OMA TODISTUKSENI

(Marko Lind)

Oli vuosi 1970. Äitini kertoman mukaan hän odotti minulta paljon. Hän odotti, että minä olisin hänen turvansa vanhuuden päivillään. En ollut silloin vielä syntynyt. Äitini odotukset olivat varmaankin oikeutettuja, sillä olihan lapsia siunaantunut jo 11 kappaletta, työtä oli köyhässä maalaistalossa paljon eikä elämä muutenkaan noin ulkonaisesti kuulemma herkkua ollut. Miksi siis hän ei olisi voinut odottaa tulevalta lapseltaan kaikkea tätä.

Niin...odotukset olivat korkealla ! Samana vuotena sitten sain minä, noin viisikiloinen pojan jössikkä nähdä ensi kertaa päivänvalon Imatran keskussairaalassa. En siis syntynyt mihinkään saunaan, kuten monet aikaisemmat sisarukseni, ei minä sain syntyä itse sairaalaan, tai tarkemmin sanottuna ; minut synnytettiin. En tiedä mistä johtui, mutta maailmaan en olisi halunnut tulla, sillä äitini maha aukaistiin keisarileikkauksella ja näin minä tulin vaeltajaksi vaeltajien joukkoon tänne kuoleman varjojen laaksoon. Siitä siis kaikki kohdallani alkoi. Nyt olen vieläkin tällä matkalla.

Sain varttua köyhässä kodissa, jossa vanhempieni ainaisena huolena oli leivän saanti suurelle lapsikatraalle. Kun minä olin vasta vuoden vanha, kuoli minun pappani. En itse siitä mitään muista, muut ovat kertoneet. Mummoni läsnäolollaan kuitenkin osoitti jo lapsuudessani tietä hengellisyyteen. Muistan vieläkin, kuinka hän radiosta kuunteli aamuhartautta ikään kuin se olisi ollut hänen ainoa aarteensa. Kait se olikin, sillä sitä kautta hän sai kokea seurakuntayhteyttä kirkonmenojen kautta.

Nyt hänkin on jo kuolonunessa ja odottaa ylösnousemusta, näin minä uskon. Hänen lähtönsä oli kaunis, illalla nukkumaan ja aamulla autolla ruumishuoneelle. Mitään tuskia emme huomanneet hänellä olevan. Ja jos olikin, niin ei hän niistä valittanut. Siinä meille monelle tämän päivän ihmisille esimerkki.

Vuodet kuluivat ja aika riensi. En silloin tiennyt mitä elämä itsessään oli minun varalle varannut ja jos rehellinen olen, en sitä täysin tiedä vielä nytkään. Niin...elämä on ihmeellistä. Jokainen päivä on erilainen, ja hyvä niin.

Sitten tuli aika, jolloin minäkin sain maistaa koulunkäynnin autuutta, jos sitä nyt autuudeksi voi sanoa. Köyhän perheen lapsena sain kokea monia ikäviä hetkiä tuolla opinahjossa. En kuitenkaan halua valittaa, eikä minulla tarkemmin sanottuna ole siihen mitään oikeutta eikä haluakaan. Elämä kun on otettava vastaan sellaisena, kuin se meille annetaan.

Vanhempani tienasivat elantonsa ammatikseen kalastamalla ja myöskin karjaa pitämällä. Muistan alakoulu ajoiltani erään tapauksen: Oli aamu, aikainen sellainen, sillä meidän lasten tuli herätä ajoissa, koska koulumatka oli pitkä. Puun oksat hakkasivat pienen talomme ikkunoihin kertoen kovasta myrskystä, joka ulkona pauhasi. Sade ropisi vauhdilla ikkunoihin ja kattoon, kun samalla minä, pieni koulupoika olin ajatuksissani... synkissä sellaisissa ! Tuonne kovaan myrskyyn minun rakas isäni ja äitini joutuisivat menemään. Hätä vanhemmistani oli sanoinkuvaamaton, mutta ei siinä ollut aikaa jäädä näitä miettimään, reppu selkään ja koulutietä kävelemään. Myrsky oli niin kova, että pelkäsin puiden kaatuvan päälleni. En sitä kuitenkaan enempää ajatellut, sillä hätä ja huoli pienen pojan sydämessä oli aivan muualla. Omissa rakkaissa vanhemmissaan. Näinkö heidät kenties viimeisen kerran ?

Kalastajaperheen lapsena tiesin kuinka vaarallista tuollaiseen myrskyyn oli mennä. Tiesin, että oli tapauksia joissa myrsky oli vienyt voiton. Niin...myrskyyn olivat monet hukkuneet, eivät he olleet sieltä koskaan palanneet.

Koko päivän koulussa mietin vain sitä, näkisinkö vanhempiani enää ? Hätä nuoren pojan sydämessä oli suuri. Tunnilla istuessani katselin vain ulos ikkunasta. Katselin taipuvia puita, mutta kohta nekään eivät jaksaneet enää kiinnostaa. Niin...itse asiassa katselin jonnekin tyhjyyteen. En tiedä minne...jonnekin vain.

Muistan kuinka sinä päivänä palasin koulusta ja näin vanhempani...ELOSSA ! Voi sitä sanoinkuvaamatonta riemua. Voi sitä sanoinkuvaamatonta iloa. Oli kuin olisin menettänyt vanhempani ja saanut heidät sitten takaisin. Olin tuolloin vasta kahdeksan vuotias. Tällaista tuskaa sain usein kokea kalastajaperheen poikana, sillä niin kuin ymmärrämme, ei tuo myrsky jäänyt viimeiseksi.

Vuodet vierivät jälleen. Lapsuuttani väritti voimakas tunne siitä, että oli olemassa jotakin muutakin kuin se mitä silmä näki. Tähän vaikuttivat ne tarinat, joita siihen aikaan viljeltiin. Kaikki nuo kummitusjutut saivat minut pelkäämään jopa omaa varjoanikin. Kun joskus sisareni sairastuivat ja jouduin kävelemään kouluun yksin, olivat ne hetket minulle useasti kauhun ja tuskan hetkiä. Aamulla aikaisin pimeää metsätietä kävellen, en edes uskaltanut vilkaista taakse. Jos olisin vilkaissut, niin varmaankin olisin nähnyt itse paholaisen. Näin minusta kasvoi nuori, jolle kummitukset ja noitajutut olivat todellisia. Nuo jutut ruokkivat mielikuvitustani ollessani muiden seurassa, mutta yksinäisyydessä ne laskivat päälleni synkän varjon. Varjon, joka vaikuttaisi tuleviin vuosiini hyvin voimakkaasti.

Pienestä alakoulusta siirryin sitten isompaan kouluun. Yläasteelle mennessäni olivat odotukseni korkealla. Pelko siitä, että olisin vain köyhän maalaistalon kasvatti oli suuri. Piilouduin koviksen roolin alle. Otin esikuvakseni Amerikan "helvetin enkelit". Luulin, että se auttaisi. Luulin, että sitä kautta saisin kavereita ja oloni muutenkin olisi tuolla isossa koulussa näin ollen helpompaa.

Heti ensimmäisinä päivinä jouduin opettajien silmätikuksi. Syy oli minun. Itse asiassa se kuului koviksen rooliini ja olin siis saavuttanut sen mikä oli tarkoituksenikin. Seitsemännen luokan loppuun mennessä olin tatuoinut itseeni kuvia jopa niin paljon, että aloin muistuttamaan ulkonäöltäni jotain nuorisovankilan kasvattia. Käsiäni koristivat pääkallot ja muut syvyyden aikaansaamat tekstit. Mottoni oli myöskin erään "Maukka perusjätkän" mukaan: vaatteet on mun aatteet, joten olin ulkonaisesti aika mielenkiintoisen näköinen.

Mutta tämä oli vain ulkonaista. Kukaan ei tuntunut näkevän sisäistä minääni. Olin yhä vielä se sama ujo maalaispoika, mutta olin sen onnistunut peittämään.

Kiinnostukseni saatanan palvontaan oli valtava. Etsin käsiini teoksia jotka kertoivat jotakin saatanan palvonnasta. Löysinkin niitä ja kun oikein niitä selailin niin löysin sieltä yhtä ja toista mielenkiintoista.

Kerrankin tein erään amuletin, johon laitoin vertani, hiuksiani ja kynsiäni. Sitä sitten pidin mukanani roikkumassa vaatteissani, mutta vastapainoksi tein myöskin ison puisen ristin ja myös se roikkui vyölläni. Halusin näet olla hyvissä väleissä niin saatanan kuin Jumalankin kanssa. Tämä tällainen vaikutti minuun niin, että muistan kuinka kerrankin ollessani 13 vuotias tulin koulusta pimeällä kotiin. Kävelin jo tuota tutuksi tullutta kotitietäni, kun koin että jokin on takanani. Juoksin pimeätä tietä suunnattoman kauhun vallassa eteenpäin, eikä siinä auttanut amuletti eikä ristikään. Nyt jälkeenpäin kyllä ymmärrän hyvin miksi ne eivät auttaneet.

Sillä vain todellisella sydämen uskolla on merkitystä, mitkään ulkoiset tekijät eivät paina puntarissa silloin kun on kysymys meitä suuremmista voimista.

Kouluvuodet jäivät taakse ja siinä vaiheessa oli alkoholikin tullut vahvasti mukaan kuvioihin. Join aina kun siihen oli mahdollisuus. Sitten kohtasin tytön, tämänhetkisen vaimoni. Rakkaus syttyi heti. Se oli totisesti rakkautta ensisilmäyksellä. Olin valmis vaikka kuolemaan tuon rakkauteni kohteen puolesta. Ja tuo tunne oli todellinen. Rakkauteni kohde kuului vähemmistöön, romaaneihin, joten olinkin varautunut tulevien selkkausten varalle. Ryyppäilin siihen aikaan paljon vanhemman velipoikani kanssa ja hänen autolla liikkuessamme mukanamme oli aina haulikko , jalkajousi ja miekka. En tiedä olisinko saanut niillä mitään pahaa aikaan, mutta yrittänyt olisin kuitenkin. Rakkauteni vaimoani kohtaan oli siis todellista. Vaimoni vanhemmat olivat jo siihen aikaan uskossa ja kiitos Jumalalle , he ovat sitä vielä tänäkin päivänä. Tutustuin heihin ja huomasin heidät mukaviksi ihmisiksi.

