Sydämessäni vieläkin kaipaan hetkiä, joita sain heidän kanssaan Raamatun äärellä viettää. Edelleenkin käyn tervehtimässä ystäviäni Adventtikirkossa ja joka kerta astuessani sisälle heidän tilaisuuksiinsa, koen olevani tervetullut. Koen olevani tervetullut siitäkin huolimatta, vaikka aikoinani itse erosin myös heidän kirkkokunnastaan.

Ajateltuani uskonasioita harkiten ja viisaasti lukemattomina öinä sekä tutkiessani Raamatun lisäksi muuta hengellistä kirjallisuutta, tulin siihen johtopäätökseen, että monet uskonnot hallitsevat ihmismieltä enemmän kuin mikään muu. Monien kirkkokuntien opit sokaisevat ihmiset totuudesta ja etsiäkseen elämäänsä helpotusta he ovat valmiita uskomaan mitä tahansa. Usein taustalla on myös yksinäisyys ja saadakseen ystäviä ympärilleen monet liittyvät kirkkokuntiin tietämättä laisinkaan, millaisia susia noissa kirkkokunnissa on usein pukeutuneina lampaiden vaatteisiin.

Helluntaikirkossa sain seurata monesti sivusta uskomatonta puoskarointia jäsenistöä kohtaan, mutta koska on kysymys uskonnollisista asioista, vain hyvin harvat uskalsivat lausua ääneen tyytymättömyytensä. Pöyristyttävintä oli se, että helluntaikirkossa monet jäsenet väittävät puhuvansa Jumalan suulla ja ilmoittavan taivaasta asioita. Itse nämä helluntailaiset vielä ylpeilevät tällä taidollaan nimittäen sitä profetoimiseksi tai kielilläpuhumiseksi, vaikka todellisuudessa se on vain hyvä keino hallita ja päästä pätemään organisaatiossa, johon Jumala ei ole koskenut sormellakaan, vaan joka on ihmisten aikaansaama suuri illuusio.

Ollessani helluntaikirkon jäsen minuakin yritettiin opettaa puhumaan kielillä, joita ei kukaan ymmärrä, ei edes puhuja itse, mutta tämä on monissa helluntaikirkossa vaatimus ja mikäli ei näin tee, on toisen luokan helluntailainen. Koska ihmiset tahtovat hyväksyntää, he tätä kautta sortuvat mumisemaan suustaan mongerrusta, joka kukaan ei ymmärrä vain saadakseen muiden hyväksynnän. Tähän kaikkeen pystyy uskonnollisuus ja mielen manipulointina se on varsin tehokas keino. Eihän kukaan, joka tahtoo olla helluntaiseurakunnan jäsen, tahdo olla toisen luokan helluntailainen.

Huomasin myös, että eivät monetkaan uskovaiset rakasta lähimmäisiään yhtään enemmän kuin ketkään muutkaan. He ovat yllättävän säälimättömiä toisilleen silloin, jos nämä eivät onnistu elämään kirkkokunnan oppien mukaan, vaan epäonnistuvat. He julistavat anteeksiantoa ja kuitenkin elävät tuomitsemisesta. He väittävät auttavansa köyhää ja kurjaa, mutta vievät tältä viimeisenkin rovon. He esiintyvät pyhinä ja hurskaina, mutta salassa muiden katseilta tekevät mitä iljettävimpiä asioita. Tätä kaikkea sydämeni näki ja sen sijaan, että uskoni olisi vahvistunut, se sammutettiin tylysti kaiken sen itsekkyyden tähden, joka uskoviksi itseään kutsuvien lukemattomien ihmisten sydämissä vallitsee. Menetin uskoni ihmisiin, en kuitenkaan Korkeimpaan, sillä eihän se voinut olla Jumalan vika, jos ihmiset maan päällä elivät itsekästä elämää. Koska olin kohdannut Jumalan vankilassa, tiesin sen olevan todellisuutta, vaikka nyt tiesin myös sen, mitä Jeesus Raamatussa opetti: ”Varokaa susia lammasten vaatteissa”.

