JOHDANTO

Maailma on liian täynnä hengellisiä kirjoja minun kirjoittaakseni vain yhden sellaisen lisää. Ei, sitä en tahdo! Kirjani pölyyntymässä vain jonkun kirjahyllyssä tai unohdettuna ullakolle puhumattakaan myynnissä pilkkahintaan kirpputorilla ei saa minua innostumaan tämän kirjan kirjoittamiseen. Tarvitaan jotakin enemmän, jotakin järjelle selittämätöntä joka saa aikaiseksi tällaisen tunteen, kuin mikä sisintäni raastaa…

Maailma on liian täynnä mahtimiehiä ja naisia, jotka ovat saaneet maineensa kirjoittamalla hengellisiä kirjoja. Minä en tahdo olla yksi heistä ja siksi en hae tällä kirjalla mainetta saatikka kunniaa! Mitä minä siitä hyötyisinkään, jos sisälläni vain palaisi tunne tehdä jotakin enemmän kuin maineen ja kunnian tavoittelu. Olen lukenut ja kuullut liikaa onnettomista mahtimiehistä ja naisista väittääkseni, että kuuluisuus tuo elämään onnen, tuon siunatun onnen, jota uskoakseni koko ihmiskunta sisimpäänsä tavalla tai toisella etsii…

Olen kulkenut läpi hautausmaiden ja huomioinut saman mullan alla lepäävät mahtimiehet ja narrit, rikkaat ja köyhät sekä ylhäiset ja alhaiset väittääkseni elämän onnellisuuden tulevan maineesta ja kunniasta saatikka tuosta niin kirotusta rahasta, jota tavoitellessaan ihmiset usein menettävät viimeisenkin ripauksen inhimillisyydestään. Olen katsellut uskonnollisten ihmisten hautakiviä eikä edes heitä ole kuolema säästänyt. Saman mullan alla lepäävät nyt ja sama kohtalo näyttää olevan kaikilla emmekä me elävät ole suinkaan yhtään autuaampia, sillä joku utelias on kerran kulkeva meidän hautakumpumme ohitse ja jos oikein hyvin käy, ehkä pysähtyy haudallamme uhraamaan muutaman ajatuksen…

Kirjoitan tämän kirjan, koska yksinkertaisesti en voi olla kirjoittamattakaan! Olen monesti ollut liian murtunut ja ahdistunut mies väittääkseni, että elämä olisi aina kuin ruusuilla tanssimista ja toisaalta pidän itseäni yhtenä maailman onnellisimmista miehistä saadessani kohdata noissa aallonpohjissa auttajan, jonka kärsivissä silmissä olen nähnyt ripauksen sääliä, jota tässä kylmässä ja säälimättömässä maailmassa en ole saanut ikinä kokea. En voi olla kirjoittamatta auttajasta, jota ilman minäkin makaisin nyt unohdettuna jossakin hautakummun alla!

Miksi olisin vaiti, kun lukemattomat elämästään tavalla tai toisella eksyneet huutavat apua sydämensä tuskaan? Miksi olisin vaiti, kun sisimpäni suorastaan huutaa kirjoittamaan tämän kirjan? Niin, jos olisi edes yksikin syy, - edes yksi - niin jättäisin ehdottomasti kirjoittamatta tämän kirjan, mutta en ole sitä vielä löytänyt. Miten voisinkaan, sillä elämä on liian hauras hukattavaksi hetkeksikään puhumattakaan siitä, että näen alati edessäni kärsivän miehen säälivän katseen…

Marko Lind


ALKUSANAT

Room.10:20 - “Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet”

Maailma elää kuin kirouksen alla eikä tuolta kiroukselta tunnu säästyvän kukaan. Me ihmiset elämme vain kuollaksemme ja jättääksemme jälkipolville yhä surkeammassa kunnossa olevan planeetan, jonka tiedemiehet ovat nimittäneet maapalloksi. Meidän jälkeemme syntyvät kokevat saman kohtalon kuin mekin ja vaikka me nyt kuinka yritämme ihmiskuntana lisätä vuosiemme mittaa käyttäen apuna lääketiedettä sekä edes vähän helpottaa elämämme tuskaa erilaisilla viihdykkeillä, on osamme oleva sama kuin meitä edeltävillä sukupolvilla; unohdettuina jossakin kalmistossa! Tätä kaikkea näkevät meidän silmämme, jos katsomme asioita inhimillisen rehellisesti mitään salaamatta…

Miljoonat ja taas miljoonat yksinäiset maapallollamme vuodattavat yksinäisyydessään kyyneleitä ja monet heistä eivät osaa enää edes itkeä, sillä maailman kovuus heidän sisimmässään itkee sisäänpäin. Elämän olemassaoloa ja sen tarkoitusta ovat turhaan yrittäneet ihmiset eri kulttuureissa vuosisatojen ja tuhansien ajan selitellä, sillä tyydyttävää vastausta ei tunnu olevan kenelläkään. Elämä on kuin suuri mysteeri ja sellaisena se tulee pysymään aina siihen asti, kunnes me ihmiskuntana tuhoamme tämän maapallon. Syntymän ja kuoleman välinen tuska sekä ahdistus on silloin päättynyt ja kaikki on valmiina aloittaakseen uuden elämän ehkä jossakin toisella galaksilla. Tämäkö on elämän tarkoitus, tätäkö ihmiset kaikkialla tavoittelevat ja itsekkäästi tästä haaveilevat ja kuitenkin taas toisaalta peläten tätä kaikkea taistelevat saadakseen nimensä historiankirjoihin elääkseen siellä ikuisesti ymmärtämättä laisinkaan, että on tuleva aika, jolloin ei enää ole edes historiaa. Ei ole mitään muistoa menneisyydestä ja tulevaisuuden ovet pysyvät suljettuina lopullisesti…

Maailma elää kuin kirouksen alla ja tätä kirousta ovat yrittäneet poistaa lukemattomat uskonnolliset johtomiehet siinä kuitenkaan onnistumatta. Uskontojen maailma ei ole pystynyt tarjoamaan ihmisille lohdutusta arjen taakkaan ja jos joidenkin kohdalla onkin onnistunut, on sekin totuus kohtaava määränpäänsä unohdettujen kalmistossa…

Ihminen tarvitsee jotakin enemmän kuin uskonnollisuus voi parhaimmillaankaan tarjota, sillä sisimmän voi ruokkia vain jokin todellinen, jokin sellainen, johon ei tarvitse asennoitua tehdäkseen siitä itselleen todellisuutta, vaan joka on todellisuutta! Harhakuvitelmilla petämme vain itseämme ja jos oikein hyvin näyttelemme, saatamme samaan petokseen saada mukaan lähimmäisemmekin. Ei ihmisen sisin tule tyydytetyksi valehtelemalla realiteetit pois sulkien turvautumalla johonkin uskontoon, vaan ihmisen sisin tulee tyydytetyksi vasta silloin, kun hän voi lakata näyttelemästä jotakin, sillä loppujen lopuksi suurin kirous piilee siinä, ettei ihminen voi olla vapaa omasta itsestään…

Liian monet ihmiset turvautuvat uskontoihin jatkaen yhä yksinäisinä ja onnettomina oppien päivä päivältä vain näyttelemään paremmin. Liian monet turvautuvat rahaan sekä maineeseen vain hankkiakseen itselleen lisää yksinäisyyttä kunnes saavuttavat sijan kalmistossa, kuoleman enkelin viedessä heidät yhtä alastomina kuin tähän maailmaan tulivatkin, kuoleman rajan toiselle puolelle. Tämä on hulluutta, tämä on järjettömyyttä ja kuitenkin niin moni tekee näin hankkiakseen itselleen vain lisää onnettomuutta maan päällä. Uskonnot eivät voi ikinä antaa ihmisen sisimpään sitä rauhaa jota ihmiskunta etsii, sillä ne ovat vain määritelmiä jollekin suuremmalle. Ei riitä, että osaamme tyhjentävästi selittää maailman olemassaolon, jos emme itse kuitenkaan elä siinä! Ei riitä, että osaamme eri uskontojen oppikirjoista oppineena pitää kauniita luentoja, jos emme itse elä tuosta uskonnosta! Pelkkä tieto ei koskaan riitä täyttämään ihmisen kaipuuta elää jonkin korkeamman yhteydessä, sillä yksinkertaisesti se ei voi tyydyttää ihmisen sisintä joka levottomana etsii jotakin elämää suurempaa…

Näin ihmiskunnan etsinnästä on muodostunut sille itselleen kirous ja pahimmillaan se on lisännyt vain kärsimystä jo valmiiksi kärsivien elämään. Kaikesta tästä edellä mainitusta johtuen on ihmiskunta kärsimyksissään kääntynyt syyttämään uskontoja sekä sen edustajia yhä lisääntyvästä pahoinvoinnista maapallollamme ja täten kaikesta uskontoon liittyvästä ollaan tehty syyllinen ihmiskunnan ajelehtimiseen päämäärättömästi kohti tuhoaan. Tilalle on tullut humanismin palvonta sen eri muodoissaan ja sillä yritetään lieventää ihmiskunnan sisäistä pahoinvointia siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä todellisuudessa ihmisen uskonnollista tarvetta ei järkisyillä voi vaientaa sen ollessa viettinä liian voimakas siihen! Näin inhimillisestä ajattelutavasta on tullut suurin este sille mahdollisuudelle, että ihminen kohtaisi Luojansa…

Kuitenkin maapallolla elää ja vaikuttaa varsin pieni joukko Jumalalle uskollisia ihmisiä, jotka ovat löytäneet sen, mitä miljoonat muut ovat sinnikkäästi vuosituhansien aikana etsineet siinä kuitenkaan onnistumatta. Vaikka kristinusko on yksi maapallon suurimpia uskontoja lukemattomine eri lahkoineen, on todellisten Jumalan lapsien lukumäärä varsin vähäinen (Sak.13:8-9 / Luuk.18:8). Tämä kirjani on erityisesti suunnattu heille lohdutukseksi taisteluissaan täällä kuoleman varjojen laaksossa olematta kuitenkaan kielletty muiltakaan. Itse asiassa kärsimyksen siunaus, sen hedelmä, kypsyy aina niiden nautittavaksi jotka sen eteen eivät ole mitään tehneet, sillä eihän yksikään puu nauti itse hedelmistään. Kärsimyksen siunaus on kypsynyt hedelmä niille, jotka eivät Korkeinta vielä tunne, sillä koetuksen kestäminen Jumalan pyhiltä saa aikaiseksi ylistyksen evankeliumin saarnattavaksi tälle pimeälle maailmalle. Maailmalle, joka on oikeutettu kuulemaan Jumalan hyvä uutinen, sillä luotujensa pelastuminen on Luojamme tärkein tavoite ja Jumalan pyhien kasvaminen jalommiksi vain yksi osa tätä suurta suunnitelmaa…

Kaikkivaltias Aabrahamin ja Iisakin Jumala (JHVH) tahtoo minun vähäisen palvelijansa kautta valaista kärsimyksen siunausta kaikille Häneen uskoville ja jokaisen sanan sisältö tässä kirjassa tulee puhtaasti siitä kokemuksesta, jonka itse olen saanut Herran seurassa viettää. Minä en ole enää niitä, jotka pyrkivät järjellä selittelemään eri uskontoja saatikka Raamattua, sillä kokemuksesta olen oppinut siunaavan läksyni: Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa eikä kukaan voi juoda siunauksen maljaa, jos ei ole valmis uhraamaan itseänsä kärsimyksen pätsissä! Jos ei nisun jyvä putoa ja kuole, ei se voi kantaa uutta hedelmää…