Vaimoni isän vaikutuksesta aloinkin muutama vuosi myöhemmin käymään markkinoilla hänen kanssaan. Oli aika heittää koviksen rooli taakse ja aika oli pukeutua "menestyjän rooliin". Elämäni oli siis vain pelkkää roolipeliä. Menestyin markkinoilla hyvin. Kuitenkin rakensin kaupankäynnin vain petokselle ja vääryydelle. Se kun tuntui luontevalle jos aikoi menestyä. Näin silmissäni vain dollarin kuvia ja tuo vaikutin ajoi minua eteenpäin hullun lailla. Minusta tuli ylpeä enkä enää kokenut sitä yhteyttä omiin sukulaisiini mitä aikaisemmin vielä olin kokenut. Raha taskussani vaikutti niin, että epäoleellinen muuttui oleelliseksi. Elin vain rahalle ja miksi en olisi elänyt? Rahallahan on sellainen valta että sillä saa mitä vain. Näin luulin silloin, enää en toki näin luule.

Olin ylpeä itsestäni, sillä olinhan jo lyheässä ajassa saavuttanut sen, että allani oli melkein uusi Toyta Hiace, perässäni vedin melkein uutta asuntovaunua, salkussani oli kannettava tietokone, vyölläni roikkui NMT-puhelin (muistathan , että elin 80-lukua), ja pakettiautooni oli sullottu melkein 100 000 markan myyntitavarat. Muutama renkikin oli matkan aikana mukaan kuvioihin tullut. Tunsin olevani jotakin. Sanotaan että rahalla on taivaallinen valta, mutta minä nimittäisin sitä tässä tapauksessa saatanalliseksi vallaksi.

Tulin ylpeäksi, siis todella ylpeäksi. Olin nuori, n. 20 vuotias ja monet ihmiset arvostivat minua, ainakin edessäpäin. Kuljin aina hieno puku päällä ja sormissani oli isoja kultasormuksia. Olin patologinen valehtelija. Ostin tavaraa velaksi, enkä edes aikonut maksaa takaisin.

Kiertelin ympäri Suomea ja mukaan tuli vahvasti alkoholi. Vaimoni ja minä olimme saaneet perheenlisäystä, tyttäremme Moona tuli rikastuttamaan perhe-elämäämme. Mutta se ei minulle riittänyt, vaan saatoin olla eri puolella Suomea parikin viikkoa kerrallaan, tulin vain viikonlopuksi kotona käymään. Myyntireissuni menivät sellaisiksi, että päivät möin ja yöt ryyppäsin diskoissa ja yökerhoissa. Ajelehdin elämässä ilman mitään todellista suuntaa. Onni ei löytynyt menestyksestäkään. Olin pettynyt.

Sydämeni huusi enemmän. Halusin kuitenkin sisimmässäni elää normaalia perhe-elämää. Muistan eräänkin tapauksen, kun istuin juovuksissa erään yökerhon pöydässä ja ikävöin tyttöäni. Siellä soi laulu "lapset hinaavat kohmeisin sormin lippuja salkoihin, kuka laittaisi niille edes kengät pieniin jalkoihin". En voinut muuta kuin itkeä. Pieni isäänsä kaipaava tyttö ja minä , isä, toisella puolella Suomea vetämässä päätä täyteen. Vieläkin hävettää !!

Sitten rikoin Suomen lakia vastaan niin, että sain 2,7 vuoden tuomion. Sain tuomioon kuitenkin 2 vuotta lykkäystä. Olin täysin tuuliajolla. Kauppaa tein edelleen. Perustin liikkeen, mutta holtiton ja vastuuton elämäntyyli kun oli, ei siitä tietenkään mitään tullut.

Sitten lähdin suorittamaan tuomiotani Konnunsuon keskusvankilaan. Kaiken sen omaisuuden jonka olin vääryydellä ja kaupalla saanut, olin menettänyt. Muistan kun vaimoni ja tyttöni veivät minut parin tonnin autonrämällä, (muuten , ei minulla nytkään ole parempaa), Konnunsuolle suorittamaan tuomiotani.Muistan kuinka olin suunnitellut, että mitään pitkiä hyvästejä en jättäisi, koska pelkäsin sitä, että murtuisin, että rupeaisin itkemään. Ja siinähän ei Suomalainen anna helpoksi periksi. Sen verran juroja me ollaan. Olin sortunut siihen, että esitin vaimollenikin kovaa roolia. Elämäni oli vain roolipeliä.

Linnassa alkukuukaudet sujuivat olosuhteisiin nähden hyvin. Kaikki oli uutta ja outoa. Ajattelin vielä silloin, että kun pääsen linnasta, niin tapan jonkun. Pidin sitä kovan miehen merkkinä. Mutta kun aika linnassa kului, tutustuin miehiin, jotka olivat lusimassa tappoa. Silloin pettymyksekseni huomasinkin millaisia ihmispoloisia nämä olivatkin. He elivät päivästä toiseen rauhoittavien lääkkeiden varassa. Monet heistä kärsivät mielenterveydellisiä ongelmia. He olivat samanlaisia onnenetsijöitä kuin minäkin. Aloin ymmärtää mitä oikein kulissien takana tapahtuu.

Jos sinä rakas lukijani luulet, että linnassa on kovia jätkiä , niin olet erehtynyt. Tietenkin he ovat kovia, jos pidät kovana jätkänä sellaista, joka selviytyäkseen päivästä joutuu syömään kouratolkulla rauhoittavia tai käyttämään muita huumeita. Sinä et nähtävästi ole kuullut, kun vangit iltaisin hakkaavat sellinsä ovia ja itkun sekaisin äänin huutavat apua. Tai kun he aamulla saapuvat aamupuurolle apaattisina räkä poskella valuen, silmät turvonneina yön itkuista. Jos taas ajattelet, että en usko ennen kuin itse näen ja aiot hommata itsesi linnaan,niin minä säälin sinua.

No, joka tapauksessa, nämä havainnot linnassa tekivät minut masentuneeksi ja kun vielä joka ilta sellissäni ajattelin vaimoani ja lastani, olin yhtäkkiä itsekin sellaisen masennuksen vallassa, että jopa Jumalakin alkoi tulla mieleen. Aloin lukemaan Raamattua ja rukoilin. Ajattelin, että täytyy olla joku, joka voi minuakin auttaa. Mutta oloni vain paheni. Nyt jälkeenpäin ymmärrän, mistä se johtui, mutta silloin en vielä sitä käsittänyt. Jumala näet valmisti minua pelastukseen. Hän oli toki kuullut rukoukseni ja avunhuutoni, mutta Hän tiesi myös, että jos olisi heti vastannut, en ehkä olisi osannut antaa pelastumiselleni sitä arvoa kuin annan tänä päivänä.

Availin sellin ikkunoita, tunsin että en saisi happea, unta en saanut ja itkin ja vaikeroin sellissäni. Kamppailin sellissäni itseäni vastaan, sillä olin itsemurhan partaalla. Mutta Jumala vastasi. Kerran rukoillessani huomasin, että itken ilosta,. että kiitän ja ylistän Jeesuksen Pyhää nimeä ! Kaikki paha olo oli häipynyt ja sydämessä oli rauha. Voi sitä ihanaa tunnetta.

Ajattelin, että kun sellin ovet avataan iltatoimintoja varten, menen heti kavereideni luokse ja kerron, että olin kohdannut Jeesuksen, että olin tullut uskoon.Ei ollut mitään epäilystä siitä, etteikö Jeesus olisi olemassa. Olin saanut Jeesuksen sovitustyön kautta syntini anteeksi.

En ollut kuvitellutkaan, että vangittuna voisi tuntea sitä vapautta jota tunsin. Muistan kuinka monet illat sain raamattuni kanssa viettää ihania hetkiä sellissä nro:48. Jumala ei totisesti katso olosuhteisiin. Voit kokea onnea ja vapautta sellaisessa paikassa, missä et ikinä sitä uskoisi kokevasi.

Vähän ajan päästä vaimonikin tuli uskoon ja tänä päivänä saamme yhdessä koko perheenä palvella elävää Jumalaa Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä oli siis minun tarinani. Näin minä kohtasin Vapahtajani. Olen vieläkin tällä samalla matkalla, mutta nyt suuntani on Iankaikkinen Jumalan lasten kirkkaus. Nyt minulla on oikea suunta. Enkä enää pelkää, miksi pelkäisin ? Olenhan Mestarini turvallisissa käsissä. Hän on luvannut viedä minut perille eikä Hän valehtele.

Kun Jumala pelasti minut Konnunsuon keskusvankilassa, olin täysin loppu. Jollei tuo taivaallinen armo olisi minua silloin kohdannut, en luultavasti olisi enää tässä. Niin...itse asiassa minua ei enää olekaan. On vain Jeesus minussa. Siksi en enää halua elää itselleni. Haluan elää vain Herralleni. Sillä Herra antoi minulle elämän. elämän jota voin suositella jokaiselle, ja tiedätkö, minä en ikinä kuole. Maallinen majani kyllä tuhoutuu, mutta minä en kuole. Sanoihan Jeesus nuo unohtumattomat sanat: "joka uskoo minuun ei ikinä kuole".

Olet kuullut miten Herra Jeesus tuli minun elämääni. Kun sinä äsken teit uskonratkaisusi, niin sinunkin suuntasi on luvattu maa. Me molemmat, miljoonien muiden ohella olemme vasta matkalla. Jos koet kuitenkin olosi hieman yksinäiseksi, ja ehkä hämmentyneeksikin, niin toivon, että otat minuun yhteyttä. Haluan antaa sinulle muutamia ohjeita tälle alkavalle matkallesi.

Haluan olla tukemassa ja rohkaisemassa sinua ensiaskeleissasi. Siksi, ethän pelkää ottaa yhteyttä !!! Puhelinnumeroni on: kännykkä 041-4701961

...Joten, soitellaan !!!