Mielestäni oli rikos esiintyä Jumalan Seurakuntana (eri kirkkokunnat), jotka väittävät ainoana toimintaohjeenaan olevan Raamatun, mutta jotka kuitenkin laiminlyövät sen opetuksia. Koska olin itse joutunut uskonnon uhriksi, mutta en kuitenkaan menettänyt uskoani Jumalaan, perustin internettiin Kuninkaan (Jeesuksen) soturit nimisen yhteisön, jonka tarkoitus on innostaa ihmisiä uskomaan vain ja ainoastaan Raamatun ilmoitukseen: suora linkki: http://www.kuninkaansoturit.org

Kirkkokunnat toimivat kuin avoimella valtakirjalla, mutta jossa ei kuitenkaan ole Kaikkivaltiaan allekirjoitusta. He itse väärentävät sen ja jos ihmiset olisivat tarkkaavaisempia, he huomaisivat, ettei jälki ole Jumalan vaan ihmisen.

 

MUKANA POLITIIKASSA

Minua oli pienestä kasvavasta pojasta asti kiehtonut politiikka eikä vähiten siksi, että olin kasvaessani nähnyt pienessä kotikylässäni riistoa köyhiä kohtaan. Edesmennyt isäni oli hyvin kiinnostunut seuraamaan politiikkaa ja niin minä pienenä kasvavana poikana sain monesti sivukorvalla kuulla valtaapitävien sorrosta, eikä se suinkaan hivellyt korviani. Tuntui siis varsin luontevalta, että täysi-ikäisenä, paljon vapaaehtoistyötä tehneenä tahdoin myös olla mukana vaikuttamassa yhteisten asioiden hoidossa, pienen ihmisen puolesta tietysti. Pääsin kuin pääsinkin Imatralla KD:den riveissä ensin vähän pienempään lautakuntaan ja seuraavissa vaaleissa sosiaali-ja terveyslautakuntaan sekä ensimmäiseksi varavaltuutetuksi. Koska tahdoin kartuttaa viisauttani seuraamalla ensin muiden poliitikkojen toimintaa ja nähtyäni kaiken sen valheellisuuden, mikä politiikassa vallitsee, olin pettyneempi puolueeseeni kuin kirkkoihin, joista olin itse aikaisemmin vapaaehtoisesti eronnut.

Ennen vaaleja annettuja lupauksia eivät poliitikot edes yrittäneet pitää ja käytännössä se näkyi päätöksissä joita tehtiin. Jokaisessa puolueessa vain muutamat päättivät muiden myötäillessä näiden päätöksiä. Yksinäiset, sairaat, vanhukset sekä lapset olivat ilman puolustajia silloin, kun heitä koskevista asioista päätettiin, mutta sitä mitä silmä ei näe, sitä ei sydän tiedä ja se oli varmasti asioidenhoidon kannalta parasta, sillä kaksinaamaisesti nämä päättäjät osasivat antaa äänestäjilleen vaikutelman ajaneensa heidän asioitaan, vaikka todellisuudessa näin vain hyvin harvoin tapahtui.

Ollessani politiikassa aktiivisena mukana voin vakuuttaa, ettei kurjalla ole puolustajaa sekä köyhää sorretaan siellä missä muuallakin. Koska itse tahdoin lähteä ajamaan pienten ihmisten asiaa, tein kansalaisadresseja, kanteluita sekä muutosehdotuksia varsinaisissa kokouksissa ja tämän tähden alkoivat muut poliitikot vähätellä minua koska en toiminut kuten he toimivat. Olin kuin likatahra heidän valkoisissa hurskaissa puvuissaan joka muistutti heitä kaikista niistä lupauksista, joita ennen vaaleja he olivat valehdellen äänestäjilleen antaneet. Toisaalta, joukossa oli myös niitä, jotka vilpittömästi kunnioittivat pyrkimyksiäni ja kannustivat minua jatkamaan.

Olen lyhyen elämäni varrella huomannut, että on kahdenlaisia ihmisiä. Toiset imevät äidinmaidostaan hallitsijan, toiset taas alistuvan sekä nöyrtyvän ravintoa. Olin nuoruudessani harhakuvitelmissani luullut, että kaikki ihmiset maailmassa tahtovat oikeudenmukaisen yhteiskunnan ja kuitenkin seuratessani sekä ollessani mukana politiikassa huomasin, ettei näin todellakaan ollut. Oli suuri joukko hyvin menestyneitä, jotka eivät tahtoneet muutosta ja nämä pitivät kynsin hampain kiinni siitä, että muutosta kurjan sekä köyhän kohdalla ei saisi tulla parempaan suuntaan samanaikaisesti kun kurjat tyytyivät kohtaloonsa.

