Avioliitto

Raamatun valossa!


AVIOLIITTO RAAMATUN VALOSSA

(Lainaus: Aapeli Saarisalo / Mikrorabbi)

Jo luomisessa ennen yhteiskunnan muodostusta säädetty Jumalan järjestys. Luotuaan ihmisen mieheksi ja naiseksi Jumala sääsi a:n suvun jatkumisen ja säilymisen välttämättömäksi ehdoksi, «1. Moos. 1:27-28». Hän antoi a:n jalostavan vaikutuksen tuntua monipuolisena ja syvänä sekä miehen että naisen koko elämässä. Koska ihmisen ei ollut hyvä olla yksinään, valmisti Jumala hänelle sopivan avun, «1. Moos. 2:18». Milloin velvollisuus vaatii, on a:sta pidättyminenkin kuitenkin suositeltavaa, «Matt. 19:12»; «1. Kor. 7:8», «1. Kor. 7:26», mutta sen hurmahenkinen kieltäminen on uskosta luopumisen merkki, «1. Tim. 4:3». Jumala sääsi a:n yhden miehen ja yhden naisen väliseksi liitoksi, «1. Moos. 2:18-24»; «Matt. 19:5»; «1. Kor. 6:16». Koska a. on Jumalan säätämä, sanotaan sitä myös "Jumalan liitoksi", «Sananl. 2:17».

A. on pysyvä suhde, «Matt. 19:6». Jumala on järjestänyt niin, että kiintymys miehen ja vaimon välillä säännöllisissä oloissa kasvamistaan kasvaa vuosien kuluessa. Siveelliset syyt vaativat suhteen pysyväisyyttä, sillä ilman sitä eivät puolisot kehity suhteensa edellyttämässä keskinäisessä velvollisuudentunnossa. Sitä vaatii myös lasten kasvattaminen tottelevaisuuteen ja hyviin avuihin. Haureuden vuoksi voi erota (ks. <Avioero>), «Matt. 19:3-9».

Ennen vedenpaisumusta näyttävät Aadam, Kain ja Nooa poikineen olleen yksiavioisia. Kainilainen Lemek oli Raamatun esityksen mukaan ensimmäinen, jolla oli useampia kuin yksi vaimo, «1. Moos. 4:19». Myös Hammurabin laki edellyttää, että yksiavioisuus on a:n ihanteellinen muoto, mutta jos vaimo on sairas tai hedelmätön, se sallii miehen ottaa itselleen sivuvaimon tai saattoi myös vaimo antaa orjattarensa miehelleen saadakseen hänen kauttaan perillisen, vrt. «1. Moos. 16:2». Hammurabin lain kannalta ei Aabrahamin yhteys Haagariin ollut moniavioisuutta. Mutta Eesau ja Jaakob elivät moniavioisuudessa, «1. Moos. 26:34»; «1. Moos. 29:33» s. Mooses asetti ihanteen korkealle laatiessaan säännöksiä a:n laillisuudesta, «3. Moos. 18», varoittaessaan moniavioisuudesta, «3. Moos. 18:18»; «5. Moos. 17:17», ja valvoessaan sivuvaimojen oikeuksia, «2. Moos. 21:2-11»; «5. Moos. 21:10-17», määrätyissä tapauksissa kokonaan kieltämällä avioeron, «5. Moos. 22:19», «5. Moos. 22:29»; «5. Moos. 24:1», ja vaatimalla avioelämän puhtautta, «2. Moos. 22:14», «2. Moos. 22:17»; «3. Moos. 22:10»; «5. Moos. 22:22». Israelilaisia oli ankarasti kielletty solmimasta a:oja kanaanilaisten kanssa, koska he sillä tiellä ehdottomasti olisivat sortuneet epäjumalain palvontaan, «2. Moos. 34:16»; «5. Moos. 7:3». Israelin naiset eivät saaneet mennä ammonilaisten tai mooabilaisten puolisoiksi, mutta miehet saattoivat ottaa vaimoja näistä kansoista. Suhde edomilaisiin ja egyptiläisiin oli samanlainen, «5. Moos. 23:7». Leviraattiavio, «1. Moos. 38:5-9»; «Matt. 22:23-30», oli erikoinen säännös, jonka päätarkoituksena lienee ollut perintöasiain järjestely.

Ylipapin oli otettava vaimokseen israelilainen neitsyt, «3. Moos. 21:13». Muilla papeilla oli suurempi vapaus, mutta heidän ei ollut lupa ottaa erotettua eikä porttoa, «3. Moos. 21:7». A:n solmiminen oli pelkästään perheasia ilman määrättyjä uskonnollisia menoja, joskin liitto näyttää vahvistetun valalla, «Sananl. 2:17»; «Hes. 16:8»; «Mal. 2:14». Maanpaon jälkeen tuli tavaksi kirjoittaa sinetein vahvistettu liittosopimus, «Tob. 7:14».

Joka tapauksessa sekä VT että UT asettuvat yksiavioisuuden periaatteen kannalle. Uuden liiton kansalle Jeesus on vahvistanut a. järjestyksen antaen sille entistä syvällisemmän sisällyksen, «Matt. 19:4-12»; «Matt. 5:27-28». Jeesuksen aikana yksiavioisuus oli sääntönä juutalaisten keskuudessa. Kristillinen avioliitto oli alusta alkaen yksiavioisuutta, vrt. «1. Kor. 7:2».