Jos sinulla ei ole tarvetta ottaa yhteyttä minuun, niin haluan tässä vaiheessa toivottaa sinulle Jumalan siunausta Jeesuksessa Kristuksessa.Joten, jos emme aikaisemmin näe, niin kerran Jumalan valtakunnassa.

Tiesitkö, että on myöskin paljon, paljon muita, jotka ovat elämässään löytäneet Jeesus lähteelle. He kuuluvat lailla monien muiden Jumalan perheeseen. Eikö ole mahtavaa, että kun sinä teit äsken uskonratkaisusi niin myös sinä kuulut nyt tähän perheeseen. On siis ilo esitellä sinulle myös muita perheen jäseniä kuin itseni. Tai antaa heidän itse puhua puolestaan. Tässä vaiheessa minä haluan toivottaa sinulle Jumalan siunausta uudella tielläsi kohti Jumalan lasten kirkkautta, kohti uutta Jerusalemia. ONNEKSI OLKOON...KANSSASI OLI IHANA MATKATA !!

 

MOONA LIND

Olen kirjan tekijän, eli Marko Lindin 9-vuotias tyttö. Käyn tällä hetkellä koulua kolmatta musiikkiluokkaa. Haluan tässä kertoa oman "todistukseni " siitä, kuinka minä sain armon tulla uskoon. Joten...asiaan !

Oli vuosi 1995 ja asuimme edellisessä asunnossamme Imatran Piirukujalla. Isä oli tullut linnassa uskoon ja heti sen jälkeen äitikin. Isälläni on muuten paljon "tatskoja" käsissä. No, joka tapauksessa, eräänä päivänä isäni oli "nokosilla", niin kuin hänellä vieläkin on usein tapana. Minä olin sillä välin katsomassa TV:tä. Kuulin kuinka iskäni heräsi ja pyysi minua huoneeseensa. Hän kysyi : haluatko antaa elämäsi Jeesukselle ?

Pitkään mietittyäni tulin siihen johtopäätökseen, että ehdottomasti haluan. Se oli sitten menoa eikä meininkiä. Niin siinä sitten rukoilimme isäni kanssa ja hän siunasi minut "taivastielle". Jälkeenpäin isäni kertoi miksi hän oli minulta tuona päivänä mielipidettäni Jeesukseen kysynyt. Hän oli huomannut minun suhtautumiseni kuolemaan ja ennen kaikkea hän oli huomannut minun kuolemanpelkoni.

Olin kerrankin ruvennut itkemään iskän edessä sitä, että entä jos minä teen vaikka itsemurhan. Nämä olivat vaikuttaneet isääni niin, että hän arveli minun olevan Jumalan puhuttelussa. Ja niinhän minä olinkin. Näin jälkeenpäin voin sanoa, että kyllä kannatti antaa pienen pieni elämäni Jeesukselle. Hän on pitänyt minusta hyvää huolta.

Vaikka joskus onkin vaikeata niin aion silti pysyä uskossa Jeesukseen , koska haluan kerran päästä taivaaseen. Seurakuntatoiminnassa olen mukana siten, että käyn "tyttökerhossa" ja laulan "gospelkuoro- PRAICESSA".

Kaikkein mukavinta on minusta seurakuntamme järjestämä KESÄLEIRI , joka pidetään joka vuosi. Odotankin innolla taas ensi kesää ! Laulamisesta vielä sen verran, että olen saanut pieneen ikääni nähden olla kuitenkin jo kaksi kertaa "ihan oikeassa studiossa" laulamassa.

Jos haluat kuulla miten laulan, niin hankipa itsellesi kasetit, "TUSKAA TÄYNNÄ MAA" ja "ONKO ENKELEITÄ". Ensimmäisellä kasetilla olen mukana yhdessä laulussa ja toisella kasetilla jo kahdessa. Tiedä, vaikka tulevaisuudessa tekisin "ihka oman kasetin". On kivaa ja todella mielenkiintoista olla tällä "uskontiellä", enkä voi kuin arvailla sitä, että kuinka kivaa minulla kerran tulee siellä "taivaassa" olemaan. Joten...jos ei aikaisemmin tavata, niin toivottavasti kerran...kirkkaudessa !!! Ps. muistathan, sinne pääsee vain ne , jotka ovat antaneet elämänsä Jeesukselle Kristukselle !!

 

Pasi Saarinen

Imatran Adventtiseurakunta 

Minun Herrani on nöyrä ja hiljainen

Minä mieletön

Kahdeksankymmentä luvun puolivälissä minulla meni lujaa. Oli haasteellisia tehtäviä ja matkustin työni takia paljon. Muistan varmaan koko ikäni erään henkilökohtaisen päätökseni. Olin valmistelemassa perjantai-iltana lähtöäni Yhdysvaltojen länsirannikolle Kaliforniaan. Pakkasin illalla tavaroitani lauantain San Franciscon lentomatkaa varten. Minulla oli edessäni jälleen kolmen viikon työmatka, joka oli vaativa, mutta samalla koin sen mitä hienoimmaksi elämykseksi. Muistan, kun perjantai-iltana kymmenen uutisten jälkeen radiosta tuli iskelmä "I left my heart in San Francisco". Sattuipa osuva "piisi", ajattelin. Illalla sänkyyn käydessäni huomaisin, että tapana ollut iltarukouskaan ei enää maittanut. Ajattelin sängyssäni vielä lapsia ja vaimoani, jotka jäivät kotiin. Ajattelin, että olisihan tietysti mukavaa olla poikienikin kanssa, mutta päätin, että koska olen vastuullisessa tehtävässä ja täten työni on hyvin tärkeä, niin laitan sen etusijalle. Hyvitin mieltäni ajatuksella, että ovathan pojat keskenään seurana toisilleen. Ja toisaalta, niin kuin monessa muussakin perheessä, hoitakoon vaimo lapset, näin päätin.

Jumala pysähdytti minut

Uskoontuloni liittyi työpaikan vaihtoon, jolloin muutimme Imatralle. Työn luonne muuttui. En enää matkustellut, niin kuin aikaisemmin, vaan "jouduin" viettämään illat kotona. Jumala pysähdytti minut. Se oli tuskallinen pysäytys. Huomasin, että olin elänyt elämääni aivan väärin. Huomasin myös, että Jumala kysyi minulta vielä kerran, että olinko tosissani tuona perjantai-iltana, jolloin valmistauduin Kalifornian matkalle. Hätä ja tuska oli suuri. Kaivoin kirjahyllystä vihkiraamattumme ja aloin lukea sitä. En ollut koskaan ennen tutustunut Raamattuun, mutta nyt aloitin Matteuksen evankeliumista. Välittömästi töistä kotiin tultuani jatkoin lukemistani ja luin Uuden Testamentin kolmeen kertaan muutamassa viikossa. Jumalan sanasta löytyi lohtua ja ohjeita elämän tilanteeseeni.

Jumalan sanan nälkä vain kasvoi. Ajattelin, että tulipa meidän ovesta minkälainen ihminen tahansa Raamattu kainalossa, niin haluan aloittaa Raamatun tutkimisen hänen kanssaan. Vaimonikin kehotti minua ottamaan yhteyttä sielunhoitajiin, ja niin teinkin. Tutustuin useaan paikkakunnallamme olevaan uskontokuntaan ja luin samalla Raamattua. Olin todella etsijän paikalla. Luin paikkakuntamme kirjastosta paljon hengellisiä kirjoja. Näin jälkikäteen huomasin, että olin lukenut 11 spiritismiä käsittelevää kirjaa. Aloin uskoa sielun kuolemattomuuteen, sekä sielunvaellusoppiin ja uskoin olevani jokin jälleensyntynyt sukuni esi-isistä. Tätä tuki erityisesti erään tunnetun suomalaisen kirkkoherran kirjoittama kirja sielun kuolemattomuudesta ja uudelleen syntymisestä. Käsitykseni alkoivat muokkautua myös kirjojen opettaman karman lain, siis tekojen syy-seuraussuhteiden mukaan. Pohdiskelin sukumme esi-isien elämää ja aloin uskoa, että saan vastata niistä teoista, joita he olivat tehneet, koska uskoin olevani heidän sielunsa uudelleen ruumiillistuma. Mutta Jumalan sana tuli apuun.

Jumalan lähettämä vastaus

Meidän "oveamme kolkutti" hillityn ja nöyrän tuntuinen mies, jolla oli Raamattu mukanaan. Sain opetusta muiden oppien lisäksi myös häneltä. Etenimme opetuksessa jo niin pitkälle, että olin tekemässä päätöstä liittymisestä tuohon uuteen kirkkokuntaan. Sanoin kuitenkin hänelle, että jos oppi kirkossanne ei ole Raamatun mukaista, niin lähden heti seurakunnasta pois, koska uskon yksin Raamattuun, kuten Martti Lutter on sanonut. Niin sanoi myös opettajanikin. Olen nyt ollut toistakymmentä vuotta tuossa Jumalan osoittamassa kirkkokunnassa ja haluan pitää edelleen tuosta Lutterin lauseesta kiinni, "Sola Scriptura", yksin Raamattu. Pidän raamatullista lepopäivää, olen ottanut raamatullisen kasteen ja haluan Raamatun mukaan toimia pyhässä ehtoollisessa kuten Jeesus Kristus on antanut esimerkin. Tämä on Jeesuksen seuraamista.

Kiitos Jumalalle kriiseistä

Tuosta Jumalan pysähdyttämisestä olen hyvin kiitollinen hänelle. Olen kiitollinen myös siitä syystä, että kaksi kolmesta pojastani on valinnut myös Jeesuksen seuraamisen jo nuorena. Uskon, että myös poikieni tähden Jumala kysyi minulta vielä kerran tuon perjantai-illan päätökseni lopullisuutta. Olen vastuussa Jumalalle koko perheestäni, olen "veljieni vartija". Ei ole sen suurempaa siunausta ja onnea, kuin saada tehdä jo nuoresta pitäen matkaa Jeesuksen kanssa. . Pidimme joka lauantai Raamatun tutkisteluja kotona koko perheen kanssa. Se on evästä poikieni elämää varten. Juuri sitä olisin halunnut tarjota heille jo vuosia aikaisemmin, mutta en osannut sitä tehdä. Nyt osasin.

