Sinä et ole yksin!

 

Mies saapui taivaaseen. Hänellä oli erittäin kiitollinen mieli ja nähtyään Jeesuksen hän halusi kiittää Häntä heti maanpäällisen elämänsä varjeluksesta..."Kiitos, kun silloin kerran, kun minulta oli mennyt polkupyörän kumi rikki, paikkasit sen minun nukkuessani"!

Ei, älä minua kiitä, vaan ole kiitollinen palvelijalleni naapurisi Jaakolle", vastasi Jeesus lempeällä äänellään. "No, siitä minä ainakin haluan kiittää Sinua, että kerran kun minulla ei ollut rahaa, laitoit postiluukkuuni sata markkaa". Ei, älä minua kiitä siitäkään, vaan ole kiitollinen siskollesi, minun uskolliselle palvelijattarelleni", vastasi Jeesus taas lempeällä äänellään.

"Tarkoitatko, että he olivat uskovaisia? Miksi minä en sitten huomannut, että siskoni toi rahaa tai että naapurini paikkasi renkaani? Ja miksi minusta tuntui aina niin yksinäiseltä ? Miksi minulla ei muuten ollut uskovia ystäviä"? Silloin Jeesus katsoi miestä pitkään silmiin ja lopulta sanoi;" Siitä saat kyllä kiittää itseäsi"!

"Mutta... kyllä minä nyt jostakin haluan kiittää sinua", sanoi mies. Taas Jeesus katsoi häntä rakkaudellisella katseellaan ja sanoi sitten; "kiitä minua siitä, että Minä lähetin heidät sinun luoksesi". Hetken aikaa oli aivan hiljaista, kunnes Jeesus lopulta kysyi mieheltä: "Sinä et huomannut maallisen elämäsi aikana muita uskovia olevankaan. Luulit, että olit AINUT USKOVAINEN MAAN PÄÄLLÄ. Mutta ajattelitko koskaan, että jos kerta ei ollut muita uskovia kuin sinä, niin KUKA KERTOI SINULLE EVANKELIUMIN? KUKA KERTOI SINULLE MINUSTA???

Meillä ihmisillä on taipumus suurennella ongelmiamme. Myöskin me hyvin mielellämme sorrumme tuijottamaan ns. omaan napaamme. Maailmamme muuttuu tällöin niin helposti pieneksi ja silloin saatamme ajautua tilanteeseen, jossa emme näe ympärillämme olevissa ihmisissä mitään hyvää saatikka itsessämme. Sorrumme helposti ajattelemaan kaiken mädännäisyyden keskellä missä elämme, ettei todellisia Jumalan lapsia olekaan. Aivan kuten esimerkkikertomuksemme mies! Kun pilvet peittävät taivaan, emme enää jaksa uskoa aurinkoa olevan olemassakaan. Mutta samaan sortui Eliakin ...

Muistatko päivän, kun sait armon tulla Hänen lapsekseen? Muistatko kuinka painavat syntitaakkasi otettiin hennoilta, väsyneiltä harteiltasi ja kuinka tunsit olevasi vapaa! Olit täynnä voimaa ja rohkeutta...olit täynnä Jumalan antamaa Pyhän Hengen voimaa, samaa voimaa jolla Jumala herätti Poikansa Jeesuksen synkästä ja hyvin vartioidusta kivihaudasta . Se oli varmasti aikaa, jolloin tahdoit katsoa vain Häneen, Vapahtajaasi. Se oli varmasti aikaa, jolloin kerroit sydän rakkaudesta hehkuen Hänen suuresta työstään syntiemme sovittajana ja varmasti ihmeitä tapahtui. Olit itse kokenut suuren ihmeen ja ihmiset ympärilläsi näkivät sen, he eivät voineet olla sitä näkemättä! Koit voittoja Hänen nimessään, mutta kuitenkin, saatoit pian unohtaa nuo voitot, jotka usein tapahtuivat arkisissa asioissa ja sorruit katsomaan niihin asioihin, jotka eivät olleet muuttuneet. Asioihin, joissa koit, että Herra ei ollut vastannut rukouksiisi. Olisit niin halunnut, että koko maailma olisi halunnut tuntea samaa iloa ja vapautta kuin sinä, mutta ei, eivät monetkaan sitä halunneet. Se oli varmasti syvä pettymys...ehkä ensimmäinen suuri pettymyksesi! Tunsit ehkä, että työsi Herran todistajana oli turhaa ja koet ehkä niin vieläkin? Herralle pyhitetty työ ei ole koskaan turhaa, mutta sitä et silloin ymmärtänyt...ymmärrätkö nytkään? Jumalan lapsi on Jeesuksen Kristuksen todistaja eikä sillä ole merkitystä otetaanko sanoma vastaan ( Matt.24:14 / Mark.6:11 / Luuk.9:5). Se on silti jokaisen Hänen omansa tehtävä huolimatta siitä, tuleeko tuloksia vai ei! Joka tapauksessa otit mielestäsi ensimmäisen askeleen todellisuuteen...karuun sellaiseen. Todellisuudessa astuit vain saatanan luomaan harhaan. Voi...miksi et katsonut vain Kristukseen Jeesukseen?