Politiikassa kaikki oli nurinkurista, mitä enemmän ajoit omaa etuasi, sitä paremmin sinut otettiin vastaan, sekä sinua kunnioitettiin, mutta jos vilpittömästi asetuit kurjan yksinäisen puolelle, sait osaksesi halveksuntaa. Eivätkä tätä toimintatapaa ylläpitäneet vaan poliitikot, vaan myös äänestäjät. Miettiessäni asiaa, tulin siihen johtopäätökseen, että toisen epäonni on aina toisen onni ja siksi ihminen on pahantahtoinen lähimmäistään kohtaan.

Tein myös vapaaehtoistyötä maailman vihatuimman kansan, eli romanien hyväksi. Olin Imatran Kristillisen romaniyhdistyksen Puheenjohtaja sekä myös yksi kuudesta, jotka perustivat maanlaajuisen romanifoorumin - minä tahdoin, ja minä taistelin epäoikeudenmukaisuutta vastaan!

Erottuani helluntaikirkosta sekä Adventtikirkosta jouduin henkisesti hetkeksi tuuliajolle, sillä uskovien raadollisuus oli jättänyt sydämeeni lähtemättömät arvet. Aloin tekemään rock-musiikkia. Käänsin mielettömyydessäni (sydämessäni kaipasin silti) selkäni Hänelle, joka kuoli puolestani tuskallisen kuoleman Golgatan keskimmäisellä ristillä.

Ajauduin elämässäni taas kerran tuuliajolle ja olin yksinäisempi kuin koskaan. Olin kuin tuhlaajapoika: kuluttanut kaiken elämän sikakaukaloilla, menettänyt saadun omaisuuden, rypenyt sikojen seassa ja kuitenkin Rakas Taivaallinen Isä otti minut avosylin vastaan 29 toukokuuta 2009. Korostan, että tuona hetkenä annoin itseni jälleen kokonaan Pyhän Jumalan käsiin - muotojumalisena olin esiintynyt kyllä koko sen ajan aina uskoontulostani lähtien.

 

ARVOMAAILMASTANI

Minun sydämeni täyttää Pyhä viha epäoikeudenmukaisuutta kohtaan, joka tällä kirotulla planeetalla vallitsee. Vihaan jokaista pelkuria, joka vain miellyttääkseen ympä...ristöään on hiljaa, vaikka näkee kurjien oikeutta poljettavan täällä kuoleman varjojen laaksoissa, sillä hiljaisuudellaan nämä raukat vain hyväksyvät vallalla olevan epäoikeudenmukaisen käytännön ja täten ovat aina sortajan puolella. Minä vihaan, sillä liian kauan ovat silmäni nähneet sortoa ja riistoa köyhiä kohtaan, niitä kohtaan, joilla ei ole omia voimavaroja puolustaa itseään. Minun sydämeni on täyttänyt viha, sillä nekin jotka väittävät olevansa oikeudenmukaisen Jumalan asialla, tekevät vääryyttä minkä ehtivät ja näin vääntävät suoran vääräksi sekä väärän suoraksi. Minä vihaan, sillä maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta, vaan totisesti tämä maailma on kirottu! Vaikka minun saastaiset käteni ovat tehneet enemmän pahaa kuin hyvää, luotan minä sydämestäni kuitenkin Korkeimpaan ja siksi olen valmis uhraamaan henkeni taistelussa epäoikeudenmukaisuutta vastaan, sillä en pidä edes henkeäni minkään arvoisena niiden lukemattomien kurjien tähden, jotka minun tälläkin hetkellä tätä tekstiä kirjoittaessani kokevat sortoa sekä julmuutta.

Voi jospa Korkein sallisi minun lähteä täältä ajasta ikuisuuteen siten, että saisin kuolla oikeudenmukaisuuden puolesta, sillä minä en pelkää kuolemaa. Sitäkin enemmän pelkään sitä, että elämäni olisi ollut turha ja kerran joutuisin Korkeimman edessä myöntämään kuuluvani siihen joukkoon, jota pelkureiksi kutsutaan. Monet väittävät, että kaikki Jumalaan uskovat ovat pelkureita ja siksi olisivat uskonnollisia, mutta he eivät tunne minua, sillä minä en pelkää mitään muuta kuin Jumalaa. Kuolema on minulle tervetullut milloin vain, sillä ”Kristus on minulle elämä - ja kuolema on minulle voitto” (Fil.1:21)"Näytä lisää

Maailma elää kirouksen alla eikä tuolta kiroukselta tunnu säästyvän kukaan. Me ihmiset elämme vain kuollaksemme ja jättääksemme jälkipolville yhä surkeammassa kunnossa olevan planeetan, jonka... tiedemiehet ovat nimittäneet maapalloksi. Meidän jälkeemme syntyvät kokevat saman kohtalon kuin mekin ja vaikka me nyt kuinka yritämme ihmiskuntana lisätä vuosiemme mittaa käyttäen apuna lääketiedettä sekä edes vähän helpottaa elämämme tuskaa erilaisilla viihdykkeillä, on osamme oleva sama kuin meitä edeltävillä sukupolvilla; unohdettuina jossakin kalmistossa! Tätä kaikkea näkevät meidän silmämme, jos katsomme asioita inhimillisen rehellisesti mitään salaamatta.