Näin jälkeen päin näen, kuinka elämäni kriisit olivat minulle tarkoitettua Jumalan koulua, juuri sellaista, jota Jumala näki minun tarvitsevan. Se oli muutosta kriisien kautta.

Työelämääni

Tehdessäni päätöstä Jeesuksen seuraamisesta myös raamatullisen uskovien kasteen ottamisessa, pelkäsin, että minusta tulee vaikka minkälainen "hihuli" kasteen vaikutuksesta ja koko työelämäni menee sekaisin. Minulla oli töissä vastuullisia projekteja hoidettavana. Mutta niin ei käynyt. Sain rauhan seuratessani Jeesusta myös hänen esimerkkinsä mukaisessa upotuskasteessa, joka pohjautui Raamattuun Room.6:3-7 mukaisesti.

Mitä Jeesus merkitsee minulle

Mutta päätös seurata Jeesusta ei ollutkaan "happy end", siis onnellinen loppu, vaan onnellinen alku. Jumalan koulu jatkuu. Maallisia asioita koskeviin rukouksiin Jumala on vastannut käsittämättömän ihmeellisellä tavalla. Hän on järjestänyt minulle sellaista, mitä itse en olisi kyennyt tekemään. Mitä hän on minulle tehnyt? Hän on auttanut minua työelämässä ja ajoitus on ollut juuri oikea. Tämä tällainen maallinen asia on saanut minussa kiitosmieltä aikaan. Se tapahtuma on laittanut minut ajattelemaan syvällisemmin sitä, mitä Hän teki minun hyväkseni 2000 vuotta sitten. Hän järjesti silloin myös minun asiani, joita itse en olisi millään pystynyt hoitamaan. Hän maksoi silloin minun syntivelkani, joten olen nyt vapaa syntieni rangaistuksesta, siis ikuisesta kuolemasta (Room. 6:23). Täten Jumala on koulussaan opettanut minua ymmärtämään hänen pelastustyönsä merkitystä syvällisemmin.

Niin sanottu pelastuksen tiede on oppia Jumalan pelastussuunnitelmasta ihmisen hyväksi. Siihenhän kuuluu Jumalan ainoan Pojan uhraaminen kuolemaan meidän syntiemme sovitukseksi. Mutta tuon tieteen ymmärtäminen loppuu ihmiseltä tiettyyn pisteeseen. Jää vielä paljon kysymyksiä, kuten miten tuo pelastus toimii ja miksi se on oikeutettu? Mutta silloin kun ihmisen kyky ymmärtää pelastusta syvällisemmin loppuu, tulee kokemus tilalle. Pelastuksen ymmärtää ihminen, jolla on pelastuskokemus, mutta muille se saattaa olla hullutusta. Siis kun järki loppuu, tulee kokemus avuksi. Tuo kokemus antaa käsityksen siitä, miten paljon Jumala on rakastanut maailmaa ja minuakin yksilönä.

Kun sitä ajattelen, se synnyttää minussa nöyryyden ja vastarakkauden. Olen kuullut sanottavan, että rakkautta ei voi vastustaa. Jos annamme Jumalan rakkauden vaikuttaa mielessämme, se ei voi olla synnyttämättä meissä vastarakkautta. Tuo rakkaus ei ole tunne, vaan se on periaate. Tunne on vain tulosta rakkaudesta, mutta se ei itse ole rakkaus. Jos tunne saa johtaa, vie se usein harhaan.

Toimiva rakkaus

Rakkaus ei toimi, jos suhde on yksipuolinen. Jos toinen rakastaa, mutta toinen ei, ei siitä tule mitään. Toimiakseen, rakkauden on oltava molemmin puolista, kahden suuntaista. Siksi haluan pitää Jumalan käskyt, en ansaitakseni pelastusta, vaan koska olen saanut pelastuksen lahjan. Jeesus sanookin Joh.14:15 kohdassa Häneen kohdistuvasta vastarakkaudesta: "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni". Haluan pitää hänen kaikki 10 käskyään Hänen rakkauden voimassaan, lepopäiväkäsky mukaan lukien (2Moos.20:8-11).

Pyhä Henki

Uskoon tultuani huomasin, että omatuntoni heräsi. Se saattoi toimia jollain tavalla sitä ennenkin, mutta siinä ei ollut Jumalan arvoja. Vasta silloin, kun meidän mieleemme on "istutettu" Jumalan sanan mukainen mieli, toimii omatunto Pyhän Hengen ohjaamana. Olin tehnyt paljon asioita väärin, osaksi tietoisesti ja osaksi huolimattomuuttani. Halusin selvittää väärin tekemäni asiat. Se ei ollut helppoa. Virheiden selvittäminen ja korvaaminen oli aina ponnistus, mutta Jumalaa avuksi rukoillen sain asiat selvitettyä, osan vielä jälkikäteen korjattua ja osan sain anteeksi. Nuo armokerjuulla juoksemiset antoivat vahvan ymmärryksen siitä, mitä on saada anteeksi. Tulokseksi tuli kiitosasenne.

Koska Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä, uskon että Pyhä Henki ja Jumalan sana, Raamattu, ovat sopusoinnussa keskenään. Uskon, että Pyhä Henki ei tuo valoa Raamatun ohi, vaan Pyhä Henki tulee Sanan kautta.

Tässä vaiheessa Jumalan koulua huomasin, että usko Jeesukseen tarkoittaa sitä, että luottaa häneen ja uskoo Jeesusta, on siis kuuliainen hänelle elämässä ja teoissa. Pelkkä usko ilman tekoja on turha (Jaak.2:14-26), nimittäin uskoohan saatanakin Jumalaan, mutta ei Jumalaa, eikä täten pelastu. Minulle Jumalan rakkaus ei saa jäädä vain sivistykseksi muistiin.

Lepopäivän siunaus

Raamatullinen lepopäivä merkitsee minulle hyvin paljon. Raamattu kertoo, että se on ihmistä varten, eikä ihminen sitä varten. Pidän raamatullista lepopäivää, viikon seitsemättä päivää, sapattia Herrani Jeesuksen Kristuksen osittaman esimerkin mukaisesti. Jumala on asettanut sapatin jo Eedenissä kuuden luomispäivän päätteeksi ja muistoksi. Sunnuntaille, kirkolliselle lepopäivälle en ole löytänyt minkäänlaista tukea Raamatusta. Historiasta löytyy selonteko lepopäivän siirtämisestä viikon viimeiseltä päivältä viikon ensimmäiseksi päiväksi ihmisen säädöksenä.

Sapatti on minulle levon päivä, jolloin saan olla tekemättä ja ajattelematta työasioita, ja saan silloin olla Herrani kanssa. Mutta sapattiin sisältyy toinenkin siunaus, joka on juuri ihmistä varten. Sapatti on nimittäin luomisen muistomerkki. Sapatin suuri merkitys luomisen muistomerkkinä on siinä, että se jatkuvasti esittää sen todellisen perusteen, minkä nojalla on velvollisuus palvella Jumalaa: koska Hän on Luoja ja me olemme hänen luomiaan olentoja. Tämä suuri totuus ei voi koskaan vanhentua eikä saa milloinkaan unohtua. Muistuttaakseen ihmisiä jatkuvasti tästä totuudesta Jumala asetti sapatin Eedenissä; ja niin kauan kuin se tosiasia, että hän on meidän Luojamme, pysyy meidän palvontamme perusteena, niin kauan sapatti säilyy sen merkkinä ja muistona. Täten sapatin merkityksen muistaminen suojaa myös kehitysopin tarjoamalta petokselta.

Haluan seurata Jeesusta pitämällä hänen esimerkkinsä mukaisesti sapattia, raamatullista lepopäivää. Sapatti on minulle koko viikon kohokohta, juhla, jota alan odottaa jo uuden työviikon alussa.

Rakkaus

Uskon, että Jumala on rakkaus ja Raamatussa puhuttu Jumalan rangaistus tarkoittaa ihmisen valitsemaa eroa Jumalasta. Jumala ei pakota ketään rakkautensa piiriin, vaan rakkauteen kuuluu myös sanoa ei. Ollessaan erossa Jumalasta ihminen jää oman onnensa varaan valintansa takia ja lopulta kärsii tai menehtyy, saaden täten itse aiheuttamansa rangaistuksen. Rakkautta ei pidä sekoittaa syntiin, vaikka usein näin tehdään, nimittäin rakkaus väärään kohteeseen on syntiä. Jeesuksen rakkauden synnyttämä rakkaus on oikeaa rakkautta. Siis rakkaudessa Jumala on kohteena tärkein ja sen vaikutuksesta syntyy ihmisiin kohdistuva rakkaus.

Uskoni kriisit

Minulle Raamatun luotettavuuden ja sen todenperäisyyden epäilykset aiheuttivat ensimmäisinä uskoni vuosina suurta kriisiä. Ehkä kaikkein eniten kriisiini vaikutti yleisesti vallalla oleva kehitysoppi, joka on pahassa ristiriidassa Raamatun luomiskertomuksen ja Kristuksen sovitustyön kanssa. Kehitysopin mukaanhan ihmisessä ja koko luomakunnassa tapahtuu jatkuvaa kehitystä kohti parempaa ja täydellisyyttä. Tämähän mitätöisi Kristuksen sovitustyön. Mutta tutustuttuani sekä kehitysoppia kannattavien tiedemiesten lausuntoihin että luomisoppia tutkineiden tiedemiesten kirjoituksiin, olen havainnut, että kehitysoppi vaatii olettamuksineen ja sokeine sattumineen paljon enemmän uskomista, kuin Jumalan kuuden päivän luominen. Olen hämmästynyt erään huomattavan teologimme lausunnoista, joissa hän sanoo, että jos "Yliopistomies" tulee siihen tulokseen, että maailma on syntynyt miljoonien vuosien aikana, on meidän uskottava siihen ennemmin kuin Raamatun kirjaimelliseen luomiskertomukseen. Tämä on mielestäni Raamatun arvovallan väheksymistä. Seuraavat Jeesuksen sanat ihmisviisaudesta rohkaisevat minua: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille" (Matt.11:25).