Muistatko päivän, jolloin saavuit seurakunta yhteyteen? Näit kaikkialla ihmisissä Hänen kuvansa, Hänen rakkautensa. Tunsit varmasti sydämessäsi, että olit vihdoinkin löytänyt kodin...todellisen kodin. Olit saapunut Jumalan Pyhien joukkoon ja odotuksesi olivat niin suuret! Ihailit toisia uskovia, kuuntelit silmät pyöreinä heidän todistuksiaan, laulujaan, saarnojaan. Voi, kuinka elämä tuntuikin ihanalta. Sorruit katselemaan kuitenkin liikaa Hänen seurakuntaansa, kun sinun olisi pitänyt katsella Häntä, seurakunnan päätä....Kristusta Jeesusta!

Et enää viettänyt aikaasi Mestarisi jalkojen juuressa ja se totisesti alkoi näkymään elämässäsi. Pettyneenä seurakunnan tarjontaan itseäsi kohtaan sorruit näkemään vain ihmisten vajavaisuuksia. Tutkit kyllä aina silloin tällöin Raamattua, etkä antanut Pyhän Hengen valaista sinulle hyvän olon salaisuutta, Fil.4:8"Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa". Sinä kuitenkin, vastoin selkeitä Raamatun ohjeita, sorruit ajattelemaan vain kaikkea kielteistä, kaikkea sellaista mikä oli väärää. Sinusta tuli todellinen pessimisti!

Alussa luulit, että kirkkokuntasi paikkakunnallasi on ainut todellinen Jumalan seurakunta, etteivät muut uskovat eri kirkkokunnissa olisi uskovia ollenkaan ja kun todellisuus myöhemmin paljastui, niin petyit. Huomasit kirkkokuntasi opettajat vain valehtelijoiksi ja ennen heidän niin ihanat saarnansa saivat sinut voimaan nyt pahoin. Sinua suorastaan oksetti ja oksettaa ehkä vieläkin kaikki se ulkokultaisuus, jota Jumalan palveluksissa esiintyi ja esiintyy ehkä mielestäsi vieläkin. Rikkaat, hyvin koulutetut pröystäilivät rahoillaan ja tiedoillaan ja yllättävää kyllä, opettivat vielä köyhiä kanssamatkaajiaan nöyryyteen, siis johonkin sellaiseen, mistä eivät luultavasti itse tienneet mitään. Pettymyksesi oli suuri ja on ehkä vieläkin. Sorruit katselemaan ihmisten vajavaisuuksia kun sinun olisi pitänyt katsoa Kristukseen Jeesukseen ( 2 Kor.3:18). Jokaisella kolikolla on kaksi puolta...sinä vain unohdit sen! Jos on epäaitoa, niin täytyy myöskin olla aitoakin. Aitoutta et valitettavasti osannut enää etsiä...ehkä luulit, ettei sitä enää olekaan? Kuitenkaan toivoa et menettänyt...olihan Jumala valinnut sinut...niin...olithan onneksi vielä sinä olemassa!

Otit ehkä iskulauseeksesi "parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä" ja ajattelit voivasi yksin muuttaa maailmaa paremmaksi. Luulit ja ehkä luulet vieläkin pystyväsi siihen, mutta voi, se on mahdoton tehtävä...olisihan sinun pitänyt se Jumalan lapsena tietää. Maailma ei tule koskaan muuttumaan paremmaksi vaan huonommaksi ja tämä tieto sai sinut väsymään! Vain tuleva Jumalan taivas on paikka joka on täydellinen. Ihmisten vajavaiset rakennelmat, hyvätkin sellaiset, tulevat tuhoutumaan Hänen tullessaan takaisin Kuninkaana.

Oletko lukenut Eliaasta? Tuosta suuresta Jumalan miehestä, jota Jumala käytti väkevästi. Hän saattoi rukoilla, ettei sadetta tule, eikä sadetta tullut ( Jaak.5:17)! Hän saattoi herättää kuolleen elämään, vain rukoilemalla kuolleen puolesta (2 Kun.4:33-37). Ja monia, monia muita tunnustekoja ja ihmeitä tapahtui hänen kauttaan. Sinulla ja Elialla on paljonkin yhteistä...oletko miettinyt sitä koskaan?