Kaikki se hyvä, mikä on tämän kirjan kautta lukijan saatavissa, tulee Korkeuksista. Kaikki se siunaus, joka on tämän kirjan lehdiltä ammennettavissa tulee Jumalan Valtaistuimelta, vai voiko kukaan vähääkään Raamattuansa tunteva väittää, että ihmisestä itsestään tulisi mitään hyvää? Olkoon siis tämä kirja lohdutuksena ja rohkaisuna kaikille niille, jotka käyvät kovaa taistelua täällä kuoleman varjojen laaksossa pitääkseen sielunsa puhtaana aina siihen päivään asti, kunnes Herramme Jeesus on kerran tuleva ja herättävä omansa Elämän Ylösnousemukseen…

Kristuksessa Jeesuksessa Hänen vähäinen palvelijansa:

Marko Lind


 

1 LUKU

KOETTELEMUKSEN PÄTSISSÄ- KUULEMMEKO ME JUMALAN ÄÄNEN

“Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta… minun kansani ei ymmärrä. “ (Jes.1:3)

Olen täysin vakuuttunut siitä, että tälläkin hetkellä monet kärsivät ja ovat ahdistuneita. Monet käyvät kovaa taistelua tunteidensa kanssa ja liian monet kokevat olevansa yksin elämänsä taistelukentällä. Lukemattomat katkeruuden, vihan ja epätoivon kyyneleet vuotavat monien poskilla nytkin minun kirjoittaessa tätä kirjaa. Joidenkin kohdalla kyyneleitä ei enää edes tule, sillä he itkevät sisään päin elämänsä savuavilla raunioilla ja heistä tuntuu, ettei kukaan ole kiinnostunut heidän elämästään. Menettäessään toivonsa ja uskonsa he ovat menettäneet kaiken…

Ehkä sinä, joka luet tätä kirjaa, kuulut tällä hetkellä tuohon kärsivien ja ahdistuneiden joukkoon. Olet kenties menettänyt rinnaltasi jonkun sinulle rakkaan ihmisen, kenties parisuhteesi on tuhoutunut tai olet menettänyt työpaikkasi. Ehkä ympärilläsi olevat ihmiset, joita olet arvostanut ja rakastanut paljon, ovat haavoittaneet sinua niin pahasti, ettei sisälläsi ole tällä hetkellä muuta kuin yhä kasvavaa katkeruutta, joka kalvaa sisälläsi kuin syöpä vieden kaiken ilon elämästäsi. Tai sitten olet sairastunut vakavasti ja näet edessäsi vain kuoleman portit. Haaveistasi ja toiveistasi, unelmistasi sekä tavoitteistasi on jäljellä vain savuavat rauniot ja onnen sijaan olet saanut osaksesi kärsimyksen raskaan viitan. Pala palalta toivo paremmasta huomisesta on murskaantunut ja tilalle on tullut synkkyys, jonka kaltaista et olisi ikinä uskonut kokevasi…

Kenties olet ajautunut hakemaan lohtua kurjuuteesi alkoholista, lääkkeistä tai huumeista tai ehkä olet vasta miettinyt näitä vaihtoehtoja. Ehkä olet yrittänyt keskustella ongelmistasi ystäviesi kanssa, kenties ammattiauttajien, mutta hekään eivät ole pystyneet oloasi helpottamaan. Sinusta saattaa tuntua, ettei taivaskaan välitä ongelmistasi…

Olet saattanut sortua sellaiseen epätoivoon, että luulet Jumalan olevan välinpitämätön käymiäsi kärsimyksiä kohtaan ja ehkä koet katkeruutta myöskin taivasta kohtaan. Olet ehkä pommittanut taivasta kysymyksilläsi yrittäessäsi löytää vastauksia sinua kohdanneeseen kärsimyksen ongelmaan, mutta ehkä taivas on sittenkin vastannut kysymyksiisi, mutta sinä et ole vain halunnut tietää, mitä Jumalalla on sinulle sanottavaa kärsimyksiesi keskellä. Ehkä sittenkin Jumalan varjeleva käsi on hetkeksi siirtynyt yltäsi ja sinun ollaan sallittu ajautuvan kärsimyksien keskellä vain siksi, että vihdoinkin kuuntelisit, mitä taivas tahtoo sinulle puhua. Taivas on siis kuullut huokauksesi, mutta oletko sinä edes tahtonut kuulla, mitä taivas tahtoo sinulle kärsimyksiesi keskellä sanoa…

Jos sinä et ole kuullut Jumalan puhetta, silloin olet laittanut kaiken toivosi tämän maailman arvoihin eikä sinua auta yhtään edes se, vaikka olisit kuinka uskonnollinen, sillä elämän taistelukentällä itsepetos ei auta! Kun todellinen kärsimys säälimättömästi iskee vasten kasvoja, riisutaan kaikki uskonnolliset kulissit. Vain todellinen usko Kaikkivaltiaaseen kantaa silloin, kun kaikki muu ympärillä on muuttunut savuaviksi raunioiksi. Elävä yhteys ylösnousseeseen Vapahtajaan ja kaikki muu menettää merkityksensä!

Raamattu kertoo meille Danielin kirjassa kolmesta Jumalalle uskollisesta miehestä, jotka olivat valmiita turvaamaan Kaikkivaltiaaseen silloinkin, kun inhimillisesti katsottuna se näytti tuottavan heille vain kärsimystä ja pahimmassa tapauksessa kuoleman (Dan.3:12-27). Raamattu kertoo, että nuo kolme miestä olivat uhranneet elämänsä Israelin Jumalan palvelemiseen ja sen sijaan, että uskonsa tähden olisivat selviytyneet elämästä ilman vastoinkäymisiä, johdatti olosuhteet heitä kohti sen aikaisen hirmuhallitsija Nebukadnessarin valmistamaa tulista pätsiä! Elämän olosuhteet olivat laskeneet synkät pilvet noiden kolmen miehen taivaalle ja kuitenkin he tiesivät, että pilvien takana loisti aurinko! Kun silmät eivät näe, silloin usko antaa toivolle siivet…

Kun me itse kukin olemme elämämme taisteluissa ja tuntuu kuin pimeys olisi laskeutunut päällemme, silloin - vasta silloin- alkaa usko elämässämme toimimaan kurottautuessamme kohti taivasta. Kun kaikki se, mihin niin helposti tarraudumme, on ympäriltämme pois riisuttu ja kun elämän olosuhteet tuntuvat näyttävän meille vain tietä kohti tulista pätsiä, kohti kärsimyksien liekkejä, vasta silloin sydämessämme huudamme aidosti Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen. Kun ovet elämässämme on suljettu ja häkkimme ylle on laitettu peite pimentämään sellimme, silloin laulumme hiljenee odottaessamme hiljaisuudessa Herraamme. Silloin olosuhteet luovat meille parhaan mahdollisuuden oppia jotakin uutta, kohdata Herramme niin, että kun pimeys vihdoin yltämme väistyy on meillä laulettavanamme uusi ihana laulu Hänestä, joka on luvannut ettei koskaan jätä Häneen uskovia yksin…

Elämän taistelukentältä löydämme aarteita, joista niin usein unelmoimme! Vain siellä voi ihminen jalostua paremmaksi sekä kasvaa kohti taivasta. Kun lintuja opetetaan laulamaan, ne suljetaan pimeään häkkiin. Näin ne joutuvat kuuntelemaan pimeässä opittaviaan sävelmiä ja vähitellen ne alkavat laulamaan kuulemaansa. Niiden täytyy laulaa laulamistaan kunnes ovat täysin oppineet laulunsa ja kun peitto häkin yltä poistetaan, niin ilman täyttävät suloiset uudet sävelet. Samoin tekee Herramme saadakseen meidät oppimaan jotakin uutta.

Ja miten muutoin oppisimmekaan laulamaan “Herran virsiä” kuin yksinäisyydessä, jonne Hän tahtoo meidät usein johdattaa pois tämän maailman houkutuksista ja kiusauksista vain hiljentyäksemme Hänen eteensä. Näin kärsimykseen kätkeytyy aina siunaus ja korvaus on aina menetystä suurempi! Mutta lieneekö ihmistä, joka tieten tahtoen tahtoisi ajautua kärsimyksen pätsiin ja siksi Jumala usein Rakkaudessaan johdattaa lapsensa valintojen eteen, tehdäkseen helpoksi osamme antaakseen meille kärsimyksien kautta jalon voiton Hänen nimessään, joka myös itse kärsimyksien kautta avasi meille kaikille tien taivaaseen. Tilanteita, joissa Korkein on asettanut meidät valintojen eteen, meidän ei tulisi pelätä vaan rohkeasti, vaikka se niin kovasti sattuukin, astua oman elämämme tuliseen pätsiin uskoen Kaikkivaltiaan pitävän meistä huolen silloinkin, kun inhimillisin silmin se näyttää mahdottomalle.

Kun Danielin kolme toveria joutuivat hirmuhallitsija Nebukadnessarin eteen, heidän elämänsä ylle laitettiin peitto ja häkin ovet suljettiin. Inhimillisesti katsottuna näiden kolmen miehen elämä tuntui olevan mahdottoman tehtävän edessä mikäli he jatkaisivat Jumalan palvelijoina ja kuitenkin juuri tuohon tapahtumaketjuun oli Kaitselmus varannut siunauksen, josta vielä tuhansia vuosia myöhemmin luettaisiin Kirjoituksista ja josta lukemattomat Jumalaan uskovat saisivat tänäkin päivänä lohtua ja rohkaisua.

Vaikka aikaa on kulunut tuosta tapahtumasta tuhansia vuosia, on asetelma täysin sama nyt kuin silloin. Dan:3:16 “Mutta ellette kumarra, niin teidät heti paikalla heitetään tuliseen pätsiin; ja kuka on se jumala, joka pelastaa teidät minun kädestäni?”

Niin kuin kaldealaiset miehet Danielin kirjassa astuivat esiin syyttämään juutalaisia aidon Jumalan palveluksen tähden, samoin tekee synti meille jokaiselle heti aamuisin avattuamme silmämme vaatien meitä kumartamaan tämän maailman hallitsijaa esittäen saman vaatimuksen, kuin tuhansia vuosia sitten. Houkutellen, sitten vaatien sekä painostaen ja syyttäen tämän maailman hallitsija tekee kaikkensa saadakseen meidät kumartamaan itseään ja täten osoittamaan Jumalan rakkaudellisten ohjeiden mitättömyyden sekä tarkoituksettomuuden.

Elämämme kuoleman varjojen laaksoissa on jatkuvaa valintaa ja kuitenkin liian usein valitsemme helpoimman tien joka myöhemmin osoittautuu vääräksi. Näin me ihmisinä kierrämme elämämme “sakkokierroksia” palaten valitettavan usein samaan tienhaaraan, josta aikaisemmin lähdimme. Koska vanhurskasten polku on kuin aamurusko joka kirkastuu kirkastumistaan, tahtoo Kaitselmus johdattaa meitä suorinta tietä, eikä tätä johdatusta meidän tulisi peläten arastella, sillä Hän on varannut meille aina siunauksen ja lohdutuksen. Jumala ei olisi rakkaus, jos Hän ei näin tekisi luoduilleen!