Miljoonat ja taas miljoonat yksinäiset maapallollamme vuodattavat yksinäisyydessään kyyneleitä ja monet heistä eivät osaa enää edes itkeä, sillä maailman kovuus heidän sisimmässään itkee sisäänpäin. Elämän olemassaoloa ja sen tarkoitusta ovat turhaan yrittäneet ihmiset eri kulttuureissa vuosisatojen ja tuhansien ajan selitellä, sillä tyydyttävää vastausta ei tunnu olevan kenelläkään. Elämä on kuin suuri mysteeri ja sellaisena se tulee pysymään aina siihen asti, kunnes me ihmiskuntana tuhoamme tämän maapallon. Syntymän ja kuoleman välinen tuska sekä ahdistus on silloin päättynyt ja kaikki on valmiina aloittaakseen uuden elämän ehkä jossakin toisella galaksilla. Tämäkö on elämän tarkoitus, tätäkö ihmiset kaikkialla tavoittelevat ja itsekkäästi tästä haaveilevat ja kuitenkin taas toisaalta peläten tätä kaikkea taistelevat saadakseen nimensä historiankirjoihin elääkseen siellä ikuisesti ymmärtämättä laisinkaan, että on tuleva aika, jolloin ei enää ole edes historiaa. Ei ole mitään muistoa menneisyydestä ja tulevaisuuden ovet pysyvät suljettuina lopullisesti.

Maailma elää kirouksen alla ja tätä kirousta ovat yrittäneet poistaa lukemattomat uskonnolliset johtomiehet siinä kuitenkaan onnistumatta. Uskontojen maailma ei ole pystynyt tarjoamaan ihmisille lohdutusta arjen taakkaan ja jos joidenkin kohdalla onkin onnistunut, on sekin totuus kohtaava määränpäänsä unohdettujen kalmistossa. Ihminen tarvitsee jotakin enemmän kuin uskonnollisuus voi parhaimmillaankaan tarjota, sillä sisimmän voi ruokkia vain jokin todellinen, jokin sellainen, johon ei tarvitse asennoitua tehdäkseen siitä itselleen todellisuutta, vaan joka on todellisuutta! Harhakuvitelmilla petämme vain itseämme ja jos oikein hyvin näyttelemme, saatamme samaan petokseen saada mukaan lähimmäisemmekin. Ei ihmisen sisin tule tyydytetyksi valehtelemalla realiteetit pois sulkien turvautumalla johonkin uskontoon, vaan ihmisen sisin tulee tyydytetyksi vasta silloin, kun hän voi lakata näyttelemästä jotakin, sillä loppujen lopuksi suurin kirous piilee siinä, ettei ihminen voi olla vapaa omasta itsestään.

Elämän taistelukentältä löydämme aarteita, joista niin usein unelmoimme! Vain siellä voi ihminen jalostua paremmaksi sekä kasvaa kohti taivasta, sillä sinne minun sydän halajaa. Kun lintuja opetetaan laulamaan, ne suljetaan pimeään häkkiin. Näin ne joutuvat kuuntelemaan pimeässä opittaviaan sävelmiä ja vähitellen ne alkavat laulamaan kuulemaansa. Niiden täytyy laulaa laulamistaan kunnes ovat täysin oppineet laulunsa ja kun peitto häkin yltä poistetaan, niin ilman täyttävät suloiset uudet sävelet. Kärsimyksen kirjoittamaton laki on kuin lukittuna Jumalan sinetillä, sillä mahdotonta on ihmisen käsittää Korkeimman kaikkia tarkoitusperiä etenkään silloin, kun pätsin liekit kuumina pauhaavat ympärillämme. Juuri tässä tulee esille rakkauden käsittämätön salaisuus, jonka vain kutsutut ja valitut voivat ymmärtää. Aito usko rakkauteen katsoo yli inhimillisten olosuhteiden valmiina kärsimään ja kuitenkin odottaen Korkeimman puuttumista asioihin juuri silloin, kun kaikki tuntuu olevan menetetty. Todellinen usko joka on ankkuroituna Korkeimpaan antaa toivolle siivet kohoten kaikkien inhimillisten vastoinkäymisten yläpuolelle!