Ensinnäkin, niin sinä kuin Eliakin olette molemmat Jumalan lapsia, KUULUTTE SIIS SAMAAN SEURAKUNTAAN! Te palvelette molemmat samaa Jumalaa! Toisekseen, Eliakin oli vain ihminen...samanlainen kuin sinä ja minäkin. Kolmanneksi, asia jota et ehkä ole miettinyt, nimittäin; Elia kävi samat taistelut kuin sinäkin!Vaikka Jumala oli hänen kauttaan tehnyt monia ihmeitä, niin kuin Hän sinunkin kauttasi varmasti on niitä tehnyt, et ehkä ole sitä vain huomannut, niin Eliallakin oli huono muisti ja hän sortui katselemaan lailla sinun olosuhteisiin, ja ne veivät hänet epätoivoon. Onko tuttua? Eikö niin, että niin monesti on helpompi katsoa ikäviin asioihin kuin Jumalan suuriin tekoihin? Kun elämässä koettelemuksen myrskyt raivoavat niin on vaikea uskoa mihinkään hyvään. Lailla Pietarin me niin mielellämme elämämme myrskyissä sorrumme katselemaan myrskyävää merta, sen sijaan, että katsoisimme Kristukseen Jeesukseen ja siksi uppoamme, vajoamme (Matt.14:30). Tänäkin päivänä Jeesus kehottaa meitä lailla Pietarin tapauksen tulemaan yli myrskyävän meren Hänen luokseen, mutta me niin useasti pysähdymme katsomaan olosuhteita. Jo vanhat lähetyssaarnaajat yksinkertaistivat uskonelämän, verraten sitä polkupyörällä ajoon; JOS EMME POLJE ETEENPÄIN, NIIN KAADUMME! Kuitenkin niin usein lakkaamme polkemasta. Miten tuttua ja kuitenkin niin typerää. Emme me ihmisinä useinkaan ole mihinkään muuttuneet...valitettavasti.

Elian kautta Jumala oli juuri tehnyt suuren ihmeen jota suuri kansanjoukko oli saanut ihastella (1 Kun.18:37-39), ja kuitenkin heti sen jälkeen tuo sama mies vaipui todelliseen epätoivoon. Hän toivotti itselleen jopa kuolemaa, 1 Kun.19:4..."Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi".

Elia luuli olevansa kanssamatkaajiaan parempi, selviäähän se selvästi edellisestä Raamatun jakeesta. Ehkä hänkin omana aikanansa sortui katsomaan epäoikeudenmukaisuutta, jota Jumalan lapsien kesken esiintyi. Ehkä hänkin näki muut uskovaiset vain näyttelijöinä ja halusi, VARMASTI HALUSI, olla itse parempi. Eikä siinä sinällään mitään pahaa olekaan...mutta tiesithän, hyvästäkin asiasta voi joskus muodostua parhaan vihollinen!

Joko huomaat, ei ihminen ole mihinkään muuttunut. Elia koki olevansa niin yksin, ja peloissaan eikä epätoivossaan uskonut muita Jumalan miehiä olevankaan kuin hän... vain ja yksin hän. Samalla tavalla kuin sinäkin, hän huomasi seurakunnan epätäydellisyyden eikä nähnyt koko totuutta. Sitä paitsi hänkin koki huonoutta ja riittämättömyyttä. Kuinka monta kertaa oletkaan ehkä sortunut samaan? 1 Kun.19:14"Minä olen kiivailemalla kiivaillut Herran, Jumalan Sebaotin, puolesta. Sillä israelilaiset ovat hyljänneet sinun liittosi, hajottaneet sinun alttarisi ja tappaneet miekalla sinun profeettasi. Minä yksin olen jäänyt jäljelle, mutta minunkin henkeäni he väijyvät, ottaaksensa sen".

Luuletko sinä, että sinä olet yksin jäljellä Kristuksen seurakunnasta? Näetkö vain ympärilläsi pahuuden voimat, etkä jaksa enää uskoa rakkauteen? Onko niin, että aitoutta ja tosi kristillisyyttä ei enää olekaan? Näetkö ympärilläsi olevat uskovaiset vain näyttelijöinä elämän suuressa teatterissa? Onko käynyt niin, että olet nähnyt riittävän monen "leipäpapin" saarnaavan, etkä enää jaksa uskoa, että todellisia aatteen miehiä ja naisia onkaan? Koetko yksin taistelevasi Jumalan rakkauden lain periaatteiden puolesta?