Liian usein tahdomme elämässämme välttää vastoinkäymiset ymmärtämättä laisinkaan, että niiden voittaminen tekisi meistä ihmisinä vahvempia sekä jalompia ja täten menetämme monet siunaukset, jotka Korkein on tiellemme asettanut. Oi, jospa oppisimme ottamaan esimerkkiä Hänestä, joka elämällään osoitti sen, että kärsimyksessä siunaus ja korvaus on aina menetystä suurempi. Jospa oppisimme Kristuksen kärsimyksistä jalon totuuden: “Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden” (Hebr.5:8)

Kärsimyksen kirjoittamaton laki on kuin lukittuna Jumalan sinetillä, sillä mahdotonta on ihmisen käsittää Korkeimman kaikkia tarkoitusperiä etenkään silloin, kun pätsin liekit kuumina pauhaavat ympärillämme. Juuri tässä tulee esille kristinuskon käsittämätön salaisuus, jonka vain kutsutut ja valitut voivat ymmärtää. Aito usko katsoo yli inhimillisten olosuhteiden valmiina kärsimään ja kuitenkin odottaen Korkeimman puuttumista asioihin juuri silloin, kun kaikki tuntuu olevan menetetty. Todellinen usko joka on ankkuroituna Kristukseen antaa toivolle siivet kohoten kaikkien inhimillisten vastoinkäymisten yläpuolelle!

Kun Danielin kolme toveria joutuivat uskonsa tähden hirmuhallitsija Nebukadnessarin eteen, ei tapahtunut mitään sellaista, jota taivas ei olisi hartaasti seurannut ja kuitenkin niin usein itse joutuessamme uskomme tähden kärsimään, me luulemme taivaankin jo unohtaneen meidät! Eikä ainoastaan tänä aikana vaan myös menneisyydessä on tuntunut sama lihan heikkous vallitsevan jopa niissä, joilta olisi odottanut enemmän uskoa Kaikkivaltiaaseen. Raamatun lehdiltä voimme lukea monista uskonsankareista, jotka kokivat jääneensä taistelukentälle yksin, mutta jotka kuitenkin juuri tuolla hetkellä saivat kokea ihmeitä Taivaallisen Kuninkaan valtaistuimelta. Elia ei ollut ainoa eikä viimeinen, joka omassa tulisessa pätsissään menetti uskonsa juuri silloin, kun sitä eniten oltaisiin tarvittu, mutta ehkä juuri siinä on Jumalallisen ilmestymisen salaisuus ( 1 Kun.19 luku). Salaisuus, jonka tarkoituksena on polttaa tulella kaikki epäuskon siteet elämästämme!

Me kaikki, niin sinä kuin minäkin, kuulemme elämässämme saman kysymyksen niin monesti, kuin Danielin kolme toveria hirmuhallitsijan edessä: “Mutta ellette kumarra, niin teidät heti paikalla heitetään tuliseen pätsiin; ja kuka on se jumala, joka pelastaa teidät minun kädestäni?” Uskommeko silloin Kaikkivaltiaan olevan se jumala, joka pelastaa meidät vai kumarrammeko tämän maailman arvoille ja asenteille riippuu silloin pitkälti siitä, millaisena me näemme Kaitselmuksen osan kohdallamme. Laitammeko kaiken toivomme Jumalaan rakkaudesta Häntä kohtaan vai itsekkäästikö vaadimme vain osaksemme Jumalan ihmeitä pelastuaksemme kärsimykseltä…

Kun edessämme on tienhaara, kaksi tietä joista valita, valitsemmeko polun jota Kristus on edeltämme astellut vai valitsemmeko helpoimman tien, joka johtaa yhä kauemmas Jumalastamme riippuu siitä, miten ymmärrämme Kaikkivaltiaan omistusoikeuden luotuihinsa. Kun tämän ymmärrämme, silloin meille on ihan sama vaikka joutuisimme luopumaan ajallisesta ajasta milloin tahansa puhumattakaan muista ajallisen ajan riemuista ja hetkellisistä nautinnoista. Todellinen usko Kristukseen laittaa luottamuksensa Häneen, joka kärsimyksien kautta on lunastanut meidät pahan vallasta Jumalan omaisuuskansaksi Vaikka edessämme olisi kuolema, oikea usko sanoo: Helvettiin ei ikinä, mutta Jumalalle vaikka heti! Elämä on Kristus ja kuolema on jokaiselle Häneen uskovalle voitto!

Meidän tulee antaa itsemme joka tilanteessa Kaitselmuksen armollisiin käsiin ymmärtäen olevamme Hänen omaisuuttaan ja uskossa luottaa siihen, että Hän pitää omistaan parasta mahdollista huolta. Jos olemme Jumalan omia, silloin emme omista itseämme ja jos olemme tämän ymmärtäneet voimme lailla Danielin kolmen toverin vastata tämän maailman hallitsijalle: “Ei ole tarpeellista meidän vastata sinulle tähän sanaakaan. Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt”

Vaikka Korkein näkisi elämämme taistelussa parempana ottaa meidät täältä pois näkemästä kurjuutta ja kärsimystä, estääkseen meidät niin monesti tekemästä vääriä valintoja ja tätä kautta kärsimästä niiden seurauksista, niin se on Kaikkivaltiaan oikeus luotujansa kohtaan. Turha on meidän kapinoida Kaitselmusta vastaan sillä ihmisinä me olemme vain maan tomua puhumattakaan siitä, että vain Hän, joka antoi oman Rakkaan Poikansa edestämme, voi ymmärtää ja käsittää mikä on meille parasta. Maailmankaikkeuden Luojan tarkoitus on aina pelastaa luotunsa tästä kuoleman varjojen laaksosta yhteyteensä nauttimaan iankaikkista lepoa ja rauhaa Hänen kanssaan niin, että kerran on oleva “Jumalan maja ihmisten keskellä”. Jumalan kaikki teot pohjautuvat tähän suureen salaisuuteen, vaikka ihmisinä kiusauksissa ollessamme me niin harvoin sitä käsitämme ja siksi tulisi asenteemme olla kuin Danielin kolmella toverilla: “Ja vaikka (Jumala) ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt”

Ja mitä meitä hyödyttäisikään, vaikka selviäisimme taisteluissamme menettämättä tämän ajan siunauksista ja hetkellisistä nautinnoista mitään, sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Jos alistumme palvomaan tämän maailman hallitsijaa ja annamme täten riistää vapautemme Kristuksessa, olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat kärsien sisäisesti ahdistusta. Jos kumarramme vastoinkäymisissä vain välttyäksemme kärsimyksiltä tämän maailman arvoille, silloin kyllä saatamme välttyä ulkonaisilta kärsimyksiltä mutta sisällämme palaa täysi helvetti saaden osaksemme iankaikkisen kadotuksen (Matt.5:29-30)! Sellainen helvetti, että kun se saavuttaa tarkoituksensa me rukoilemme itsellemme kuolemaa…

Danielin kolme toveria eivät olleet laittaneet toivoansa siihen, että Jumala pelastaisi heidät kärsimyksiltä, vaan he olivat laittaneet toivonsa itse Jumalaan. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko seuraten Mestarinsa Jeesuksen jalanjäljissä, sillä se ei koskaan epäile Korkeimman tarkoitusperiä vaan alistuu nöyrästi vastaanottamaan Hänen johdatuksen, vaikka se veisi ulkonaisesti tuliseen pätsiin. Todellinen Jumalan Pojan usko ei niinkään odota ihmeitä pelastuakseen kärsimyksiltä, vaan se odottaa Häntä, joka on voimallinen vahvistamaan kärsimyksen tulessa kaikkia niitä, jotka ovat laittaneet Häneen toivonsa. Uhrautuvainen mielenlaatu saavutetaan vain Hänen yhteydessään, joka kerran on uhrannut itsensä koko maailman syntien edestä ja siksi viettämämme aika Hänen jalkojensa juuressa elämän seesteisinä aikoina puhkeaa kukkaansa oikeana taistelutahtona aina silloin, kun eteemme asetetaan valinta joko luottaa Häneen tai kumartua palvomaan tämän maailman hallitsijaa…

Me emme saa olla kuten jotkut Jeesusta seuranneet ihmiset, jotka seurasivat Häntä lihansa päivinä jakamansa ruuan tähden saadakseen maalliset tarpeensa tyydytetyiksi, sillä silloin jäämme paitsi todellisista siunauksista. Jos monet ihmiset, jotka seurasivat Jeesusta vain maallisten leipien tähden olisivat ymmärtäneet, että Jeesus itse oli se leipä jota heidän olisi tullut syödä, ei Mestari olisi joutunut heille sanomaan: “Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sen tähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut (Joh.6:27)

Jos olemme laittaneet uskomme Kärsimyksen Herraan vain selviytyäksemme ajallisen ajan haasteista, silloin emme ole laittaneet Häneen toivoamme ollenkaan (1 Kor.15:19)! Jokainen Jeesuksen seuraaja on velvollinen vaeltamaan kuten mestarinsa (1 Joh. 2:6) ja jokaiselle seuraajalleen on Kärsimyksen Herra varannut oman Getsemanensa meidän siellä kasvaaksemme jalommiksi jaloa käyttöä varten. Se on meille jokaiselle paikka taistelujen keskellä ja kun alistumme täysin Jumalan tahtoon muodostuu siitä meille autuuden keidas ja silloin, vasta silloin, lähettää Korkein enkelinsä meitä lohduttamaan kuten Hän teki Poikansakin suhteen. Jokainen Jeesuksen opetuslapsi kulkee mestarinsa jalanjäljissä kärsimyksien kautta voittoon ja kuitenkin edeltä kulkijana on Herramme kanssamme jokaisessa taistelussa!

Jeesuksen seuraamisessa on kuitenkin aina hintansa eikä ikinä siunaus voi tulla osaksemme ilman alttiutta kärsimykselle. Yksikään todellinen taivaan valtakunnan lapsi ei voi kumartaa tämän maailman arvoille menettämättä yhteyttään Jumalaan ja taas toisaalta lujana pysyminen silloin, kun uskomme joutuu koetukselle saa taivaan vahvistamaan vaeltajaansa niin, että maailmalliset arvot menettävät merkityksensä ja taivas laskeutuu hetkeksi maan päälle vahvistamaan vaeltajaansa.

Raamattu kertoo, että Danielin kolmen toverin vastaukset herättivät vihan hirmuhallitsija Nebukadnessarissa ja kuitenkin päättäväisinä nämä kolme totista Jumalan palvelijaa päättivät olla kumartamatta väärille arvoille: “Silloin Nebukadnessar tuli kiukkua täyteen Sadrakia, Meesakia ja Abednegoa kohtaan ja hänen hahmonsa muuttui. Ja hän käski ja sanoi, että pätsi oli kuumennettava seitsemän kertaa kuumemmaksi kuin tavallisesti. Ja hän käski sotajoukkonsa väkevimpien miesten sitoa Sadrakin, Meesakin ja Abednegon ja heittää heidät tuliseen pätsiin. Silloin nämä sidottiin vaippoineen, takkeineen, päähineineen ja muine vaatteineen ja heitettiin tuliseen pätsiin. Koska nyt kuninkaan sana oli niin ankara ja pätsi niin kovin kuumennettu, tappoi tulen liekki ne miehet, jotka veivät ylös Sadrakin, Meesakin ja Abednegon. Mutta nämä kolme miestä, Sadrak, Meesak ja Abednego, suistuivat sidottuina tuliseen pätsiin. Silloin kuningas Nebukadnessar hämmästyi ja nousi kiiruusti ylös ja lausui hallitusmiehilleen sanoen: "Emmekö heittäneet kolme miestä sidottuina tuleen?" He vastasivat ja sanoivat kuninkaalle: "Totisesti, kuningas!" Hän vastasi ja sanoi: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niinkuin jumalan poika." (Dan.3:19-27)