Jokaisella uhrauksella on hintansa ja sota vilpittömyyttä kohtaan on ankara. Tämä kirottu maailma tahtoo tuhota jokaisen vilpittömän ihmisen. Liian usein luulemme, että koettelemuksemme on ohi silloin kun nöyrästi tahdomme ottaa vastaan vastoinkäymiset sen sijaan, että lankeaisimme maallisiin arvoihin, ja kuitenkin ne usein vasta silloin alkavat. Tämän kirotun maailman hallitsija ei kunnioita ketään vilpitöntä Korkeimman palvelijaa ja siksi pitää huolen siitä, että koettelemuksen malja juodaan aina pohjaan asti ymmärtämättä ollenkaan siunauksen tulevan osaksemme sen juotuamme.

Tästä maljasta minä olen saanut niin monesti juoda ja vaikka kuinka tahtoisin, luulen, että kärsimyksemme Jumalan lapsina jatkuvat yhä, sillä niin suuri viha ihmisillä on vilpittömyyttä vastaan. Eläähän tämä maailma kirouksen alla, mutta minä elän rakkaudesta Kristukseen! Ihminen voi elää tässä maailmassa, mutta mikään laki ei pakota elämään häntä tästä maailmasta. Siinä on rakkauteen uskovien salaisuus, siinä on Jeesukseen luottamuksensa laittaneiden toivo, jota tämä kirottu maailma ei ikinä voi ymmärtää."

 

Lopputiivistelmä:

Sain armon tulla linnassa uskoon. Sitä ennen oli elämäni ollut ajelehtimista sinne sun tänne, vailla mitään päämäärää. Olin etsinyt onnea varallisuudesta, huolettomasta elämästä kaikkine huveineen, mutta en sitä kuitenkaan sieltä löytänyt. Löysin onnen Jeesuksesta!

Tarvitsemme rakkautta. Tarvitsemme todellista seurakuntayhteyttä! Ei kukaan ole niin vahva, että jaksaisi yksin. Tämä on todellisuutta, joka meidän on hyväksyttävä, halusimme sitä tai emme. Yksinäinen puu kun ei kauan pala! Siksi vain Raamatullinen seurakuntamalli (ei ihmisten luomat organisaatiot; kirkkokunnat sekä herätysliikkeet) voi ikinä tarjota sitä rakkautta, minkä Raamatun mukainen Jumalan Seurakunta, jossa vain Kirjoitukset määräävät suuntaviivat - voi antaa.

 

Marko Lind, Imatralla 22 elokuuta 2010

 

 

 

LINKIT:

 

ENTINEN ADVENTISTI ((MTV-3)

http://vids.myspace.com/index.cfm?fuseaction=vids.individual&VideoID=22809816

ENTINEN ROCK- MUUSIKKO:

http://www.youtube.com/user/KingRoseProduction#p/u
(tekemäni "maalliset" laulut poistettu kyseiseltä kanavalta)

MUUSIKKO:

(musiikkiani Youtubessa - teen vain hengellistä musiikkia)

http://www.youtube.com/user/SaarnaajaEvankelista#p/u/12/_bjBmSzoA7k

KIRJAILIJA:

(mainos uutuuskirjastani Youtubessa)

http://www.youtube.com/user/SaarnaajaEvankelista#p/u/1/Exke2GCTx_M

(lue uutuuskirjani internetistä)

http://www.sanansaattaja.com/kirjanalkusanat.htm

Tulossa oleva kirjani: lue pari ensimmäistä lukua:

http://www.sanansaattaja.com/karsimyksensiunauskirja.htm

JUMALAN SEURAKUNNAN SAARNAAJA:

(Imatra)

http://www.sanansaattaja.com/JUMALANSEURAKUNTA.htm

KUNINKAAN (JEESUKSEN) SOTURIEN PERUSTAJA / VANHIN VELI:

..\..\KUNINKAANSOTURIT\raamopetusta.htm

HENKILÖKOHTAISET INTERNETSIVUT:

http://www.sanansaattaja.com/

DIGITAALINEN KÄYNTIKORTTINI:

http://www.sanansaattaja.com/INFO.htm

( kuuntele tekemäni laulu Isoäidistäni:

http://www.youtube.com/user/SaarnaajaEvankelista#p/u/12/_bjBmSzoA7k