Koetko ehkä olevasi yksin Jumalan profeetta, Hänen lahjansa tälle mädänneelle yhteiskunnalle? Ehkä mielestäsi paras Raamatun paikka on se, missä Jeesus sanoo, että profeetta ei ole suosittu kotikaupungissaan eikä kodissaan ( Matt.13:57). Tällä Raamatun paikalla sitten ehkä perustelet ystävillesi sen, miksi paikkakuntasi uskovat eivät arvosta sinua eivätkä kunnioita näkemyksiäsi. Luulet ehkä olevasi ainut jäljellä oleva Jumalan seurakunnassa ja ihmettelet miksi sinua ei huomata? Mutta huomaisitko SINÄ, jos sinun kotikaupunkistasi Jumala herättäisi profeetan? NÄETKÖ SINÄ TODELLISUUDEN? Niin kuin Jumala vastasi Eliaalle, Hän varmasti haluaa samalla tavalla sinua, rakas lukijani, lohduttaa tänäkin päivänä. Muistathan, jos kerta me emme ole ihmisinä muuttuneet, niin Jumalakaan ei Jeesuksessa Kristuksessa ole muuttunut! Hän on aina sama (Hebr.13:8). Niin kuin Eliaan aikana oli seurakunta, vaikka hän ei ollut sitä huomannutkaan, niin on myös oleva tänäänkin! Ja kun Jeesus saapuu, on seurakunta nouseva häntä vastaan yläilmoihin, joten seurakunta on myös silloinkin olemassa. Jumalan seurakunta on todellisuutta IKUISESTI, vaikka sinä et ehkä ole sitä ymmärtänytkään. Se on asia, joka sinun on hyväksyttävä, halusit sinä sitä tai et! Avaa sydämesi lailla Eliaan ja vastaanota Jumalan sanoma sinulle, 1 Kun.19:18 "Mutta minä jätän jäljelle Israeliin seitsemäntuhatta: kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja kaikki suut, jotka eivät ole hänelle suuta antaneet".

On totta, että moraalittomuus yhteiskunnassamme ja koko maailmanlaajuisesti on valitettavaa todellisuutta. On totta, että Jumalan seurakuntaan on eksynyt susia lammasten vaatteissa. On totta, että niin vähän on tänä päivänä Jeesukseen uskovia, todellisia uskovia...MUTTA HEITÄ ON! Jumalan tehtävä on luokitella keitä Hänen Poikansa Jeesuksen seurakuntaan kuuluu, se ei ole meidän tehtävämme!!

Et sinä ole yksin...ON OLEMASSA TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ NIITÄ POLVIA, JOTKA EIVÄT OLE NOTKISTUNEET EPÄJUMALANPALVONNALLE. On olemassa tänäkin päivänä niitä todellisia uskovia, joita et uskonut enää olevankaan! On olemassa tänäkin päivänä JUMALAN SEURAKUNTA JEESUKSESSA KRISTUKSESSA!!! Älä siis vaivu epätoivoon, äläkä luule itsestäsi liikoja. Et sinä ole ainoa, on muitakin. Heitä ei ole paljon, mutta heitä on! Kiitos Jumalalle Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Hänen seurakunnastaan!!

Sen sijaan, että käyttäisit koko arvokkaan elämäsi, jonka Herra on sinulle armossaan antanut, vain elämän epäkohtien etsimiseen, oman napasi tuijottamiseen ja Jumalan seurakunnan syyttämiseen, voisit painaa pääsi kanssani rukoukseen. Olen varma, että sinäkin haluaisit löytää todellisen seurakuntayhteyden, sillä kukaan meistä ei pidä yksinäisyydestä. Olen varma, että sinä haluaisit Jumalan sytyttävän tulen sydämessäsi uudelleen. Tulen, jonka olet itse katkeruuden kyynelillä sammuttanut...

Annathan Hänen sytyttää sydämesi palamaan uudestaan taisteluun puolesta elämän. Kun annat Hänen niin tehdä, niin silloin ei sinun tarvitse viettää enää yksinäisiä öitä, ei enää omistaa katkeroitunutta sydäntä, joka epätoivoisesti huutaa apua sydämen tuskaansa purkautuen vihamielisinä lausahduksina lähimmäisiämme kohtaan. Vaan täydellistä rauhaa ja iloa...samaa iloa kuin silloin , kun sait kohdata Vapahtajasi ensimmäisen kerran. Tämä kaikki on mahdollista vain, jos katsomme Häneen, Vapahtajaamme, joka on seurakuntamme pää. Anna Jumalan puhua sydämellesi ja avata silmäsi näkemään Hänen ihmeitään. Ja suurin ihme on niistä Hänen seurakuntansa...