Jokaisella uhrauksella on hintansa ja sota vilpittömyyttä kohtaan on ankara. Tämä maailma tahtoo tuhota jokaisen vilpittömän Korkeimman palvelijan ja samoin kuin hirmuhallitsija käski kuumentaa pätsin seitsemän kertaa kuumemmaksi kuin tavallisesti, saamme mekin kokea sielunvihollisen vihan päällämme aina silloin kun tahdomme alistua Kaikkivaltiaan tahtoon emmekä kumartaen rukoile tämän maailman kuvapatsaita. Liian usein luulemme, että koettelemuksemme on ohi silloin kun nöyrästi tahdomme ottaa vastaan vastoinkäymiset sen sijaan, että lankeaisimme maallisiin arvoihin, ja kuitenkin ne usein vasta silloin alkavat. Tämän maailman hallitsija ei kunnioita ketään vilpitöntä Korkeimman palvelijaa ja siksi pitää huolen siitä, että koettelemuksen malja juodaan aina pohjaan asti ymmärtämättä ollenkaan siunauksen tulevan osaksemme sen juotuamme…

Paholaisella on aina aseensa ja ystävänsä jotka yrittävät saada taivaan itkemään kyyneleitä nähdessään omiensa kaatuvan kiusausten taistelukentällä. Ei ole outoa, että hirmuhallitsija vihassaan käski sotajoukkonsa väkevimpien miesten sitoa kolme Korkeimman palvelijaa ja heittää heidät tuliseen pätsiin, sillä samoin tekee pahuus tänäkin päivänä kaikille niille, jotka valitsevat elämän tien astellakseen Ristiinnaulitun jalanjäljissä. Liian usein kuitenkin ollessamme koettelemuksissa nuo väkevimmät ovat niitä ihmisiä, joita olemme arvostaneet ja kunnioittaneet. Pahuuden pauloja ympärillemme usein kietovat ne, joita olemme pitäneet ystävinämme sekä uskottuina ja näin helposti vaivumme taisteluissamme masennuksiin sekä epätoivoon. Viekkaasti tietää pahan ruhtinas väkevimpiä sitojia olevan juuri rakastamamme ihmiset…

Yksi Raamatun hurskaimmista miehistä sai kokea ystäviensä kautta pahuuden sitovan paulojaan koettelemuksissaan, mutta kuitenkin juotuaan kärsimyksen maljan tuli hänen osaksensa moninkertainen siunaus, sillä hän pani uskalluksensa Korkeimpaan eikä ystäviinsä (Job.42:7 / koko Jobin kirja). Tuon hurskaan miehen, Jobin, elämässä vastoinkäymisten ankarat tuulet veivät mennessään inhimillisesti katsottuna lähes kaiken ja juuri silloin kun hän olisi tarvinnut eniten ystäviä rinnalleen, hän saikin viekkauden väkevyydelle puettuja pettureita, jotka tämän maailman ruhtinas oli lähettänyt sitomaan tuon hurskaan miehen. Uskollisena Korkeimman palvelijana hän kuitenkin pysyi uskollisena eikä edes rinnallaan kulkenut vaimo pystynyt välttämään sielunvihollisen oveluutta vaan sanoi miehelleen tämän koettelemuksissa: "Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole." (Job.2:9)

Lähimmäistemme tarkoitusperät ovat meille tuntemattomat ja usein vailla mitään erillistä tarkoitusta he saattavat olla sielunvihollisen hetkellisesti asettamia aseita taistelussamme pahuutta vastaan saavuttaaksemme kerran iankaikkisen kirkkauden. Me emme saa hetkeksikään antaa periksi sielunvihollisen oveluudelle, mutta jos laitamme toivomme Ristiinnaulittuun sekä ylösnousseeseen Vapahtajaan, ei mikään pahan juoni voi pysyä meiltä salassa ja täten olemme voimallisia kestämään ne koetukset, joita Kaitselmus on tiellemme armossaan sallinut. Kun katsomme koettelemuksissamme Kristukseen, tyynnyttää Hän kyllä kaikki myrskyt ja johdattaa meidät turvalliseen satamaan…

Korkein tahtoo riisua meidät koettelemuksissa kuuntelemaan vain Hänen rakkaudellista ääntään ja siksi on meille parempi, ettemme voi luottaa edes ystäviimme saatikka puolisoomme. Jos taisteluissa ollessamme apumme tulisi ystäviltä, me niin helposti unohtaisimme Jumalan ja sen sijaan, että kasvaisimme Hänen tuntemisessaan me alkaisimme palvomaan lähimmäisiämme ja täten ajautuisimme kauemmas Herrastamme Kristuksesta, joka myös sai kokea sielunvihollisen kavaluuden tämän yrittäessä saada itse Elämän Herraa kumartamaan tämän maailman hallitsijaa ystävänsä Pietarin kautta (Matt.16:23). Vaikka ystävät ovat yksi siunaus elämässämme, voi niistä muodostua meille vihollisia, jos katseemme on kiinnitettynä johonkin muuhun kuin Korkeimpaan! Näin hyvästäkin voi tulla parhaan vihollinen…

Sidottuina Danielin kolme toveria heitettiin tuliseen pätsiin joka kuumuudellaan tappoi heittäjät Korkeimman palvelijoiden jäädessä henkiin “Koska nyt kuninkaan sana oli niin ankara ja pätsi niin kovin kuumennettu, tappoi tulen liekki ne miehet, jotka veivät ylös Sadrakin, Meesakin ja Abednegon”. Todellisissa koettelemuksissa kaikki ne, jotka vaeltavat vilpillisin mielin, tuhoutuvat, ja siksi ei ole pelättävää kenelläkään niillä, jotka Korkeimpaan laittavat vilpittömästi toivonsa! Tuli pystyy tuhoamaan vain ne, joissa on jotakin tuhottavaa ja saastaista eikä tämän tähden yksikään todellinen Jumalan lapsi lähde tahraamaan sieluansa, sillä tahraantunut sielu ei voi kestää koettelemuksen pätsissä!

Miten useasti tämän maailman hallitsija pyrkiikään tahraamaan mielemme ja ajatuksemme saaden meistä voimattomia eikä syntien tunnustaminen auta enää silloin, jos mielemme on täynnä sellaista saastaisuutta, ettemme edes tahdo tehdä parannusta. Vain syntinsä tunnustava ja hylkäävä voi saada armon, mutta kun riittävästi leikimme pahuuden kanssa luullen, ettei se voi meitä vahingoittaa, saatamme saavuttaa tilanteen, jossa ajatuksemme ei jaksa nousta enää korkeuksiin eikä mielemme halaja Jumalan esikartanoihin. Tällöin me saatamme suullamme kyllä julistaa Jumalan vanhurskauden tekoja elämättä kuitenkaan itse niistä ja siksi synnin kanssa ei yksikään Korkeimman palvelija tahdo seurustella hetkeäkään, vaan inhoten synnin tahraamaa ihokastakin laittaa kaiken toivonsa Kaikkivaltiaaseen. Synnin kanssa ei yksikään voi leikkiä, sillä synti ei ymmärrä leikkiä!

Kaikki ne ihmiset, jotka monesti ymmärtämättömyyttään sitovat Jumalan lapsia yrittäen tuhota heidän uskonsa, joutuvat kokemaan Nebukadnessarin väkevien sotaurhojen kohtalon palaessaan poroksi joutuessaan edes lähelle koettelemuksen pätsiä. Yksikään synti ei voi kestää Jumalan edessä eikä saastaisuudella ole ikinä osaa Jumalan esikartanoissa. Jumalan Pojan Kristuksen katse polttaa kaiken saastan (Ilm.1:14) ja siksi ei mikään saastaisuus voi kestää Hänen edessään! Sielun saastaisuutta vastaan on kuitenkin lääke, tuo Siunattu Kristuksen veri, kunhan vain ymmärrämme laittaa siihen kaiken toivomme sekä uskalluksemme. Veri, joka on vuodatettu maailman pahuuden tähden ja joka muodostuu autuudeksi kaikille niille, jotka laittavat siihen toivonsa!

Danielin kirjasta voimme lukea (Daniel 3 luku), kuinka kolme Jumalalle uskollista miestä heitettiin tuliseen pätsiin uskonsa tähden, mutta koska Korkeimman suojeleva käsi oli näiden miesten yllä, tapahtui jotakin hyvin merkittävää: “Mutta nämä kolme miestä, Sadrak, Meesak ja Abednego, suistuivat sidottuina tuliseen pätsiin. Silloin kuningas Nebukadnessar hämmästyi ja nousi kiiruusti ylös ja lausui hallitusmiehilleen sanoen: "Emmekö heittäneet kolme miestä sidottuina tuleen?" He vastasivat ja sanoivat kuninkaalle: "Totisesti, kuningas!" Hän vastasi ja sanoi: "Katso, minä näen neljä miestä kävelevän vapaina tulessa, eivätkä he ole vahingoittuneet, ja neljäs on näöltänsä niin kuin jumalan poika."

Huomaamme, että kolme miestä heitettiin sidottuina tuliseen pätsiin ja kuitenkin kohta tämän maailman hallitsijaa edustava kuningas Nebukadnessar näki heidän kävelevän tulessa vapaina! Samoin käy jokaiselle vilpittömälle Jumalan lapselle myös tänä päivänä: taistelujen alhoissa, kun maailmalliset houkutukset menettävät merkityksensä, katkaisee Korkein kaikki kahleet jotka ennen sitoivat meitä ajallisen ajan hetkellisiin nautintoihin ja tässä juuri on yksi kärsimyksen ihmeellinen salaisuus. Usein se, mikä näyttää inhimillisesti olevan meille rasitukseksi sekä vastoinkäymiseksi, muodostuukin meille siunaukseksi ja saamme lailla kolmen pätsiin heitetyn miehen kokea todellisen vapauden itse Elämän Herran ilmestyessä olosuhteisiin jotka tuntuivat olevan meille vain kuolemaksi. Toisaalta taas kaiken sen, mikä on maailmallista ja turhaa, pitääkin kuolla ja pätsissä palaa, että saisimme kohdata todellisen auttajan, Jeesuksen Kristuksen niissä olosuhteissa, jonne Korkein on meidät armossaan sallinut ajautua…

Liian monesti, vaikka olemmekin vilpittömiä uskossamme, kannamme erilaisia kahleita maailman sitoessa meitä mitä erilaisimmilla tavoilla. Kuka kantaa huolta elatuksesta, kuka rakkaistaan ja kuka mistäkin, mutta nämä kaikki ovat turhuutta Kristuksen tuntemisen rinnalla. Korkeimman palvelijoinakin me usein murehdimme liiaksi, vaikka Mestarimme opetti meitä olemaan kuin taivaan lintuset murehtimatta mistään (Matt.6:34). Meidän tulisi ymmärtää, että Kristuksessa meillä on kaikki tarvittava ja oleellinen mitä elämiseen sekä jumalisuuteen tarvitaan. Kaikkien asioiden, jotka sitovat meitä tavalla tai toisella, tulee katketa ja koska niitä niin harvoin itse pystymme katkaisemaan, johdattaa Kaitselmus meidät usein elämässämme kärsimyksien kautta voittoon. Korvaus kärsimyksistä on aina menetystä suurempi ja siunaus odottaa jokaista, joka tahtoo lujana pysyä loppuun asti!