Mistä tässä on kyse?

Tässä kaikessa on kyse suuresta taistelusta Jeesuksen ja saatanan välillä. Tuo taistelu alkoi taivaassa ja siirtyi maanpäälle (Ilm.12:1-17). Se, mitä uskon asiana tarjotaan ei läheskään aina ole Jumalan sanaa. On siis kyse petoksesta. Kahden suureen erheen avulla, sielun kuolemattomuuden ja sunnuntain pyhyyden, saatana kietoo ihmiset petoksiinsa. Edellinen laskee spiritismin perustuksen, johon ansaan olin menossa uskontaipaleeni alussa ja jälkimmäisessä on kyse ihmisen antaman kunnioituksen ja arvovallan väärästä kohteesta. Maailman laajuisesti käydään taistelua joko Jumalan asettaman lepopäivän tai ihmisen asettaman lepopäivän kunnioittamisesta.

Raamattu sanoo, että se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava (Hes. 18:4 VRK, KJK, NIV, RSV). Saarnaajien kirjan 9:5-10 sanoo selvästi, että kuolleet eivät tiedä mitään, heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on poissa, ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta. Uudessa Testamentissa Jeesus puhuu kuolemasta unena, josta hän herättää meidät (Joh. 11:1-26), mutta hän ei puhu niin, että sielu jatkaisi elämäänsä. Elämä tulee jälleen ylösnousemuksessa (Apt.25:15).

Usko sielun kuolemattomuuteen tarkoittaa sitä, että ihminen kuoltuaan jatkaakin elämäänsä. Hän olisi ns. näkymättömien todistajien joukossa ympärillämme. Tällöin esimerkiksi Neitsyt Maria eläisi ja antaisi meille viestejään, niin kuin näyttää laajasti tapahtuvankin. Mutta Raamattu ei tue Neitsyt Marialta tulevia viestejä. Neitsyt Maria nukkuu kuolon unta niin kuin kaikki muutkin kuolleet, eikä tiedä Saarnaajan kirjan mukaan tämän maailman menosta mitään. Viestit tulevat pettäjältä, joka petkuttaa uskovia. "Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia", sanoo Jeesus (Matt.22:29). Sielun kuolemattomuus on sitä spiritismiä, jota luin uskoontuloni alkuvaiheessa 11:sta kirjasta. Se on saatanan petosta, jonka hän lausui jo Eedenissä "ette suinkaan kuole". Olen Jumalalle hyvin kiitollinen siitä, että hän Raamatusta löytyvän oppinsa kautta on selvästi tuonut julki tämänkin saatanan vaarallisen petoksen. Ilman Jumalan sanan selkeyttä ja suojelusta olisin etsivänä ihmisenä sotkeutunut saatanan petoksiin.

Jeesus pelastaa

Jumalan tunteminen on auttanut minua pysymään erossa saatanan petoksista. Minulle on sanottu kuitenkin useasti, ehkä vähättelevässä hengessä, että eihän oppi pelasta, vaan yksin Jeesus. Oppi ei pelasta, mutta se pitää pelastuksen tiellä. Oppi puhdistaa meidän mielemme saatanan petoksista ja siten pystymme seuraamaan Jeesusta. Opin vähättely johtaa uskon turmeltumiseen ja luopumukseen. Uskonpuhdistajat ovat tehneet suuren työn puhdistaessaan kristinuskosta vääriä oppeja pois, joten meidän ei pitäisi vähätellä opin merkitystä Jumalan sanassa. Jeesus painotti aina opin tärkeyttä. Meitä ei tuomita siitä, että uskomme vilpittömästi petoksen, vaan siitä, että emme ota totuudesta selvää. On vaarallista ottaa armo tueksi synnin tekemiseen (Room.6:15).

Laki ja armo

Raamattu selittää itse itseään, Vanha Testamentti Uutta Testamenttia ja päin vastoin. Tätä menetelmää käytän ihmistulkintojen asemesta. Yhtenä esimerkkinä tästä on Vanhan Testamentin seremonialaki uhrijärjestelmineen. Nuo eläinuhrithan viittasivat todelliseen uhriin, siis Jeesukseen Golgatalla. Uusi Testamentti selittääkin osuvasti seremonialaista, että Kristus on lain loppu (Room.10:4), koska hän lopetti näin itseensä viittaavan eläinuhrisäädöksen. Mutta kymmenen käskyn lakihan on Raamatun mukaan edelleen voimassa (Matt.5:18). Armo ja laki käyvät käsikädessä. Armosta minä olen pelastettu ja siksi haluan pitää Jumalan käskyt.

Toivo ja ilo Herrassa

Minun Herrani on nöyrä ja hiljainen. Siksi en usko, että Jumalan Henki viihtyisi meluisissa tilaisuuksissa, joissa kaadutaan ja nauretaan. Uskon, että se henki, joka tuollaisissa tilaisuuksissa vaikutta, ei ole Jumalan Pyhä Henki. Minun onneni on olla Herraa lähellä. Onneni on muuttunut maallisista ja materiaalisista asioista Jumalan antamaan iloon.

Hyvä ystävä

Omasta puolestani toivotan Sinulle runsasta Jumalan siunausta ja rukoukseni on, että saisit rakkautta totuuteen ja sen etsimiseen. On olemassa vain yksi totuus ja vain se vie pelastukseen. Vain totuuden tunteminen sellaisena kuin se on Jeesuksessa Kristuksessa antaa meille varman pohjan ja perustan päästä kerran siihen maahan, josta Ilmestyskirjan 21:1-4 kohdassa puhutaan. Toivon tapaavani Sinutkin, hyvä ystäväni, kerran siellä, missä Jeesus "on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."

  

KIRSI ELOLAMPI

Simpeleen Evankelisluterilainen seurakunta 

Jumala on minnuu kutsunu ja vetäny puoleesa jo pienest pittäi. Vaihteval menestyxel. Mie oon rukkoillu nii kaua ku muistan ja lapsena aattelin, että mie tahon seurata Jeesusta. Valitettavasti toi "vihtahousu"(sielunvihollinen) on myöskii ollu varsin aktiivine ja aiheuttanu monenlaista harmia.

Ensimmäiset kouluvuodet oli yhtä painajaista. En tuntenu ketään ainakaan hyvin ja yx tyttö alko varastella miun tavaroita ja repiä hiuksista. Yritin turhaan pyytää kotoa apua, opettajalta taas en uskaltanu. Pelkäsin mennä kouluun ja aloin lintsaamaan. Myöhemmin sain joitakin kavereita , mut lintsasin edelleen varsinkin, jos oli niitten kans menny "sukset ristiin". Kouluainaineissa pärjäsin kylläkin aika hyvin, sillä mielelläni lueskelin oppikirjoja. Matikka tuotti eniten vaikeuksia ku jäi jälkeen uusista asioista.

Vaihettuani luokkaa viidennellä sain uusia kavereita joitten kanssa viihdyin vähän liianki hyvin. Yläasteella alko kaikenlaine pahanteko kiehtoo yhä enemmän. Oli jännää "pölliä" tavaraa kaupoista, maistella tupakkaa ja juoda alkoholijuomia. Tosin miul oli monta kertaa hirveet tunnontuskat, enkä mie esim. voinu pitää varastamiani tavaroita. Jo silloin tiesin, että miu pitäis tehdä parannus.

Rippikoulussa tein uskonratkasun, mut läxin samantien Jeesusta karkuun kun luulin edelleen ett ryyppääminen on hauskaa. Ja olihan niitä hauskojankin hetkiä, mut yleensä kaikki päätty aina jotenkin ikävästi. Silloin saatto tulla mieleen, että jos ois uskos ei olis tätäkään sattunu. Luin salaa Raamattua, varsinkin ilmestyskirjaa, koska rippikoulupappi oli sanonut sen kertovan meidän ajasta ja tulevaisuudesta.

Kerran saatuani railakkaasti turpaan ystävältäin alko tuntuu, että täs on hengenlähtö lähellä. Silloin aloin tosissaan rukoilla Jeesusta auttamaan. Ja Hän kuuli. Huusin ystävällein "et mie en halluu tälläistä elämää, mie halluun uskovaisex". Se ei oikein miellyttäny häntä eikä muitakaan kuulijoita.

Niihin aikoihin liftasin paljo. Pari kertaa ihan lyhyen ajan sisällä satuin pääsemää "usokin" (uskovaisen) kyytiin. Toinen toivotti siunausta, toinen "päkätti" tupakan poltosta ja kysy sitte kiinnostaako uskon asiat. Minusta tuntu, että Jumala ol heiät lähettäny vaikkei heiä "saarnat" kovin hienoja olleet.

Olosuhteet alko muuttuu pikkuhiljaa. Mie sain töitä, löysin tämänhetkisen mieheni ja viimein parivuotta myöhemmin pääsin Raamattu-piiriin ja lähin seuraamaan Jeesusta.

Muutama vuos sitte Jumala johatti miut "Imatran" amixeen "rosessi-linjalle". Se tosin keskeyty välillä , kun piti käyä synnyttämässä. Keväällä-99 pitäs valmistuu. Töihin pääsystä ei kyl oo tietookaa. Viel kun joutuu kilpailemaa itsensä nuorempien, fiksumpien ja kokeneempien kans. Mut Jos Jumala on hirvinny tälläsen "tumpelon" palkata firmaansa, ni eiköhän hää jottai tekemistä järjestä.

Kuulun ev.lut.seurakuntaan, koska koen sen OMALLA KOHALLAIN olevan Jumalan tahto. Itse koen "lapsikasteen"(sylivauvakasteen) oikeaksi, koska Sanassakin uskovat kastettiin perhekunnittain. Mut en voi väittää, ettei Jumala vois kehottaa jotakuta uudelleen kasteelle tai vaihtamaa seurakuntaa. Tärkeintä tässä kuten muissakin elämän kysymyksissä on KUUNNELLA JUMALAA EIKÄ IHMISIÄ, niin ei tule turhia pettymyksiä.

