JOS JUMALA ON RAKKAUS,

NIIN MIKSI HÄN SALLII MAANJÄRJISTYKSIÄ, JOISSA IHMISET TUHOUTUVAT?

Alunperin Jumala luodessaan ihmiset, (Adamin ja Eevan ja heidän jälkeläisensä), loi maapallon sellaiseksi paikaksi, jossa ihmisten olisi hyvä asua. Syntiinlankeemuksen jälkeen synti alkoi kohta lisääntyä maapallolla siinä määrin, että Jumala päätti tuhota maan ja ihmiset. 1 Moos.6:12-13"niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä. Silloin Jumala sanoi Nooalle; Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso Minä hävitän heidät ynnä maan."

Jumala nähtävästi kuitenkin Nooan takia armahti maapalloa siinä määrin, että ei kokonansa tuhonnut sitä, vaan antoi veden ikään kuin huuhtoa kaiken saastan pois, 1 Moos.6:18-20: "mutta sinun kanssasi minä teen liiton, ja sinun on mentävä arkkiin, sinun ja sinun poikiesi, vaimosi ja miniäisi sinun kanssasi....säilyttääksesi ne hengissä."

Ihmisistä vain Nooa perheineen selviytyi, koska hän oli hurskas Jumalan edessä, 1 Moos.7:1"...sillä sinut minä olen tässä sukukunnassa havainnut hurskaaksi edessäni". Lisääntyvän synnin takia Jumala joutui tuhoamaan kaiken saastan vedenpaisumuksella, mutta enää niin ei tule käymään,1 Moos.9:11"Minä teen liiton teidän kanssanne; ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele". Jumala on luvannut, että ei enää koskaan vedenpaisumuksella tuhota maailmaa. No, aikooko Jumala sitten jollakin muulla tavalla tuhota tämän maapallon tulevaisuudessa? ...Kyllä aikoo...ja saman syyn tähden...eli lisääntyvän syntielämän!!

Jumala tuhoaa maapallon tulevaisuudessa tulella, 2 Piet.3:10"mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty palavat." Jumala tuhoaa tämän maapallon tulella luodakseen uudet paratiisimaiset olosuhteet, jossa ihmisten on hyvä ja ihana elää Jumalan yhteydessä. Jumala palauttaa siis maan siihen tilaan jossa se oli Raamatun alkulehdillä, kuitenkin niin, että siellä ei ole enää paholaista , niin kuin oli "ensimmäisessä" paratiisissa (käärmeen muodossa). Ilm.21:1"ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole."

Olemme siis menossa kohti aikaa, jolloin Jumala puhdistaa tulella (EI HÄVITÄ OLEMATTOMIIN) tämän maapallon, (sitä ennen tulee vielä tapahtumaan paljon asioita, esim. "ylöstempaus / 1 tess.4:15-17). Maanjäristykset ja tulvat ovatkin tavallaan "oireita" tästä. Ne ovat ikään kuin esimakua tulevasta !! Room.8:22-23"sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaam myös me, joilla on hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta." Matt.24:7-8"...ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua."

Eli nämä ovat esimakua tulevasta, ja täytyy muistaa että tällaista ei olisi tapahtunut , jos ei olisi tapahtunut syntiinlankeemusta, (1 moos.3:1-24). Joten maanjäristykset eivät ole Jumalan vika, niin kuin ei aikoinaan ollut vedenpaisumuskaan, (sehän johtui ihmisten syntisestä elämästä). Maanjäristykset ovat itse asiassa seurausta ihmisen pahuudesta.!! Jumala kerran tuhosi elämän maapallolta melkein kokonaan, vain Nooa ja hänen perheensä + 2 eläintä kutakin lajia pelastuivat. Silloin hän tuhosi sen vedellä, mutta tulevaisuudessa hän joutuu sen tekemään ihmisten pahuuden ja syntiinlankeemuksen tähden tulella.

Syy tuhoamiseen on siis sama. Matt.24:37-39"sillä niin kuin ihmiset olivat Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta; söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva."

Mutta muista, Jumala on rakkaudessaan antanut ihmisille mahdollisuuden päästä tähän ns. "uuteen paratiisiin". Sinne pääsee ottamalla Jeesus Kristus vastaan syntiensä sovittaja ja henkilökohtaisena Vapahtajana !!

Taas kivi lentäen paiskautuu läheiseen metsään. Äänettömyys lyö leimansa kahteen kulkijaan...sinuun ja minuun. Kuu luo taivaalta aavemaista valoaan saaden matkaajan mielikuvituksen liikkeelle. Äskeinen ivankatseesi on muuttunut rauhallisuudeksi ja vain pöllön huhuilu jostakin kaukaa ikään kuin havahduttaa sinut todellisuuteen. Tässä ja nyt, sinä ja minä, etsimässä Elämän lähdettä.