Jumalan ilmestymisen edellä käy aina kuluttava tuli (Ps.50:3) ja tekee tietä Hänen saapumiselleen elämämme joskus niin kurjiin sekä vaatimattomiin olosuhteisiin. Ei Korkein ole useinkaan myrskyssä, salamoissa eikä liioin tulessakaan, vaan saapuu kuin tuulen huminassa elämäämme silloin, kun kuluttava tuli on katkaissut kaikki kahleemme tähän maailmaan “Hän sanoi: "Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen." Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä. Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle. Ja katso, hänelle puhui ääni ja sanoi: "Mitä sinä täällä teet…(1 Kun.19:11-13)

Kun Korkein katkaisee elämämme taisteluissa kaikki kahleet, jotka meitä ennen sitoivat, vasta silloin voimme kuulla puhtaina Jumalan ääneen! Usein vasta silloin tahdomme kuunnella, mitä Hänellä on meille sanottavaa ja siksi elämämme kärsimyksillä on tapana tehdä meistä jalompia astioita Herran käyttöä varten. Lailla hurskaan Jobin me voimme huudahtaa käytyämme ankarat koettelemuksen pätsit läpi elämässämme: “Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt” (Job.42:5)!

 

2 LUKU

KIUSAUSTEN ERÄMAA

“Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät” (Hebr.1:16)

Kun Herramme Jeesus Kristus oli kastettu ja taivaasta oli kuulunut Jumalan ääni “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt“, ei taivas suonut maailman Vapahtajalle sellaisia siunauksia kuin monet tämän päivän uskovista itselleen tahtovat, vaan Henki johdatti Hänet erämaahan perkeleen kiusattavaksi (Matt.4:1). Itse asiassa Jumalalla on aina syynsä, miksi Hän tahtoo täyttää Hengellään, eikä poikkeusta muodostanut edes Hänen rakas Poikansa, sillä Henki on kuin leipää jota jokainen tarvitsee taisteluissaan tämän maailman hallitsijaa vastaan! Korkeimman maailmassa kaikella on tarkoituksensa ja koska Kristuksen tuli juoda kärsimyksen malja pohjaan asti, johdatti Henki Hänet erämaahan juuri sen jälkeen, kun ulkonaisesti Jeesus julistautui kasteen kautta täyttämään kaikki se vanhurskaus, jota Häneltä Messiaana maailman vapahtamiseksi odotettiin ja josta profeetat ennen Hänen tulemustaan olivat kirjakääröihin kirjoittaneet.

Aikaa on tuosta tapahtumasta kulunut kaksituhatta vuotta, eikä Jumalan kirjoittamaton laki ole muuttunut mihinkään, sillä kastauduttuaan Kristukseen on jokainen Hänen seuraajansa asteleva Mestarinsa jalanjäljissä kohti kiusausten erämaata (Matt.10:25). Ei Korkein ikinä kasvata lastansa siten, että johdattaisi tämän siunauksesta toiseen ilman taistelua saatikka kärsimystä, vaan toisenlaiset ovat Hänen kasvatustapansa. Vaikka tämän päivän kristillisyydessä ei enää kärsimykselle paljon sijaa annetakaan ja valtansa huipulla olevat saarnamiehet julistavat huoletonta elämää Kristuksessa, tulee kaikki tuo julistus vain perkeleeltä tällaisten langenneiden ihmisten kautta, jotka omassa elämässään eivät ole selvinneet syystä tai toisesta omista erämaakiusauksistaan! Ei Henki vienyt Jeesusta heti kasteen jälkeen tunnepohjaisiin hengellisiin karismaattisiin tilaisuuksiin kokemaan ilon purkauksia saatikka muita valitettavia kokemuspohjaisia tunne-elämän metsästyksiä, vaan Henki vei Vapahtajan erämaahan perkeleen kiusattavaksi ja jos väitämme olevamme Mestarimme seuraajia, emme mekään voi välttää kiusausten erämaata jos tahdomme Hengen johdatuksessa olla! Se on mahdottomuus ja kuitenkin monet Jeesuksen seuraajiksi julistautuneet opettavat näin eivätkä ymmärrä näin anteensa Juudaksen suudelmaa itse Elämän Herralle…

Henki johdatti Jeesuksen kiusausten erämaahan, mutta Raamattu ilmoittaa, että perkele vei Hänet pyhän kaupungin pyhäkön korkeuksiin. Mikä vastakohtaisuuksien asetelma vastoin yleistä kristillistä ajattelutapaa ja vastoin yhä lisääntyvää opetusta, jonka mukaan Jeesuksen seuraajat voisivat välttää ristinsä ottamisen seuratessaan Vapahtajaansa. Vapautuksen erämaasta ja pyhän tuntuisen ilmapiirin voikin synnyttää itse tämän maailman hallitsija, eikä suinkaan Jumala (Matt. 4-luku). Valitettavasti on todettava, että liian monesti perkele puhuu tämän päivän sananjulistajien suulla yrittäen saada Jeesuksen seuraajat niin helposti luopumaan rististään ja valitsemaan helpoimman tien siunauksien saavuttamiseksi kuten se yritti tehdä Mestarillemme toistumiseen erämaassa.

Perkele vei Jeesuksen hengellisen temppelin harjalle sanoen: “Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: “Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.” (Matt.4:6). Jos sinä olet… ja sitten tämän maailman hallitsija vetosi Jumalan huolenpitoon yrittäen saada itse Elämän Herran ryntäämään suorinta tietä siunauksiin ohittaen kärsimyksen maljan. Samoin kuiskaa perkele jokaiselle Jeesuksen seuraajallekin > jos sinä olet Hänen seuraajansa, niin elä uskosi käytännössä todeksi luottaen Sanan lupauksiin “ettet jalkaasi kiveen loukkaisi” > ja lailla seireenien tuo houkutusten laulu kaikuu liian usein täysissä kirkkosaleissa sekä suurissa hengellisissä massatapahtumissa korkeasti noteerattujen puhujien suusta! Liian monet lankeavat tuohon sielunvihollisen kavalaan houkutukseen ymmärtämättä laisinkaan, että Jumalan lupaukset koskevat vain niitä, jotka eivät tahdo kiusata Herraansa yrittäen välttää ristinsä kantamista. Saarnamiehet, jotka elävät hengellisen temppelin harjalla, eivätkä tahdo kantaa lailla Mestarin ristiänsä ja vielä kaiken lisäksi ylpeillen luulevat olevansa lähempänä taivasta kuin muut, eivät ymmärrä, ettei Jumala ole vienyt heitä sinne vaan itse valheen isä ja tämän maailman hallitsija! Valitettavasti kaikki eivät ole kestäneet kiusausten erämaassa vastaten perkeleelle: “Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.” (Matt.4:7).

Elämämme taisteluissa, kiusausten erämaassa, tahtoo Korkein lujittaa uskoamme Häneen, joka on edeltä kulkenut tien jota meidän tulee vilpittömästi seurata. Jumalan Hengen tehtävä on riisua meitä lihan teoista ja parhaiten se onnistuu kärsimyksen pätsissä tulen polttaessa kahleemme tämän maailman houkutuksiin sekä viettelyksiin sen sijaan, että yrittäisimme välttää ristimme kantamisen. Jos Jeesus olisi hypännyt Pyhäkön harjalta luottaen siihen, että enkelit olisivat kantaneet häntä käsillään, olisi se ulkonaisesti näyttänyt todelliselta uskolta ja kuitenkin kysymyksessä olisi ollut Herran kiusaaminen! Oikea usko ei koskaan tahdo välttää kärsimystä, vaan kuuntelee Hengen johdatusta uskoen Kaikkivaltiaan huolenpitoon silloinkin, kun kaikki inhimillisin silmin näyttää mahdottomalta. Itse asiassa vasta silloin usko voi astua kuvaan, ei koskaan sitä ennen! Opetus, jonka mukaan siunauksen voi saada ilman hengellistä sodankäyntiä, ilman kiusausten erämaata saatikka kärsimystä, ei tule Jumalalalta vaan perkeleeltä ja siksi meidän tulisi iloiten kantaa ristiämme sen sijaan, että yrittäisimme välttää Korkeimman työn sekä johdatuksen kohdallamme…

Kärsimyksen Herra sanoo: “joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk.14:27) ja siksi meidän tulee ymmärtää, että kärsimykseen sisältyy jotakin hyvin arvokasta sekä jaloa. Kärsimyksissä, kiusausten erämaassa, me opimme kuuliaisuutta ja kuuliaisuuden tarkoitus on tuottaa täydellisiä tekoja Hänessä, joka voi ja tahtoo meitä vahvistaa (Juud.1:24 / Jaak.1:4). Taisteluissa me kasvamme jalommiksi, sillä “jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole, ei se voi kantaa uutta hedelmää” (Joh.12:24). Vain kärsimysten kautta, vain koettelemuksissa ja kiusauksissa, me kuolemme itsellemme ja tahdomme elää Hänelle, joka vain ja ainoastaan voi sielumme pelastaa iankaikkiselta kadotukselta. Se, minkä pitääkin kuolla, kuolee kärsimyksissä ja koettelemusten pätsissä jättäen jäljelle vain Kristuksen mielenlaadun meissä, jotka olemme lupautuneet seuraamaan Herraamme aina iankaikkisuuteen asti…

Kun Henki johdattaa meidät elämässämme kiusausten erämaahan julistautuessamme tekemään Jumalan tahtoa ja siellä perkele näkee tarpeemme, jotka tahtoisimme tyydyttää kysyen: “Jos sinä olet… käske näiden kivien muuttua leiviksi (Matt.4:3), niin silloin ainoa tyydyttävä vastaus, jonka Kristuksen todellinen seuraaja voi antaa tämän maailman hallitsijalle olkoon samat sanat kuin Mestarillamme kiusausten keskellä > Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee>. Tässä on yksi kärsimyksen todellinen helmi, yksi sen tarkoitus, sillä vain tämän ymmärtäessämme tulemme täydellisesti riippuvaisiksi Korkeimman tarjoamasta leivästä, joka inhimillisin silmin saattaa näyttää vaatimattomalle, mutta jossa kuitenkin on iankaikkinen elämä sitä janoavalle!

Kristityn koko vaellus on täynnä kiusauksia sekä koettelemuksia, emmekä me saa yrittää muuttaa olosuhteita, vaan koettelemuksissa Jumalan täytyy saada muuttaa meidät sellaisiksi, ettemme ole olosuhteiden vankeja. Kiusauksissa me niin usein nälkiintyneinä tahtoisimme muuttaa olosuhteiden kivet leiviksi ymmärtämättä laisinkaan, että vaatimattomuudessa piilee yksi Korkeimman siunauksista (Room.12:16 / Hebr.12:1-2), sillä jos me tyydyttäisimme inhimilliset tarpeemme, jotka meillä itse kullakin ovat monesti hyvin erilaisia, ei jäisi tilaa Kaikkivaltiaan siunauksille, sillä ei ihminen elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee! Jos me tyytyisimme vaatimattomiin olosuhteisiin, ei sielunvihollinen pääsisi niin usein kiusaamaan meitä menestyksellisesti heikkouksiemme tähden…

Me olemme niin monesti nääntyneitä milloin mistäkin ja kuitenkin elämä lähtee vain Korkeimman Valtaistuimelta. Avioliitossa voivat tarpeemme jäädä täyttymättä, samoin yhteiskunnallisessa elämässämme haaliessamme arvostusta sekä taloudellista menestymistä ja kuitenkin vaikka ne täytettäisiin, saattaisi sydämemme huutaa tyhjyyttään. Me väitämme tarvitsevamme kulttuurillisia elämyksiä, viihdettä, taloudellista menestystä, arvostusta ystäviltämme, ja kuitenkin ainoa mitä tarvitsemme on Elävän Jumalan elävä Sana! Sillä mitä voi ihminen tarjota sielunsa lunnaiksi muuta, kuin ne lunnaat, jotka maksettiin Golgatan keskimmäisellä ristillä Jumalan Pojan uhratessa itsensä tähtemme!