 

TIMO VENTO ...(Kotka)

( Ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen)

Tulin uskoon tammikuussa 1992 varsin erikoislaatuisen tapahtumasarjan seurauksena. Elämässäni alkoi tapahtua asioita, joita en pystynyt enää järjellisesti selittämään. Kaveripiirissäni alkaneen "spiritismi-pelaamisen" myötä pelko ja yliluonnolliset ilmiöt tulivat kuvioihin mukaan.

Kotonani elettiin kuin Jumalaa ei olisi ollutkaan. Maailmassa ilmenevä selkeä suunnitelmallisuus ja järjestys panivat minut miettimään, että kaiken takana täytyy olla Jumala. Tajusin, että minua oli huijattu raskaasti, kun oli opetettu, että ihminen oli syntyisin apinasta.

Jumala teki siirtoja elämässäni. Pyysin Häntä ilmaisemaan itsensä minulle, jos oli olemassa. HÄN TEKI SEN VASTAANSANOMATTOMALLA TAVALLA !!

Ymmärsin, että taivas ja helvetti ovat olemassa. Olin myös menossa kohti helvettiä, koska olin tehnyt pahaa toisille ja rikkonut Jumalan käskyjä vastaan. Polvistuin sänkyni laidalle ja sanoin Jeesukselle:" Tässä olen, pyydän sinua elämääni, ota minut omaksesi".

Seuraavana aamuna sisimpääni tulvi taivaallinen rauha. Näin kaiken uudessa valossa. Kun katsoin ikkunastani ulos talviseen metsään, tunsin kirjaimellisesti iskeneeni KULTASUONEEN.

Olen nähnyt vierestä, kuinka Jumala on toiminut myöskin kavereideni kohdalla ja täyttänyt Hengellään. Jeesus on todellinen ja toimii tälläkin hetkellä hyväksemme. Suosittelen sinulle, lukijani, Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta !! Sinä voit luulla ilman Jeesusta eläväsi, mutta ottamalla Hänet vastaan syntiesi sovittajana huomaat, että silloin VASTA TODELLISUUDESSA ELÄT !!

 

JORMA JA HILKKA TURPEINEN

IMATRAN VAPAASEURAKUNTA

Sain Markolta luettavakseni tämän kirjan oikovedoksen (Sinä mieletön). Hän pyysi myös meidän todistustamme hänen kirjaansa, miten Herra on meidät pelastanut. Luettani kirjan voin antaa myös todistuksen omasta pelastumisestani ja suositella kirjaa kaikille epäuskoisille tiennäyttäjäksi oikealle tielle. Tämä kirja on hyvä opas tuntemaan Jumalan Sanaa väärentämättömässä muodossa.

Marko on saanut lahjan tuoda Sanaa kirjoitetussa muodossa. Kaikki pelastuneet Jumalan lapset ovat saaneet uudestisyntymässään, niin kuin Paavali sanoo: tuskan sieluista, ja Marko haluaa tämän kirjan muodossa etsiä vielä pelastumattomia sieluja, jotka eivät vielä tunne Jeesusta pelastajanaan.

Minulla itselläni on ollut myös halu tuoda Jumalan Sanaa opettamalla sitä mm. kotipiirissä pelastumiseni jälkeen 1976:sta lähtien. Kaikki työ mistä voi olla hyötyä ihmisen pelastumiselle on hyvä ja Jumalan Sanan mukainen. Ihminen voi todistaa kirjan tai traktaakin muodossa, tai sitten kertomalla suullisesti Jeesuksesta.

Kaikissa näissä "todistamismuodoissa" hän tekee Jeesuksen opetuksen mukaisesti. Sillä sanoihan Herra Jeesus: että, " suun tunnustuksella pelastutaan .Joka tunnustaa minut ihmisten edessä , sen minäkin tunnustan Isäni ja Isäni enkelien edessä. "

Olen saanut kasvatuksen uskovaisessa kodissa, joten uskovien vanhempieni rukoukset ovat kantaneet minua elämän viertoteilläkin. Jo nuorena kuitenkin maailma vietteli minut pois uskosta. Työni rakennuksilla muurarina ei ollut kaikkein helpoimpia, oli harjakaisia ja savujaisia ja sitten se viikonloppupullo. Jokaviikkoiseksi "remuksi" ei "riemuksi", niin kuin monet vieläkin luulee.

Minun ainakin pitää tunnustaa se, että viini on viisasten juoma. Kotielämäni meni sekaisin ja vaimo oli lasten kanssa jo lähdössä pois. Hän näki kuitenkin unen, että olimme menossa uudestaan vihille. Hän näki tämän kolme kertaa, niin selvänä ja tuoreena , että hän kysyikin minulta, että "Olemmeko menneet uudestaan naimisiin" ?

Näin Herra puhui vaimolleni, että varto vielä vähän aikaa, Hän pysäyttää Jorman. Ja niinhän siinä sitten tapahtuikin. Minulle kävi niinkuin Paavalille. Eräiden juhlien jälkeen lensin olohuoneen lattialle pitkäkseni yöllä ja "voi sitä synnintuntoa" !!

Voi sitä "kuolemanpelkoa " mitä sain kokea. Herätin vaimoni ja pyysin kaikkea tuottamaani pahaa anteeksi. Olihan se hänestäkin ihmettä . Pyysin myös lapsiltani anteeksi ja soitimme jopa pojalleni Helsinkiin, että mitä tehdä kun isä on tälläisessä tilassa. Poikani oli uskossa ja hän pyysi meitä tulemaan Helsinkiin hänen luokseen, jotta siellä seurakunnassa voitaisiin rukoilla minun puolestani. Ja näin matkustimme sinne Helsinkiin, ja minun puolestani rukoiltiin Siiloan seurakunnassa. Sain todellakin tuntea , että syntini on anteeksiannettu Jeesuksen nimessä ja Hänen kalliissa Sovintoveressään. Myöhemmin kävin myös upotuskasteella Siiloa lähteellä.

Näin alkoi minun uskonelämäni. Poikani sai olla siinä ikäänkuin "kätilönä". Olin 1975 Svetogorskissa töissä . Rakensimme sinne uutta paperi kompinaattia. Siellä niinkuin muuallakin todistin pelastumisestani. Kerroin että, entinen elämäni on nyt pois ja että Jeesus on tullut elämääni Valtiaaksi !! Olihan se pojille niinkuin apureillekin ihmeen aihe, että "vanha Jorkka on muuttunut".

Olin siellä myös ensimmäisen kerran paastossa saadakseni Herralta lisää uskon voimaa, ja armolahjoja, joita janosin. Olin 2 viikkoa vesipaastossa kovan muuraustyön yhteydessä. Teimme urakalla muuraustöitä ja yksikään ei saanut "rivetä" joukosta. Kaverit huomasi, että en käy syömässä heidän kanssaan ruokalassa ja saivat tietää etten syö muutenkaan missään ruokatunnin aikana. Yksi sanoikin minulle: "Tule syömään, minä kyllä maksan." Hän kait luuli, että minulla ei ole rahaa. Enhän ollut kertonut kenellekään , että paastoan Herralle. Myöhemmin tajusin, että paasto olisi pitänyt suorittaa kokonaan vapaa-aikanani, mutta nuorena uskovana en sitä vielä tiennyt. Se oli todellakin kova "voimanponnistus"; tehdä samalla kovaa työtä ja paastota. Herra olikin minun , ymmärtämättömän, kanssa, joten jaksoin loppuun asti.

Heti kohta tämän työn loputtua muutin poikani luokse Helsinkiin asumaan. Syy oli yksinkertainen. Halusin saada kasvaa uskovien yhteydessä, ja senhetkinen elämäntilanteeni oli myös osasyy muuttooni. Ei ollut asuntoa eikä työtä. Herra kuitenkin piti huolta ihmeellisellä tavalla.

Vaimoni kanssa yhdessä etsimme asuntoa ja rengastimme lehdessä yhden paikan. Soitin sitten lehdessä mainittun numeroon työpaikastani postipankin ATK keskuksen rakennustyömaalta, jääkärinkadulta ja puheluun vastasi isännöitsijä Sohlbeg. Hän kysyi;"mistä sinä soitat". Vastasin, että "soitan rakennustyömaalta sillä olen postipankin rakennustyömaalla muurarina".En vielä silloin tiennyt, että postipankin työmaa oli entinen GSV:än tehdas kompleksi josta tehtiin nyt ATK keskusta.

Hän kehoitti minua tulemaan ruokatunnilla heidän konttoriinsa keskustelemaan asiasta. Konttori sijaitsi työmaan välittömässä läheisyydessä ja laahustinkin sinne muurarin haalarit päälläni. Konttori oli hieno ja kalliilla nahkatuoleilla sisustettu. Haalareistani huolimatta isäntä kuitenkin kehoitti minua istumaan ja alkoi kysellä, erikoisesti vaimoni työkokemuksia. Vastasin, että "hän on palvellut nuorempana Enson Tainionkosken tehtaitten johtajan kotona taloudenhoitajana". Onnekseni isäntä tunsi tuon "Ison -Ilmarin", kuten Enson johtajaa silloin kutsuttiin. Lisäksi toin esille vaimoni muitakin työpaikkoja ravintola-alalta. Sitten hän kysyi minun suhdettani alkoholiin ja silloin sain todistaa uskoontulostani sekä siitä, että enää en tarvitse tupakkaa saatika sitten alkoholia. Tällä tavalla , isännän kysymykseen vastaten, todistus tuli ikäänkuin luonnostaan. Tällainen todistus onkin mielestäni paras , sillä sen antaa , elämäntapojen muututtua itse Jeesus Kristus. Sain myöhemmin tietää, että isäntä itse oli entinen alkoholisti, joten myös se painoi vaa-assa.