Jumalan hengellistä suhdetta kansaansa verrataan a:on tai kihlaussuhteeseen, «Jes. 62:4-5»; «Hoos. 2:19». Milloin kansa luopui liitosta palvelemaan muita jumalia tai tekemään muuta syntiä, verrattiin sitä vaimon aviorikokseen, «Jes. 1:21»; «Jer. 3 : 1-20»; «Hes. 16:23»; «Hoos. 2», joka vei avioeroon, «Ps. 73:27»; «Jer. 2:20»; «Hoos. 4:12». Vertauskuvaa jatkaa UT, Jeesus on ylkä, «Matt. 9:15»; «Joh. 3:29», ja seurakunta on morsian, «2. Kor. 11:2»; «Ilm. 19:7»;«Ilm. 21:2»,«Ilm. 21:9»; «Ilm. 22:17». Kristuksen rakkautta seurakuntaansa, huolenpitoa sen kehityksestä ja hänen johtoasemaansa seurakunnan päänä muistutetaan esikuvaksi miehille ja vaimoille, «Ef. 5:23-32».

«1. Tim. 3:2», «1. Tim. 3:12»; «1. Tim. 5:9»; «Tit. 1:6» vaativat, että seurakunnan palvelijain tulee olla "yhden vaimon miehiä". Apostoli tarkoittaa sitä avioerovillitystä, joka siihen aikaan vallitsi sekä pakanain että juutalaisten keskuudessa. Uskoon tulleittenkin joukossa täytyi olla varsin lukuisia ennen eronneita ja ehkä moniakin uudestaan naineita. Tällaiset olivat todella Herran silmissä "useamman vaimon miehiä", koska oli elossa useampia naisia, jotka olivat tulleet yhtäläisesti heihin liitetyiksi. Vanhassa liitossa ei kukaan viallinen saanut suorittaa pappispalvelusta, «3. Moos. 21:16-24». Tämä oli esikuva myös Uuden liiton seurakunnan kaitsijasta.

HÄÄT

Häämenojen johto ja järjestely oli "yljän ystävän" huolena ja hän toimi koko kihlausajan morsiamen ja sulhasen välisenä sanansaattajana, sillä näillä ei silloin ollut tilaisuutta tavata toisiaan. Jo kihlausaikana morsiamen uskottomuuden rangaistuksena oli kuolema, «5. Moos. 22:23», mutta sulhanen saattoi tyytyä myös erokirjaan, «Matt. 1:19». "Yljän ystävä" laati aviosopimuksen sekä suostumuksen morsiamen huomenlahjasta ja tämän sukulaisille annettavista lahjoista, vrt. «Joh. 3:29».

Ennen häitä morsian kylpee, «Hes. 23:40»; «Ef. 5:26»; hääpuku on valkoinen, kullalla tai hopealla kirjailtu ja päässä on morsiuskruunu; lisäksi morsian hunnutetaan, jolloin usein tapahtuu petoksia, «1. Moos. 24:65»; «1. Moos. 38:14»; «1. Moos. 29:23». Sulhasella on juhlapäähine, «Jes. 61:10»; «Laul. l. 3:11». Aluksi laulavat naiset morsiamen ja miehet sulhasen kodissa juhlalauluja soiton säestyksellä (Laul. l.). Puoliyön saapuessa, «Matt. 25:7»; «1. Moos. 31:27»; «Jer. 7:34»; «Jer. 16:9», ylkä lähtee soihtuineen soittajien saattamana morsiustaloon, josta heitä kohtaamaan tulee vastaanottajia, «Matt. 25:6».

Juutalaisten häät vietetään avaralla pihalla, morsiuspari seisoo hääkatoksen alla «Ps. 19:5», rabbi rukoilee, luetaan aviosopimus, lausutaan siunaus ja lopuksi morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, joka sen jälkeen rikotaan, ja seurue huutaa sanat «Ps. 127:4». Sen jälkeen seuraavia juhlamenoja ohjaa "yljän ystävä". Joko sulhasen tai hänen vanhempiensa talossa tarjotaan juhla-ateria, «Matt. 22:1-10»; «Joh. 2:1», «Joh. 2:9», mutta jos hänen kotinsa on kaukana, morsiamen kodissa, «Matt. 25:1», joko heidän tai sulhasenkin kustannuksella, «1. Moos. 29:22»; «Tuom. 14:10»; «Tob. 8:19». Illalla morsiamen vanhemmat johtavat tämän morsiushuoneeseen, «1. Moos. 29:23»; «Tuom. 15:1», ja sen jälkeen saapuu sulhanen joko näiden tai ystäviensä saattamana. Aamulla jatketaan juhlaa, jota kestää viikon tai kaksikin, «1. Moos. 29:27»; «Tuom. 14:12»; «Tob. 8:19». Vihkisormuksiakin lienee käytetty jo varhain, sillä sormus mainitaan uskollisuuden, «1. Moos. 41:42», ja omistamisen merkkinä, «Luuk. 15:22». Jumala on määrännyt aviopuolisot toisilleen, «Tuom. 14:4»; «Sananl. 19:14».