Jeesus ei turhaan sanonut, että Hän on elämän leipä (Joh.6:33-35), sillä vain Hänessä on iankaikkinen elämä sekä rauha sielullemme Hänen täyttäessä kaikki todelliset tarpeemme. Tämän maailman hallitsija kuiskaa korviimme kiusauksissamme > jos sinä olet Korkeimman lapsi, niin sinä tarvitset “sitä sun tätä“> ja liian monesti meidän levoton mielemme lankeaa muuttamaan olosuhteet meille suotuisaksi siten, että me muutamme kivet leiviksi alkaen elämään tämän maailman hallitsijan esille tuomista tarpeista, jotka nousevat tuon esitetyn kysymyksen pohjalta. Kauniit asunnot kesämökkeineen, asemaamme tukevat tittelit ja niihin liittyvät erilaiset toimenkuvat, taloudellinen menestys sekä tätä kautta saatava ympäristön arvostus ruokkivat nääntyvää sieluamme kiusausten erämaassa ja liian monesti meistä jää jäljelle vain ulkonainen Korkeimman lapsen olemus ollessamme sisältä todellisuudessa vain tämän maailman hallitsijan omaisuutta. Vaikka ympäristömme kadehtisi menestymistämme, niin taivas itkee lankeemustamme kun sisimpämme jää vaille Korkeimman tarjoamaa todellista Elämän leipää, joka vain ja ainoastaan voi ruokkia sisimpämme taisteluissamme!

Todellinen voima elämäämme tulee Jumalan tahdon noudattamisesta ja synti taas puolestaan vie elämästämme viimeisetkin voimat ja jos pyrimme muuttamaan olosuhteiden kivet sellaisiksi leiviksi, että ne tyydyttäisivät turhamaiset tarpeemme, silloin Korkein ei voisi antaa meille niitä siunauksiaan, jotka Hän on meille varannut saatikka ravita sieluamme kiusausten erämaassa. Ei Jumala ole kieltänyt lapsiltaan mitään hyvää ja kuitenkin vain Hänen tarjoamansa leipä voi ravita sisimpämme ja siksi jokaisen Jeesuksen seuraajan, kaikkien niiden, jotka Hän on lähettänyt sanomaansa tähän maailmaan julistamaan, sydämestä tulisi kummuta taistelujen keskellä Hänen sanansa: “Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” (Joh. 4:34).

Jatkuvassa taistelussamme tämän maailman hallitsijaa vastaan meitä ravitsee Jumalan Sana täyttäen tarpeemme. Sanan lupaukset tulevat ravinnoksemme niistä meidän elääksemme kuitenkin usein vasta silloin, kun niitä tarvitsemme ja siksi se vaatii uskoa Korkeimman varjelukseen. Kirjoituksissa on paljon lupauksia elämän eri tilanteisiin ja Jumalan lapsi on niistä elävä, mutta Korkein on nähnyt parhaakseen täyttää luotunsa tarpeet päivä ja hetki kerrallaan siten, että “niin kuin on päivämme, niin on myös oleva voimamme” (5 Moos.33:25). Näin Kaikkivaltiaan tarjoama ruoka tulee aina tarpeeseen juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsemme…

Vain taisteluissamme täällä kuoleman varjojen laaksoissa me elämme todeksi Jumalan Sanan lupaukset varjelevana taivaan Isänä, sillä miten voi ihminen tietää Korkeimman pitävän hänestä huolta, jos ei hän joudu tilanteeseen, jossa ainoa apu voi tulla ylhäältä ystävyyssuhteiden ja kaiken muun inhimillisen jäädessä toisarvoiseksi? Me voimme kyllä lukea Sanasta > ja meidän tuleekin> lohduttavia kohtia usein kuitenkaan sisäistämättä niitä täydellisesti, mutta vasta taisteluissa ollessamme me saamme niistä todellisen voiman huomatessamme Korkeimman lupauksien kantavan silloin, kun kaikki muu on ympäriltämme riisuttu. Laittaessamme täyden toivon Sanan lupauksiin me opimme tuntemaan yhä enemmän Häntä, johon uskomme ja näin me muutumme Hänen kaltaisekseen. Pelkkä tieto asioista on vasta esimakua, mikäli tahdomme elää Sanan todeksi elämässämme!

Me opimme hiljaisuudessa luottamaan Jumalaamme ja vain kärsimyksissä kuuliaisuus tulee leiväksi elämässämme. Kuitenkin meidän tulee aina uskoa, että Jumala palkitsee meidät etsiessämme Hänen kasvojaan “Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät” (Hebr.1:16).

Kiusausten erämaassa me niin monesti menetämme uskomme ja kuitenkin vain koettelemusten pätsissä uskallamme heittäytyä kokonaan Hänen varaansa, joka voi ja tahtoo varjella meidät lankeamasta. Vasta antautuessamme kokonaan Korkeimman johdatukseen voivat Sanan lupaukset tulla todeksi kohdallamme ja kuitenkin me niin monesti annamme maailmallisten himojen vallata mielemme saaden meissä aikaiseksi tarpeita, joihin sielunvihollinen tarjoaa tyydytystä kehottaen meitä muuttamaan aikaansaamaansa tarpeet leiviksi ikään kuin me niistä eläisimme. Todellisuudessa jos nautimme noita leipiä joita sielunvihollinen tarjoaa, tuottaa se sielullemme kuoleman koska vain Jumalan Sana voi ravita sisimpämme sekä täyttää todelliset tarpeemme. Ne ovat vain kiviä kiusausten erämaassa, vaikka tämän maailman hallitsija saakin ne näyttämään houkuttelevilta…

Synti saa maaperänsä epäuskosta ja siksi meidän ei tulisi hetkeäkään antaa sielunvihollisen kylvön kukoistaa sydämemme maaperässä. Tällöin usein oma käsivartemme pyrkii antamaan epäilyksille siivet ja sen sijaan, että laittaisimme täyden luottamuksen Kristukseen, me yritämmekin itse selviytyä taisteluissamme. Me voimme olla Kuninkaan suojeluksessa vasta luovuttaessamme kaikki aseemme Hänen edessään, sillä todellinen antautuminen ei kätke sisäänsä kapinamieltä! Jos me epäilemme, silloin emme usko, ja jos mielemme on vallannut epäusko, silloin kapinoimme itse Korkeinta vastaan vähätellen arvovaltaansa sekä kykyjänsä Luojana pitää luoduistaan täydellisesti huolta…

Tämän maailman hallitsija, itse perkele, sai ensimmäiset ihmiset lankeamaan paratiisissa kylväessään epäilyksen siemenen menestyksekkäästi Aadamin ja Eevan sydämiin heikentäen heidän luottamustaan Jumalaan (1 Moos.3:1-5) ja samoin se yritti Kristukselle erämaassa siinä kuitenkaan onnistumatta. Sielunvihollisen menestyksellisin ase Korkeimman lapsia kohtaan on epäuskon kylväminen silloin, kun uskoa eniten tarvitaan ja siksi emme saa hetkeksikään lakata luottamasta Sanan lupauksiin vaikka tarjolla olisi inhimillisesti katsottuna parempi vaihtoehto. Me emme saa antaa tämän maailman hallitsijan myrkyttää mieltämme, vaikka juoma tarjottaisiin kuinka kauniista pikarista tahansa. Joko täysi luottamus Korkeimman johdatukseen tai epäuskon kautta syntiin lankeaminen ja sitä kautta kuolema. Jos silmissämme syttyy himo epäilysten kautta tämän maailman autuaaksi tekeviin asioihin ja luulemme niiden pystyvän ruokkimaan sisintämme kiusauksissamme, silloin olemme astuneet kuoleman tielle! Tämän maailman hallitsijan tarjoamat vaihtoehdot kiusauksissamme ovat kuin kauniisti lahjapaperiin käärittyjä paketteja, jotka kyllä näyttävät ulospäin kauniille sisältäen kuitenkin räjähtävän pommin. Emme saa hetkeksikään sortua epäuskon kautta vastaanottamaan ristin sijasta sielunvihollisen tarjoamaa kruunua vaikka se tuntuisi kuinka houkuttelevalta…

Me elämme Jumalan Sanan lupauksista vasta silloin, kun sisimpämme nälkiintyneenä huutaa Korkeimman puoleen! Näin Sana tulee lihaksi kohdallamme ja Kristuksen täyteys valtaa mielemme. On mahdotonta omistaa Jumalan lupaukset parantajasta, jos ei ole kokenut sairautta sekä mahdotonta on ylistää Kaikkivaltiasta armollisena Luojana ellei ole kokenut syntien anteeksisaamista. Tarve synnyttää tilauksen ja vain taivaasta tuleva Elämän leipä voi täyttää todelliset tarpeemme…

Korkein ruokkii meitä Sanallaan päivittäin ja hetkittäin aina tarpeemme mukaan. Jumalan ihmeellinen Sana opettaa meille, että autuaita ovat murhemieliset ja kuitenkaan me emme voi tästä Sanan kohdasta elää, ennen kuin murheissamme olemme kokeneet taivaasta tulevan lohdutuksen. Herramme Jeesus sanoi, että “autuaita ovat ne, jotka uskovat vaikka eivät näe” (Joh.20:29) ja tästäkään lupauksesta emme voi elää kuin vasta laittaessamme toivomme kiusauksissamme Häneen, vaikka inhimillisin silmin emme taivaasta tulevaa johdatusta elämässämme näkisikään. Elävä usko astuu kuvaan vasta silloin, kun inhimillisesti ajateltuna kaikki on menetetty ja siksi vanhurskas on elävä uskostansa!

Ollessamme kiusauksissa saatamme sortua kadehtimaan jumalattomien menestystä ymmärtämättä useinkaan heidän lopullista osaansa. Kun perkele näytti Jeesukselle tämän ollessa kiusattuna erämaassa kaiken maailman valtakunnat, se osoitti samalla Hänelle valtansa palkita ruhtinaallisesti kaikki ne, jotka kumartavat tämän maailman hallitsijaa (Matt.4:9). Jumalan palvelemisella on oma salaisuutensa joka ei ole tästä maailmasta, mutta tuosta salaisuudesta eivät ole täysin perillä edes kaikki Hänen omansakaan (Ps.73) . Kun maailma tarjoaa nautintoja sekä huveja, on Korkeimman lapsilla vain ristinsä ja siksi niin monet kiusauksissaan sortuvat lankeemuksiin, mutta näin ei saisi olla, sillä tällöin ei nähdä lopullista voittoa, jonka jokainen todellinen Kristuksen palvelija saa iäisyydessä (Hebr.11:24-25). Vaikka jumalattomien menestys tässä maailmassa niin helposti saa epäilemään Korkeimman tarkoitusperiä, tulisi jokaisella taivaan valtakunnan kansalaisella olla Paavalin mieli: “minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 3:14).

Kiusauksissa ollessamme me usein kadehdimme jumalattomien osaa, koska emme tahdo katsoa pintaa syvemmälle. Jos luulemme, että tämän maailman nautinnot voivat ravita nääntyvän sielun, silloin olemme nielleet saatanan suuren valheen. Jos edes hetkeksikään menetämme katseemme päämäärästämme taivaallisen voittopalkinnon suhteen, silloin olemme vaarassa sielunvihollisen houkutuksille kumartaa häntä luulleen saavamme palkinnoksi kaikki tämän maailman valtakunnat. Jos annamme periksi tämän maailman hallitsijan houkutuksille yrittäen erilaisissa tarpeissamme muuttaa kivet leiviksi saadaksemme niistä tarpeisiimme lyhytaikaisen tyydytyksen tai ajaudumme testaamaan Jumalan Sanan luotettavuutta uskonnollisuudella kiusaten täten Jumalaamme, on sielunvihollisen myrkky jo lamauttanut kykymme nähdä meille iäisyydessä tarjolla olevan voittopalkinnon. Kun nämä kaksi edellä mainittua asiaa olemme langenneet tekemään kiusauksien erämaassa, on vain ajan kysymys milloin kumarramme julkisesti tämän maailman hallitsijalle. Lankeemuksella on paha tapa ajautua yhä syvemmälle synnin täyttäessä kuoleman maljaa, kunnes se tarjotaan palkinnoksi itse synnintekijälle ja näin jokainen kuolemaan tuomittu nauttii kerran perkeleen aikaansaaman katkeran myrkyn kuolemakseen!