Soitimme konttorista heti vaimolleni Hilkalle kotiin ja kysyin, että sopisiko hänelle tällainen työ. Työ käsittäisi vuorineuvoksen ja rouvansa palvelemisen sekä 14 huonetta hoidettavana sekä myöskin päivällisiä Helsinkin "kermalle" silloin tällöin. Myöskin uimahallin hoito ja lisäksi talonmiehen tehtävät kuuluisivat hänelle. Hilkka otti tietysti työn vastaan ja minäkin sain hänen valtavassa työmäärässään olla hänelle apuna talonmiehen tehtävässä minkä omilta töiltäni ehdin.Näin Hilkka pääsi taloon josta oli unelmoinut. Kerran kaivopuistossa kävellessämme aikaisemmin poikamme kanssa oli Hilkka haaveillut , että jos hän joskus muuttaisi Helsinkiin, niin hän haluaisi muuttaa tuohon taloon. Nyt siitä unelmasta oli tullut totta. Eikö meillä ole ihmeellinen Jumala !!!!!

Siitä, miten Herra kuulee rukouksia, muutama sananen. Olimme viikonloppuna kotonamme Imatralla lastemme luona 1982 , kun sain valtavan polton vatsaan ja jouduin sairaalaan, nykyiseen Honkaharjun sairaalaan. Jouduin jäämään tutkittavaksi sinne ja silloin todettiin minulla olevan munuaiskivet. Vatsa oli turvonnut kovaksi kuin kivi ja tuskat olivat niin suuret, että vain morfiini auttoi kipuihin. Mutta kaikesta tästä huolimatta luotin siihen, että Herra kyllä parantaa ja pitää huolen. Kivuista huolimatta kerroin tästä huonekavereillekin. Eräs sanoi, että on sama uskooko kiveen kantoon tai Jumalaan. Tällävälin Hilkka oli joutunut lähtemään takaisin Helsinkiin . Olihan hänellä vastuunalainen työpaikka, mutta meni illalla kuitenkin siellä seurakuntaan ja toi minun sairauteni seurakunnan eteen siellä minun puolestani rukoiltiin ja silloin Hilkka näki, että nyt "Jormasta kivet lähti". Seurakunnan paimen soitti minulle myöhään samana iltana ja kysyi, että miten on laitani ? En voinut muuta kuin kiittää Herraa siitä, että tuskat olivat pois. Kivet ikäänkuin räjähtivät sisälläni ja tulivat luonnollista tietä ulos. Tämä tapahtui samoihin aikoihin kun minun puolestani rukoiltiin seurakunnassa. Tämä tapaus ja sadat muut ihmeet ovat saaneet vahvistaa uskoani rukouksen voimaan.

Lähtiessäni sairaalasta pois terveenä Herran parantamana huomasin erästä miestä vietävän leikkaussaliin. Tuolla miehellä oli munuiskivet. Tuo mies oli sama joka oli epäillyt aikaisemmin uskoani Jumalaan. Hänen mielestään oli sama uskooko kiveen , kantoon vai Jumalaan. En voinut muuta kuin sääliä tuota miestä.

Olen usein miettinyt, miksi niin vähän uskotaan rukouksen voimaan.Kun me rukoillaan Jumalaa Jeesuksen nimessä niin miksi hän ei meitä auttaisi ? Onko todistajia mukamas liian vähän ?

Minun pelastumiseeni uskoakseni on vaikuttanut paljon esirukoukset. Puolestani ovat rukoilleet niin vanhempani, vaimoni ja myöskin lapseni.Olenkin heille kiitollinen.

Haluan kertoa vielä erään tapauksen. Oli kaksi jumalatonta poikaa. Heidän vanha isänsä rukoili poikiensa puolesta pirttinsä nurkkaan polvistuen. Pojat pilkkasivat isänsä uskoa, mutta kaikesta tästä huolimatta tuo vanha rakastava isä ei luovuttanut vaan yhä uudestaan ja uudestaan hän vei poikansa Jumalansa eteen. Kävi niin, että isä kuoli. Pojat alkoivat suunnitella uuden talon rakentamista samalle paikalle missä ennen oli ollut heidän isänsä pienen pieni pirtti. Purkaminen aloitettiin. Työ edistyi hyvin, seinät purettuaan oli lattian vuoro. Lattialankut oli jo melkein kaikki otettu pois, kun pojat saapuivat viimeiselle nurkalle ja huomasivat lankussa polvien painautumat. Sanaakaan sanomatta pojat muistivat edesmenneen isänsä usein juuri tuossa kohden rukoilleen poikiensa puolesta.Lankkuun oli jäänyt heidän isästään vain jäljelle polvien painautumat. Useasti kyynelsilmin oli heidän rakas isänsä rukoillut ja huokaillut heidän puolestaan. Toisiinsa katsoen pojat ymmärsivät ja käsittivät sen suuren rakkauden , millä heidän isänsä oli heitä rakastanut. Kyynel poskiltansa valuen he syleilivät toisiansa ja ikäänkuin yhdestä suusta kumpusi kiitos Taivaan Jumalalle. Näin isän rukous kantoi hedelmää taivallisiin aittoihin. Niinkuin tästä esimerkkitapauksestamme huomasimme, esirukouksilla on merkitystä.

Olen toiminut usein vaimoni "sihteerinä" ottaen ylös profetian sanomia ja runolauluja joita hän on saanut Herralta. Profetiat ja laulut tulee ensin vieraalla kielellä ja sitten vasta Suomeksi. Näiden sanomien tallentamisessa olen tarvinnut mankkaa ja kirjoituskonetta . Näin olemme pystyneet viemään sanomat eteenpäin seurakunnalle. Olemme vaimoni kanssa jopa julkaisseet yhden RUNOLAULUKIRJAN. (Sitä voi tilata meiltä suoraan puhelimitse: Jorma ja Hilkka Turpeinen, Pallomiehenkatu 26 55420 IMATRA / puh: 05-4321547)

Mielestäni kaiken sen , mitä Herra antaa, tulisi jakaa muiden ihmisten kanssa. Marko Lind ( kirjan kirjoittaja) tekeekin arvokasta työtä, sillä hän on uskollinen saamalleen valolle. Hän tuo julki sen, mitä Herra hänelle puhuu.Näin myös minä ja vaimoni teemme.

Meille Herra on puhunut valtavasti profetioiden kautta, enkä ymmärräkään miksi meidän Jumalan lasten tulisi olla "tietämättömiä". Onhan Herra sanonut Aamoksen kautta, että "salaisinko minä mitään palvelijoiltani profeetoilta"!

Kehoitankin sinua, joka luet tätä kirjaa, tee täyttä totta elämässäsi, ja ota vaarin tämän kirjan sanomasta. Ettei sinulle käy kuin tälle vanhalle miehelle, jonka on saanut runomuodossa vaimoni Hilkka.

JÄLJELLE JÄÄNEET 

Vanha mies kärryjänsä vetää, on pitkä tie ja kivinen. Minne matka ? On pitkä tie jota kuljen. Miksi yksin käyt ? Missä perheesi sun ? Ovat kaikki kadonneet ! Nyt yksin kuljen. Tietä pitkää ei rantaa näy. Mitä etsit ? Etsin elämää. On pimeää ja hämärtää, mutt tie pitkä on. Missä elämä ? On profeetat sen sanoneet, että mereltä merelle he etsivät. Mutta eivät löydä ? Mutta minä etsin silti vain. Näin kulki tuo yksinäinen mies kärryjänsä vetäen. Näkyy kaupunki ja valot sen, ja yksinäinen mies etsii elämää. (kts. Joh.10:10 / 1 Joh.5:12)

Mutta kuollut, kuollut, on kaupunki hälisevä tuo. Ei elämää sieltä löydy. Näin pitkää tietä käy eteenpäin yksinäinen mies. Oi miksi, oi miksi en löydä elämää ? Oi miksi portit jo suljettiin, ja ulos jäin minä pimeään ? En ymmärrä minä tätä, miksi ulos jäin minä pimeään ?

Miksi minä joka niin paljon tein, avustin, ja pidin pyhäkoulua. Ja kuuluin kirkkovaltuustoon , ja minä jäin !Joka ilta tarkistin ett lampussani öljyä on. Ja sittenkin, Oi Herra, en päässyt mukaan ?

Miksi näin, en tätä käsittää mä voi, niin paljon tein ! Niin paljon avustin, en ,en ymmärtää mä voi. Joka ilta tarkistin on öljyä lampussani mun. Mukaan en päässyt sittenkään. Ei oma voima, ei omat työt, vaan sydämmen nöyryys. Ei ansiot, ei kunnia, vaan nöyryys sydämen. Sillä armosta te olette pelastetut.Ette tekojen kautta ettei kukaan kerskaisi.

(Tämän runon on saanut Herralta Hilkka Turpeinen).

 KAUKO KAIJA

Imatran Adventtiseurakunta

UUSI ELÄMÄ

Nelihenkisen perheenpäänä elin "tavallista normaalia" elämää. Tuntui kuitenkin, että jotain enemmän kaipasin elämääni. Ryhdyin etsimään "syvällisyyttä". Aloin joogata, lukea spiritististä kirjallisuutta, tutkia rajatiedon asioita ja ufot kiinnostivat.

Myöhemmin innostuin perheeni kanssa käymään adventistien järjestämässä kokoussarjassa. Onneksi en ollut kuullut heistä juuri mitään. Sanoin onneksi siksi, että heistä on levitetty ja levitetään jatkuvasti tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa. Olin silti epäluuloinen ja ajattelin kumoavani heidän opetuksensa tiedoilla, joita olin hankkinut. Joka kerta , kun tulimme kokouksesta, tarkistin vaimoni kanssa Raamatusta asiat, joita oli käsitelty. EMME KOSKAAN LÖYTÄNEET MITÄÄN, MIHIN OLISIMME VOINEET TARTTUA !

Sanoma, johon saimme tutustua, oli selkeä ja johdonmukainen Raamatullinen sanoma. Päätin vaimon kanssa liittyä seurakuntaan. Kuultuaan ratkaisustamme lapset halusivat samoin. Uskon ratkaisu vaatii usein rohkeutta ja helposti mieleen tulee, mitä muut ihmiset ajattelevat, varsinkin läheiset ja omaiset. Vaimoni äiti, joka oli yksi "hienoimmista" uskovaisista, jonka koskaan olen tavannut ja joka oli luterilainen teologi, oli kuitenkin erittäin iloinen siitä, että olimme löytäneet Jeesuksen elämäämme.