Entä sitten jos sitä ei olekaan? Mitä sitten jos kaikki on ollut vain valhetta? Olemmeko sittenkin erehtyneet? Salli minun kertoa sinulle eräs kertomus Raamatusta, tuosta kartastamme, jota seuraamalla olemme päässeet näinkin pitkälle. Kerron sinulle tapahtumasta, josta on kulunut aikaa n. 2000 vuotta ja voisikin luulla, että se on vain menneisyyttä. Mutta katsomalla sinun alakuloista ilmettäsi huomaan että historia toistaa niin valitettavan usein itseään.

N.2000 vuotta sitten Jeesuksen mukana kulki paljon kansaa Hänen opettaessaan ei niin kuin fariseukset ja kirjanoppineet vaan niin kuin se jolla valta on. Ja Hänellä totisesti se oli ja on vieläkin. Siihen aikaan oli tapana, että opettajan, tässä tapauksessa Jeesuksen ympärille kerääntyi ihmisiä, jotka halusivat oppia opettajan opettamia asioita ja näin itsekin joku päivä valmistua opettajaksi. Näitä tällaisia ihmisiä sanotaan Raamatunkielessä "opetuslapsiksi".

Usein puhutaan Jeesuksella olleen vain 12 opetuslasta, mutta Hänellä oli niitä jo tuohon aikaan enemmänkin ;(Luuk.10:1). Jeesus kertoi opetuslapsilleen kuinka Hän on elämän leipä, ja joka ei Häntä "söisi", ei hänellä olisi mitään sijaa uudessa Jumalan taivaassa, uudessa Jerusalemissa. Liian paksua tekstiä, ajattelivat monet opetuslapset ja loukkaantuivat Jeesukseen. Jeesuksen opetus ei siis miellyttänyt heitä. He eivät edes halunneetkaan tietää totuutta, vaan syyt heidän toimiinsa olivat jossakin muualla . Siksi he loukkaantuneena jättivät Jeesuksen. Voit vain arvailla mikä on heidän iankaikkisuuskohtalonsa?

12 opetuslasta jäi kuitenkin Jeesuksen seuraan!!! Mitä sitten tapahtui selviää seuraavassa: Joh.6:66-69" Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."

12 opetuslasta olivat ymmärtäneet, että vain Jeesuksella oli iankaikkisen elämän sanat. Ymmärrätkö: Vain Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat!!! Vain ja yksin Jeesuksella!!

Kuutamo, sinä ja minä miettimässä elämän tarkoitusta. Edes kaukana huhuileva pöllökään ei voi rikkoa hiljaisuutta, mikä välillämme vallitsee. Sitten nostat pääsi ja sanot: "Nyt minä ymmärrän, minulla ei ole muuta pelastusta kuin Jeesus !" Huomaatko, miten yksinkertainen on pelastuksen tie. Jeesus sanoi; Minä olen tie , totuus ja elämä ,(Joh.14:6). Ehkä syy siihen, että niin pitkään olet nauranut ja pilkkanasi pitänyt Jeesusta johtuukin juuri siitä, että pelastuksen tie on niin yksinkertainen. Vain ja yksin Jeesus.

Istahdamme hetkeksi ja väsyneet ruumiimme saavat hieman levähtää. Nyt hiljaisuus on väliltämme hävinnyt ja voimmekin keskittyä yötaivaalla lentävään pöllöön. Äänettömästi se siivillään lentää yön halki tietäen, että sillä on vain aamuun asti aikaa. Poikaset ehkä jossakin nälkäisinä odottavat ja aikaa on vain aamuun asti. Ruokkia pitäisi koko poikue eikä tietoakaan siitä, että mistä ruokaa saa. Huomaatko kuitenkin kuinka rauhallisin siivenlyönnein, ikään kuin lentämisestä nauttien, vailla mitään kiirettä lentää pöllö ikään kuin luottaen siihen että kaikki kyllä järjestyy parhain päin.Katso ja ota opiksesi! Sinä niin helposti masennut ja luovutat, mutta katso pöllöä, se ei luovuta. Katso pöllöä ja myönnä; siinä on todellinen taistelija.

Jumala, taivaallinen Isämme pitää siis huolta pöllöstä , miksi ei siis sinustakin: Matt. 6:26-33" Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Yö ympärillämme vaikuttaa sinussa niin, että palaat ajassa menneeseen. Muistat ajan, jolloin sinua lapsena peloteltiin pöllöillä, peloteltiin pimeällä, peloteltiin keijuilla ja peikoilla. Kuitenkin nyt koet olosi turvalliseksi ja syyn tiedät itsekin. Jumala on kanssamme johdattamassa meitä Pyhän Henkensä kautta Jeesus- lähteelle. Olemme kuitenkin jo tarpeeksi pitkään levänneet ja siksi onkin aika lähteä eteenpäin.