Kun me olemme erämaassa nääntyneinä ja väsyneinä taisteluihin, silloin emme useinkaan näe jumalattomien suurinta ongelmaa heidän epätoivoisesti yrittäessään täyttää sieluansa mitä turhimmilla asioilla. Vaikka ulkoapäin he saattavat näyttää onnellisilta, heidän sisimpänsä huutaa tyhjyyttään ja juuri se saa heidät koristelemaan kulissejaan entistä tarmokkaammin. Kiusauksissa ollessamme meidän tulisi ymmärtää etuoikeutemme taivaan perillisinä saada nauttia salattua mannaa itse Korkeimman valtaistuimelta ja siksi, sen sijaan että kadehtisimme jumalattomien osaa, meidän tulisi säälien suhtautua heidän epätoivoisiin yrityksiinsä täyttää sisintään tämän maailman roskalla, joka korkeintaan voi tyydyttää hetkellisesti jotakin antamatta kuitenkaan sisimpään sitä autuutta minkä vain Jumalan antama leipä voi valituilleen tehdä. Meidän tulee laittaa kaikki tämän maailman tarjoama roska syrjään tunteaksemme jokapäiväisessä elämässämme Jeesuksen Kristuksen läsnäolon, sillä vain Hänessä on kaikki se, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan (Fil.3:7-16)!

Kun elämän synkät pilvet tuntuvat peittävän taivaan loisteen elämässämme, me saatamme sortua kadehtimaan myöskin sisariamme sekä veljiämme, toisia Korkeimman lapsia, luulleen heillä olevan jotakin sellaista mitä meillä ei ole ymmärtämättä laisinkaan, ettei kukaan Jumalan lapsi voi välttyä kiusauksien erämaasta. Niitä jotka väittävät, etteivät kärsimykset kuulu Korkeimman palvelijoille, meidän ei tule kuunnella, sillä he ovat niitä, jotka ovat sortuneet kumartamaan tämän maailman hallitsijaa. Jos Mestarimme joutui taisteluihin erämaassa raivaten tien jokaiselle seuraajalleen, on mahdotonta kenenkään Hänen jalanjäljissään astuvan välttää tuota samaa kohtaloa (Matt.10:24-25 / Luuk.6:40) . Meidän tulee sisäistää sydämemme maaperään se totuus, ettei meistä kukaan selviä ilman valintoja saatikka pääse helpommalle toinen toistamme Herran palvelijoina. Vaikka ulkonaisesti joku näyttäisikin selviävän vähemmällä, me emme voi tietää hänen taistelujaan, sillä todellinen sota käydään aina sydämen maaperässä! On lohdullista huomata Jeesuksen erämaassa vastustaneen perkelettä menestyksellisesti Kirjoituksilla ja niin tulisi meidänkin Hänen seuraajanaan tehdä. Kun kiusauksissa ollessamme sorrumme kateuden sekaisin tuntein katsomaan sisariemme ja veljiemme elämää, muistakaamme silloin Kirjoituksista seuraava kohta joka riisuu epäilyksen aseet mielestämme: “Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää “ (1 Piet.5:8-9).

Kateus pukeutuu usein salakavalasti vanhurskauden vaippaan ja se mikä näyttää ulospäin hurskaalta, sisältääkin raadollisuutta sekä petollisuutta. Kiusauksissa Raamatun tuntemus osoittautui Herramme kohdalla tehokkaaksi aseeksi tämän maailman hallitsijaa vastaan ja kuitenkin Korkeimman lapset käyttävät tuota asetta liian usein toisiaan vastaan, sen sijaan, että taistelisivat sen tuntemuksen kautta menestyksellisesti pahuuden voittamiseksi kuten Mestarimme teki ollessaan kiusattuna erämaassa. Kateus toisiaan kohtaan valtaa Jumalan lasten keskuudessa liian usein puhtaatkin sielut saaden aikaiseksi turmeltuneisuutta kylväen ympäristöönsä eripuraa sekä riitaisuutta. Kateus saa alkunsa kunnianhimosta, jota jo Jeesuksen aikaiset opetuslapsetkin tunsivat toisiaan kohtaan (Matt.20:20-28) ja vaikka Mestarimme selvästi kieltää tällaisesta, niin kuitenkin moni vaihtaisi palvelijan osansa herraksi hallitakseen kanssamatkaajiaan tavalla tai toisella. Itsekkyys yrittää viekkaasti pukeutua nöyryyteen ja lailla Jeesuksen aikaisten fariseusten sekä kirjanoppineitten riidat Raamatun tulkinnoista ovat valitettavaa todellisuutta Jumalan lasten keskuudessa saaden aikaiseksi enemmän vahinkoa, kuin uskoisimmekaan. Hajallaan oleva lauma on vaarassa tulla sielunvihollisen menestyksellisen hyökkäyksen kohteeksi ja siksi riidat siitä, kuka on päässyt syvemmälle Raamatun tuntemuksessa ja tätä kautta lähimmäksi Kristuksen ystäväksi, on paras jättää Korkeimman arvioitavaksi ( 1 Kor.1:10). Taistelu sieluistamme käydään syvimmällä mahdollisella tasolla, eivätkä epäpuhtaat vaikuttimet jää koskaan sielunviholliselta huomaamatta ja siksi tahtoo Korkein Totuutta salatuimpaan saakka palvelijoiltaan. Kateus, katkeruus sekä kunnianhimo tulevat kyllä paljastetuiksi kiusausten erämaassa ja mikäli tällaista tahraa ei sielusta pestä pois pikaisesti, on tästä seurauksena nautittavat hedelmät karvaita itse kunkin maistella! Jos puu on sisältä mätä, se voi kyllä tuottaa kauniita kukkia, mutta koskaan se ei voi tuottaa taivaallisia hedelmiä niiden nautittavaksi, jotka Jumalaa rakastavat…

Vain katsomalla Mestariamme ja seuraamalla Hänen viitoittamaansa tietä, olemme suojassa tämän maailman houkutuksilta, jotka niin helposti yrittävät vallata mielemme. Asiat, joita sisäisesti pohdiskelemme muuttavat mielemme ja jos ajatuksemme valtaa lähimmäisen menestyminen tai epäonni, silloin katseemme ei ole luotuna Kristukseen ja tällöin on vain ajan kysymys, milloin tulemme ympäristömme kaltaiseksi. Iäisyyttä kaipaavaa sieluamme ei voi tyydyttää kukaan muu kuin Kärsimyksen Herra ja saadaksemme täyteyttä Hänen täyteydestään älkäämme ikinä sortuko vertailemaan itseämme ympäristöömme, vaan luottakaamme johdatukseen, johon meidät ollaan kutsuttu taivaallisella kutsumuksella. Kun Pietari aikoinaan sortui kysymään Mestarilta, miten toisen opetuslapsen käy, vastasi Jeesus hänelle samoin kuin kaikille meillekin seuraavat sanat: “…mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua.” (Joh.21:22).

Jos sydämemme ei ole puhdas, olemme kuin majesteettinen puu, joka kaatui parhaassa voimissaan. Se oli kestänyt lukemattomat myrskyt ja kuitenkin se kaatui vienossa tuulessa. Kaatuessaan paljastui siitä salaisuus: pieni poikanen oli iskenyt joskus muinaisuudessa kirveensä siihen sen ollessa vasta hieno vesa. Haava oli kasvanut umpeen ja puussa vuosien aikana kasvanut elämä peitti sen alleen, mutta koskaan haava ei ollut parantunut. Pienen pojan kirveenisku vaikutti puun sydämessä syövyttäen syventymän runkoon, kunnes puu viimein oli kalvettu poikki kaatuen omasta painostaan saavuttaessaan ylvään majesteettisuuden. Ulkoapäin komea majesteettinen puu kaatui omasta painostaan vienossa tuulessa, vaikka se oli kestänyt vuosisatojen aikana kovat myrskyt. Samoin käy jokaiselle niille, jotka kantavat sielussaan arpia, vaikka ulkonaisesti näyttäisivät kuinka hurskailta tahansa! Jumalan lapsella ei saa ikinä olla vääriä vaikutteita kanssamatkaajiaan kohtaan, sillä taistelu käydään seuraavien innoittavien sanojen säestyksellä: “Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. “ (Ef.6:11-12).

Kiusauksien erämaassa, jonne Henki meitäkin johdattaa, joudumme monien valintojen eteen. Tuolla taistelukentällä paras ase vihollista vastaan on rohkeus, sillä pelkurit eivät peri taivasten valtakuntaa (Ilm.21:8). Rohkeus saa voimansa luottamuksesta Jumalan huolenpitoon, sillä se uskoo lupauksiin, joista vanhurskas on elävä! Se laittaa kaiken toivonsa näkymättömiin näkyväisten sijaan kohdistaen uskossa katseensa aina valmiina oleviin Korkeimman sotajoukkoihin, jotka Luoja on asettanut niiden suojaksi, jotka Häneen turvaavat ( 2 Kun. 6:16-17). Korkeimman lapsella ei ole mitään syytä menettää rohkeuttaan (Matt.10:28-31), sillä usko auttaa näkemään näkymättömät ja se vakuuttaa katsojalleen vallan olevan Jumalan käsissä, vaikka inhimillisesti katsottuna aina siltä ei näyttäisikään.

Jos emme rohkeasti luota Jumalan lupauksiin, jotka Hän on sinetillä vahvistanut Sanassaan, olemme sortuneet epäilemään Hänen luotettavuuttaan. Jos me emme usko Korkeimman lupauksiin, pidämme Häntä valehtelijana ja tällöin olemme kääntäneet selkämme ainoalle tosi auttajalle kumartuen odottamaan pelastusta tämän maailman hallitsijalta. Ei yksikään Hengestä syntynyt voi pitää Jumalaa valehtelijana eikä yksikään Häneen uskova voi väittää Häntä valehtelijaksi, sillä lupaukset voivat omistaa vain ne, jotka uskovat, että Jumala on ja että Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät (Hebr.11:6). Vanhurskas on elävä uskosta, koska usko antaa Jumalan lupauksille siivet kohotaksemme taisteluissamme korkeammalle olosuhteita ja näin tarkastelemaan niitä taivaallisesta näkökulmasta. Meidän ei tule yrittää muuttaa niinkään olosuhteita, vaan antaa niiden vaikutuksesta sielumme kohota korkeuksiin, yhä jalommiksi Jumalan palvelijoiksi!

Yksikään Jeesuksen opetuslapsi ei voi välttyä kiusauksilta, sillä tämän maailman hallitsija vihaa kaikkia niitä, jotka yrittävät pitää sielunsa puhtaana seuraten Mestariaan (Ilm.12:17). Vaikka Herramme opetti meitä rukoilemaan >äläkä saata meitä kiusaukseen> (Matt.6:13), ei se merkitse sitä, etteikö tämän maailman hallitsija houkuttelisi Korkeimman lapsia lankeamaan taivaallisesta kutsumuksestaan. Mikäli saatamme mielemme ja ajatuksemme kiusauksille alttiiksi astuen harhapoluille, silloin on kiusaukset tulleet pauloiksi, joihin riittävästi sotkeutuessamme koemme hengellisen kuoleman. Tämän tähden Herramme opetti meitä samaisessa rukouksessa lausumaan seuraavat sanat: “…vaan päästä meidät pahasta” (Matt.6:13).