Minulla oli käsitys, että uskovan elämä on jotenkin rajoittunutta ja yksitoikkoisempaa. Kuulee sanottavan niistä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä, että he ovat lain alla, ikäänkuin he eläisivät suurten taakkojen alla. Uskoontuloni jälkeen minun ei ole tarvinnut tehdä asioita, jotka tuottavat kärsimystä ja ahdistusta sisimpääni. Olen ollut vapaa ja todella onnellinen. Näin olen huomannut, että käskyt sitä vastoin että estävät, varjelevat minua kaikelta pahalta.

Seurakunnan opettama kokonaisvaltainen Raamattuun pohjautuva uskon tie, jossa Jeesus ja Hänen ansionsa ovat keskeisellä sijalla, on selkeydessään ja johdonmukaisuudessaan ollut ilon aiheena koko ajan, kun sitä olen saanut jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan seurata. Puutteistani ja vioistani huolimatta saan turvata Jeesuksen täydellisyyteen ja luottaa elämäni kulun Hänen käsiinsä.

Sairaanhoitajana minua on myös ilahduttanut Raamatusta kumpuava terveys-sanoma ja pyrin sitä noudattamaan elämässäni. Vaikka sen noudattaminen on ollut puutteellista, niin eri puolilla maailmaa tehdyissä tutkimuksissa on todettu adventistien elävän muuta väestöä terveempänä sekä elävän muuta väestöä pidempään. Myös syöpäsairauksia heidän keskuudessaan on todettu olevan huomattavasti vähemmän.

Mielenkiintoista on ollut havaita, kuinka Raamatun profetiat ovat toteutuneet ja ennustukset, jotka eivät vielä ole toteutuneet , tulevat varmasti toteutumaan. Hämmästellen olen tutustunut Ellen G. White-nimiseen Herran sanansaattajaan, joka vaikutti 70 vuoden ajan Adventtikirkon toimintaan koko ajan Kristusta korottaen ja uskoa Raamattuun vahvistaen. Hänen Jumalalta saamansa tieto on laaja-alaista kasvatuksesta tulevaisuutta ennustaviin asioihin asti. Hänen kauttaan tullut terveys-sanoman on todettu olleen sata vuotta aikaansa edellä. Vuonna 1890, jolloin uskottiin ettei sotia enää tule, hän sai yksityiskohtaista tietoa tulevista maailmansodista. Hän varoitti ihmisiä "myrsky nousee ja meidän on valmistauduttava sen raivoa vastaan kääntyen, katuen Jumalan puoleen."

Vuonna 1849 hän ennusti spiritismin voittokulun maailmassa. Nykyaikainen spiritismi alkoi vuotta aikaisemmin Yhdysvalloissa. Nyt sillä on suuret kannattajajoukot ympäri maailmaan. Hän kirjoitti myös pankkien ajautumisesta vararikkoihin. Viime aikoina pankkien romahtamiset ovat olleet todellisuutta. Hän sai tietoa protestanttisten kirkkojen yhdistymisestä Rooman kirkon kanssa ja niistä vaikutuksista, joita yhdentymisestä seuraa. Tiedon saannin aikana asia tuntui mahdottomalta toteutua, mutta nyt näyttää siltä, että yhdistyminen on vain ajan kysymys. Lukemattomat ihmiset ovat tulleet johdetuiksi Jumalan yhteyteen, saaneet siunauksia, rohkaisua, parannussanomaa ja ohjausta Ellen G. Whiten kirjoitusten kautta.

RUKOUS , JOKA VAIKUTTI SUURESTI PERHEESEEMME

Ihmeellistä on havaita, kuinka Jumala vastaa rukouksiimme. Omakohtaisiin rukouksiin Jumala on vastannut monesti ihmeellisillä tavoilla, mutta kerron tässä erään toisen henkilön rukousvastauksesta:

Tyttäremme halusi välttämättä opiskelemaan sairaanhoitajaksi Austraaliaan, toiselle puolelle maapalloa, jossa ei ollut tuttavia eikä sukulaisia.Hän sanoi lähtiessään palaavansa takaisin valmistuttuaan. Opiskeluaikanaan hän tapasi sairaalapastorin, josta tuli hänen aviomiehensä. Häissä vävy kertoi aikaisemmin tavanneensa miellyttäviä skandinaavisia ihmisiä ja niinpä hän toivoi, että tulevalla vaimollaan olisi siniset silmät.

Hänen perheessä oli pappeja ja maanviljelijöitä ja hän rukoili, että tulevalla vaimolla olisi samantapainen tausta kuin hänelläkin. Jumala lähetti täältä kaukaa Suomesta tyttäremme hänelle vaimoksi, jossa nämä kaikki hänen esittämänsä pyynnöt toteutuivat. Jumalalla on kaikki mahdollisuudet tehdä mahdottomista asioista mahdollisia.

Usko Jumalaan on antanut rauhan sisimpääni. On turvallista elää Kaikkivaltiaan suojeluksessa ja vaikeuksien tullessa auttaa tietoisuus siitä, että olen hyvissä käsissä. Hän yksin armosta pelastaa minutkin ilman omia ansioitani.Kiitollisena kaikesta haluan noudattaa Hänen tahtoansa elämässäni. 1 Piet.2:1 kehoittaa meitä:"Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus, kateus ja kaikki panettelu". Kaiken loppu on lähellä, Jeesus saapuu suurella voimalla ja kirkkaudella. Sinä joka luet tämän kirjoituksen, ota vastaan JEESUS KRISTUS elämääsi, sillä Hän on Tie, Totuus ja Elämä. EI OLE PELASTUSTA YHDESSÄKÄÄN TOISESSA NIMESSÄ TÄMÄN TAIVAAN KANNEN ALLA.

 

KARI AALTONEN

Synnyin 1970 Jumalan armosta tähän maailmaan. Äitini varttui kahta lasta, mutta vain toinen selvisi hengissä. Toinen, rajun tappelun seurauksena menehtyi keskenmenoon. Kuin ihmeen kaupalla minä jäin henkiin.

Olin vain kaksi vuotias kun vanhempani erosivat. Heillä molemmilla oli suuri alkoholiongelma ja minä olin "kolmantena pyöränä" siinä hurjassa elämänmenossa liikaa. Olin vain rasite heidän matkassaan. Äiti lähti ja minä jäin isän kanssa.

7-vuotiaasta aloitin urheiluharrastukseni, painimisen ja jatkoin sitä peräti 13 vuotta. Kävin kilpailuissa Suomenmestaruuskilpailut ja Pohjoismaiset kilpailut mukaan lukien ja sijoituin niissä aina palkintosijoilelle asti. Kuuluin silloin junioreiden B-maajoukkoeeseen.

Viidentoista ikävuoden jälkeen kuvioihin tulivat tupakka, alkoholi ja muut vilpit. 18-vuotiaana syyllistyin jo törkeisiin varkauksiin. Kohta olin palanut jo eka kerran rattijuoppoudesta. Sitten tapasin ensimmäisen vaimoni ja hänen kanssaan käytimme niin alkoholia kuin lääkkeitäkin.

Vuonna 89-keväällä hankin aseenkantoluvat ja MAGNUM 22 revolverin. Kohta syyllistyin törkeään aseelliseen ryöstöön kesällä -89.

1990 olin tullut kokopäiväiseksi työttömäksi. Mukaan olivat tulleet huumeet. Kannabiksen käyttö oli jokapäiväistä. Samana vuotena menin myöskin naimisiin .

Armeija oli yhtä taistelua ja karkurina löysinkin itseni taas tutuksi tulleista "säilöistä". Saimme vaimoni kanssa lapsen ja lapsi oli mukanamme joka paikassa, vaikka me olimme päivittäin huumeissa ja touhumme oli aivan "mieletöntä". Näin jälkeenpäin oikein hävettää. Toinen lapsemme kuoli synnyttyään keskosena vain muutaman kymmenen tunnin vanhana. Kantaessani pientä arkkua hautausmaalle kyyneleet tulvivat poskilleni. En edes siinä vaiheessa osannut lopettaa juomistani ja huumeidenkäyttöäni. Tilanne johti siihen, että erosimme vaimoni kanssa. Hän lähti asumaan vanhempiensa luokse.

Olin yksin ja täysin tuuliajolla. Joka viikonloppu joko putkassa tai pidätyssellissä. Oli heinäkuu -93. Heräsin Kotkan juna-asemalla kahden junan raiteen välistä. Itsemurhayrityksessäni olin epäonnistunut. Heräsin siihen, kun junat pyyhki metrin päästä ohi. Jotain tapahtui ajatusmaailmassani. Hyppäsin junaan ja suuntasin Imatralle. Juna-asemalla Imatralla mua odotti 2 uskovaa. Sain heiltä henkistä tukea ja lohdutusta. He johdattivat ja opastivat minut Kan-kotiin 22.7-93. Tuolla paikassa mietin elämän ja kuoleman kysymyksiä.

20.11-93 tuli Nokialta uskovia pitämään kokousta. Sinä iltana annoin elämäni Jeesukselle Kristukselle. Koin valtavan vapautuksen ja rauhan sisälläni. VIHDOINKIN OLIN VAPAA !!!

Seuraavana päivänä menin poliisilaitokselle ja tunnustin kaikki entiset rikokseni. Näin vaikuttaa Herramme Jeesus Kristus.

Vuonna 1994 menin uudestaan naimisiin. Kohta menimme vaimoni kanssa molemmat kasteelle ja liityimme Tampereen vapaakirkkoon. Kohta saimme terveen pojan ja olin tällä kertaa itse synnytyksessä mukana ja luin Raamattua siellä.

Erosimme kuitenkin vaimoni kanssa ja hän vei poikamme mukanaan. Se oli mulle KATASTROFI. Myöhemmin liityin Helluntaiseurakuntaan ja kuulun siihen vielä tänäkin päivänä. Teen paljon evankelioimistyötä ja kiitän Jumalaa Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa jokaisesta päivästä.

Sinä joka et Jeesusta vielä tunne: ANNA ELÄMÄSI HÄNELLE. Syy: Ettet joutuisi kulkemaan samoja polkuja kuin mitä minä olen kulkenut.