Sinä iltana itkin

Verisenä häntä raahattiin, naru sidottuna toiseen jalkaansa, kuorma-auton perässä hänen valittaessa surkeasti. Ehkä hän viimeisillä hetkillään tiesi, ettei valittamisesta ollut mitään apua. Ehkä hän ei valittanutkaan apua pyytääkseen, vaan siksi, ettei pystynyt olemaan vaiti kipujensa keskellä. Yksi sodan uhri miljoonien joukossa, kuka hänestä välittäisi.

Joku sotakuvaaja oli onnistunut taltioimaan sinun viimeiset kauhunhetkesi kuvanauhalle ja nyt minä katselin sinun kärsimyksiäsi turvallisen välimatkan päästä televisiosta. Kun kuorma-auto pysäytettiin, nuo tappajat tarkastivat sinun olevan kuollut. Voitonvirne suupielissään he irrottivat narun jalastasi ja jättivät runnellun lapsen ruumiisi kylmästi ja tunteettomasti tien poskeen ihmisten katseltavaksi maatumaan. Itse en heti itkenyt kyyneltäkään, katsoin vain kauhunvallassa kuolemaasi. Itse en itkenyt, mutta silloin tiesin, Jumala taivaassa itki…

Nuo, jotka kylmästi tappoivat sinut, väittivät tuntevansa Jumalan. Nuo julmat, verenhimoiset tappajasotilaat, olivat kristityn maailman ylpeys ja ovat kai vieläkin. Ehkä he saivat jopa kunniamerkit sinun tappamisestasi? Sinä kuolit tuskallisen ja turhan kuoleman ja vaikka kuinka toivoisin, niin tiedän, että kaltaisiasi tulee monta lisää. Tiedän sen, koska surukseni minun täytyy myöntää, maailma on tällainen! Ennen sinua on veri vuotanut ja tulee sinun jälkeesi vuotamaan. Miksi se loppuisi sinuun…

Vaikka olit vasta lapsi, et saanut osaksesi ymmärrystä. Sinulta riistettiin kaikki oikeudet olemassaoloosi tai tarkemmin sanottuna, sinulle ei koskaan niitä annettukaan. Samaan aikaan kun sinä taistelit olemattomista oikeuksistasi elää, me kristityt kokoonnuimme Jumalanpalveluksiimme ja tervehdimme toisiamme sanoin; Rauhaa! Kun sinä nälissäsi pelkäsit ja kärsit, me kristityt rukoilimme itsellemme lisää siunauksia.

Eivät nuo sotilaat olleet yksin syyllisiä, me kaikki olimme! Jos me olisimme riittävän voimakkaasti antaneet äänemme kuulua, jos me olisimme taistelleet oikeuksiesi puolesta, jos me emme olisi olleet vain hiljaa nauttien hyvinvoinnistamme, ehkä silloin sinä olisit saanut elää ihmisarvoisen elämän. Me tiedämme, sinä et ollut tehnyt mitään väärää ja kuitenkin me vaikenimme! Me sanoimme rakastavamme maailmaa ja kuitenkin me unohdimme sinut!

Suljin television ja murruin kyyneliin vaikka tiesin, ettei se enää sinua auttanut. En itkenyt sinun tähtesi, itkin itseni ja kristittyjen tähden….