"Hetkinen" sanot ja käännyt minuun päin epäilyksen ilme kasvoillasi. "Olet niin paljon puhunut siitä, kuinka sielunvihollinen pyrkii houkuttelemaan ihmisen eroon pelastuksesta, että nyt minä haluan tietää, mistä tuo sielunvihollinen on oikein tullut ?" "Miksi Jumala alunperin edes loi saatanan ? Kiusaamaanko vain meitä ihmisiä, jotta sitten voisi ikään kuin teatteria seuraten katsoa meidän ihmisten vajavaista vaellusta ?"

Salli minun vastata sinulle: Jumala ei alunperin luonut saatanaa "saatanaksi" vaan henkiolennoksi (enkeliksi) palvelemaan itseänsä! Mutta "saatana"(enkeli) ylpistyi ja halusi saman aseman, kuin mikä Jumalalla on, Hes.28:13-17" Eedenissä, Jumalan puutarhassa sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja beryllia, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus-ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin. Sinä olit kerubi (taivallinen olento, joka tavallisesti kuvattiin siivelliseksi), laajalti suojaavainen, ja Minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumalolento ja käyskentelit säihkyväin kivien keskellä. Nuhteeton olit sinä vaellukseltasi siitä päivästä , jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys...sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi.

Syy "saatanan" lankeamiseen oli siis ylpeys. Jumala rakkaudessaan luodessaan enkelit Jeesuksessa Kristuksessa antoi myös enkeleille vapaan tahdon valita, (niin kuin kaikille luoduilleen...ihmisillekin). Myös sinulle!

Epäselvyyksien välttämiseksi on syytä mainita, että saatana ei ole tasavertainen suhteessa Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa, sillä kaikki enkelit, myös Lucifer ovat luotu Jeesuksessa Kristuksessa (siis Jeesuksen kautta, Hänessä),1 Kol 1:16-17"sillä hänessä (Jeesuksessa) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu Hänen kauttansa ja Häneen, ja Hän on ennen kaikkia ja Hänessä pysyy kaikki voimassa."

Joten mistään "tasavertaisesta " voimasta ei siis ole kysymys. Vaan totisesti; kyllä Jeesus on herrojen Herra ja kuningasten Kuningas!! (Ja koska Jumalan suunnitelmissa kaikki perustuu rakkauteen, voitti Jeesus saatanan rakkaudellaan meitä kohtaan Golgatan keskimmäisellä ristillä) . Siis ymmärrätkö, Jumala ei luonut saatanaa meidän kiusaksemme!!!

Olet monesti katsellut telkkarista elokuvia, joista saa sellaisen käsityksen, että sielunvihollinen ja Jumala olisivat "tasavertaisia", mutta näin ei ole. Jeesus voitti saatanan vallan Golgatan keskimmäisellä ristillä ja kaikki jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat varjeltuvat saatanan hyökkäyksiltä.

Kaikki taas jotka eivät ole Jeesuksessa Kristuksessa ovat saatanan "riepoteltavina" ja se ei ole kivaa kenestäkään. Toki olet tämän itse huomannut. Niin monta vuotta on saatana saanut olla sinun herrasi, niin monta vuotta se on syöttänyt sinulle kaikenlaisia valheita. Liian monta vuotta se on laittanut hennoille hartioillesi raskaita taakkoja mutta tiedä se, löydettyäsi Jeesus-lähteen, todellisen Elämän lähteen tulet kokemaan ennennäkemättömän puhdistuksen.

Olet monesti miettinyt sitä, että mitä usko oikein todellisuudessa on. Olet joskus jopa yrittänyt pumpata itseesi uskoa, lähinnä uskoa omaan itseesi ja olet pettyneenä huomannut sen olevan turhaa. Niin monta katteetonta lupausta omalle itsellesi paremmasta huomisesta ja kaikki osoittautui vain pelkiksi tyhjiksi lupauksiksi. Kuuntele siis hetki, mitä luotettava karttamme, Jumalan sana, Raamattu sanoo siitä, voiko ihminen itse muuttaa itseänsä: Jer.13:23" Voiko etiopialainen muuttaa ihonsa ja pantteri pilkkunsa? Yhtä vähän te voitte tehdä hyvää, te pahantekoon tottuneet.

Sinä tarvitset muuttavaa voimaa ja sinussa sitä ei ole. Vain se vesi, mitä Jeesus tarjoaa, voi vaikuttaa niin, että sinä muutut! Mitä usko on, siihen haluan sinulle antaa hieman lisäselvitystä. Se lienee tarpeen, sillä tämän asian kanssa olet kamppaillut jo "tarpeeksi pitkään".

Mitä usko on?