Kiusaus ei ole vielä syntiin lankeamista niin kuin ei saastaisen lammikon näkeminenkään vielä siinä rypemistä! Me emme voi ikinä saavuttaa tilannetta, jossa sielunvihollinen ei meitä houkutuksillaan yrittäisi saada horjumaan, ja siksi tyynesti alistuen Jeesuksen opetuslapseuteen meidän tulee asennoitua voittamaan kiusaukset sen sijaan, että niitä pakenisimme! Me emme saa olla pelkureita jotka pakenevat vastoinkäymisiä, sillä tällöin emme peri taivasten valtakuntaa, vaan rohkeasti silmät luotuina uskomme alkajaan ja täyttäjään seurata Kristuksen esimerkkiä taistellen voittoisasti kiusausten erämaassa. Pelkuruus saa aina voimansa hengellisessä sodankäynnissä luottamuksen puutteesta jota on edeltänyt epäusko Korkeimman lupauksiin! Yksikään todellinen Jumalan soturi ei taistelukentällä käännä selkäänsä viholliselleen paeten raukkamaisesti, vaan Kuninkaan lapsina olemme velvolliset käyttäytymään arvokkaasti asemamme mukaisesti.

Kun me tunnustaudumme julkisesti Korkeimman palvelijoiksi, tahtoo Pyhä Henki riisua meitä lihan teoista ja matka kohti kiusauksia ja kärsimyksiä alkaa samanaikaisesti kun saamme kokea Hengessä Korkeimman johdatuksen sekä läsnäolon. Mestarimme jalanjäljissä > veihän Henki Hänetkin kiusausten erämaahan heti kasteen jälkeen> alkaa taistelumme pahuutta vastaan. Saviastioina Herran pöydällä, valmiina murtumaan sekä muovautumaan jaloa käyttöä varten, meistä näin riisutaan pois kaikki maallinen ymmärtääksemme omat epäpuhtaat vaikuttimemme jotka vielä Jumalan lapsinakin meissä valitettavan usein vaikuttavat. Mestarimme oli täynnä Pyhyyttä ja kuitenkin osoittaakseen meille, Hänen seuraajilleen tien, kulki voittoisasti läpi kiusausten erämaan, eikä kukaan joka väittää Häntä seuraavansa, voi välttyä siltä tieltä, jonka itse Jumalan Poika on voittoisasti läpikäynyt jättäen meille esimerkin. Korkein tahtoo lujittaa luonnettamme koetuksissa ja saavan kiusauksista jalon voiton käyttääkseen meitä edustajinaan maan päällä eikä tällöin sielussamme saa olla ainuttakaan tahraa. Vaikka Kristuksen veri on pessyt anteeksiannon kautta sielumme puhtaiksi, monien kyyneleiden kautta menneisyytemme senkin jälkeen hukutetaan syvyyden virtoihin ja näin on kerran myrskyävältä mereltä saapuva puhdistettuna Pyhä kansa, jonka vaatteissa ei ole ryppyä eikä tahraa.

Taistelujen tiimellykseen, kiusausten erämaahan, jäävät epäpuhtaat vaikuttimemme jättäen jäljelle vain Kristuksen mielenlaadun meissä, jotka tahdomme taivastietä vaeltaa. Se, mikä ei ikinä olisi kuollut oman kätemme kautta >eihän meissä itsessämme ole mitään hyvää>, saa todellisen surmaniskun turvautuessamme taisteluissamme Korkeimman johdatukseen ja huomatessamme, että ainoa todellinen apu tulee ylhäältä. Näin huomaamme, että Kaitselmus ohjaa askeleitamme kärsimyksestä toiseen, läpi kiusausten erämaan, muovaten meitä kuin saviastioita noustaksemme kerran uusina luomuksina ylväinä tavoittelemaan taivaan kirkkautta puhtain vaikuttimin!

Vaikka ulkonaisesti olemme tunnustautuneet Korkeimman palvelijoiksi, voi sisimmässämme olla tahroja, jotka tämän maailman hallitsija synnin kautta on sinne menneisyydessä lyönyt. Kiusaukset ovat olleet aina läsnä, mutta me huomaamme ne vasta kun sielumme on kokenut valaistuksen, samoin kuin pölyinen huone näyttää saastaisuutensa vasta auringon osuessa valonsäteillään sen pimeimpään nurkkaan. Taistelu syntiä vastaan tulee todelliseksi vasta silloin, kun sitä emme enää tahdo harjoittaa ja siksi niin monet, vaikkakin ovat saaneet maistaa Jumalan lapseutta, epäröivät jatkaa Hengen johdatuksessa koska eivät pidä näkemästään. Niin helposti monet aloittavat Hengessä, antavat Pyhän Hengen hetken johdattaa, ja sitten kuitenkin epäröiden sallivat lihallisten ajatusten vallata mielen vain kääntyäkseen takaisin siltä tieltä, jonne Mestarimme omalla esimerkillään on heidät kutsunut.

Kiusausten yrittäessä vallata mielemme on mahdotonta tuossa taistelussa voittaa omassa voimassaan ja kuitenkin niin helposti monet lankeavat siihen. Tuo vaara on todellinen jokaiselle Kristuksen seuraajalle, sillä liian helposti matkatessamme huomaamme kulkeneemme ilman Häntä, samoin kuin itse Mestarin äidille kävi hänen tullessaan Jerusalemista (Luuk.2:44). Me emme saa hetkeksikään sortua luottamaan oman käsivartemme voimaan taistelussa pahuutta vastaan, sillä jos näin teemme, silloin olemme jo langenneet sielunvihollisen paulaan sekä kääntäneet selkämme ainoalle tosi auttajalle. Ajatus >selviämme ilman Häntä> kumpuaa ylpeydestä omia voimiamme kohtaan ja siksi tällainen vaikutin ei ikinä voi kestää hengellisessä sodankäynnissä, sillä vain nöyrille, vain niille jotka laittavat kaiken toivonsa Korkeimpaan, on talletettuna taivaallinen palkinto iäisyydessä. Kiusausten viekoittelevan voiman suuruuden edessä ei yksikään liha voi kestää, sillä kiusausten voima perustuu syntienlangenneeseen luontoomme, jota hyväksikäyttäen pyrkii tämän maailman hallitsija saamaan Korkeimman lapset lankeamaan. Vain Korkein voi varjella meidät lankeamasta, sillä Hänen Poikansa on edeltä kulkenut tien läpi kiusausten erämaan (Juud.1:24).

Ei kukaan meistä voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa ja siksi voimme laittaa täyden luottamuksemme Korkeimman johdatukseen antaen rakkaudellisen käsivartensa kantaa meidät hetkestä toiseen, päivästä seuraavaan, aina iäisyyteen asti. Avioliiton murheet, elatuksen huoli sekä lukemattomat monet muut velvoitteet, joita meillä itse kullakin täällä ajassa on, eivät saa vallata mieltämme niin, että kadotamme Kristuksen ja täten jäämme yksinäisinä taistelukentälle vain huomataksemme olevamme avuttomia ilman Häntä. Jos ei Jeesus ohjaa purttamme elämän myrskyävällä merellä, silloin ajelehdimme vailla suuntaa vain haaksirikkoutuaksemme karikolle. Todellinen usko laittaa luottamuksensa Korkeimman johdatukseen koska tietää Jumalan tarkoitusperät, jotka ovat rakkaudelliset jokaista luotuaan kohtaan. Vain Jumala voi tietää, mikä on meille parasta ja siksi on autuaallista kulkea Hänen johdatuksessaan!

Me emme voi kokonaisuudessaan nähdä inhimillisellä järjellä Jumalan suunnitelmia varallemme, mutta Hänen Henkensä täyteydessä voimme uskossa omistaa kaikki ne lupaukset, jotka on varattuna niille, jotka laittavat luottamuksensa Häneen. Todellinen usko riisuu järjen päätelmät ja laittaa toivonsa Häneen, joka on edeltä kulkenut läpi kiusausten erämaan voittajana (2 Kor.10:5). Yksikään meistä ei voi kestää kiusauksissa omissa voimissamme, sillä Jumalan Valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa. Jumala vuodattaa Pyhän Henkensä kuitenkin vain tyhjiin astioihin ja siksi turvautuminen omiin voimiin, vaikka se uskonnollisesti näyttäisikin hurskaalta, on suurin este menestykselle vanhurskauden tiellä. Jos ei Kristus kulje mukanamme taisteluissamme täällä kuoleman varjojen laaksoissa, silloin meidän tulisi pikaisesti kääntyä takaisin etsimään Hänen läsnäoloaan kuten Hänen äitinsä teki kadottaessaan Poikansa matkalla Jerusalemista (Luuk.2:45). Vaikka Kristus on noussut ylös taivaisiin, Hänen läsnäolonsa voimme omistaa uskossa, joka kumpuaa Pyhän Hengen täyteydestä!

Kun kiusaukset yrittävät vallata mielemme, kun tämän maailman hallitsija tarjoaa meille ristin sijasta nautintoja, silloin kiusatun sielun ainoa turva on Mestarinsa läheisyydessä. Me voimme touhuta paljonkin lailla Martan yrittäen omilla töillämme saada sitä, joka on saavutettavissa vain viettämällä aikaamme Mestarimme jalkojen juuressa: “Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi." Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois." (Luuk.10:39-42).

Ollessamme kiusauksissa huomaamme, että vain pintapuolinen Kristuksen tunteminen ei riitä, ulkoa opetellut Raamatun lauseet yhdistettynä uskonnollisiin muotomenoihin eivät voi ravita sieluamme kuivassa erämaassa, ja silloin >usein vasta silloin> meille valkenee Kristuksen läsnäolon merkitys. Laitamme moninaiset työmme syrjään ja lailla Marian hakeudumme Herran jalkojen juureen, lähemmäksi Häntä. Vasta silloin ymmärrämme tuon autuaallisen osan, joka jokaisella opetuslapsella Mestarinsa jalkojen juuressa on talletettuna. Ilman Häntä me emme voi mitään ja kuitenkin Hänessä voimme kaiken! Silloin lailla Jaakobin me vaadimme taivasta siunaamaan meidät, sillä ajatuksiimme hiipivät kiusaukset ovat voitettavissa vain Hänen voimassaan (1 Moos.32:24-29).

Opetuslapsen elämä kiusauksissa ja taisteluissa on pysyä lähellä Mestariaan ja vain siten selvitä voittajana kerran perille. Me voimme joskus kadottaa Hänet yrittäessämme omin voimin kulkea taivastietä ja kuitenkin Hän on luvannut olla aina kanssamme! Korkeimman rakkauden suuruus tulee ilmi siinä, että vaikka me usein ihmisinä olemme uskottomat, on Hän kuitenkin uskollinen, ja siksi, vaikka Mestari kulkeekin vierellämme elämämme taisteluissa, meille voi käydä niin kuin Emmauksen tien kulkijoille: emme huomaa Hänen läsnäoloaan vaikka Hän kulkee vierellämme:

“Ja katso, kaksi heistä kulki sinä päivänä Emmaus nimiseen kylään, joka on kuudenkymmenen vakomitan päässä Jerusalemista. Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä, mikä oli tapahtunut. Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa. Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä… Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään. Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?" ( Luuk.24:13-32).

Eivät taivaan peittävät pilvet poista aurinkoa, vaan estävät meitä näkemästä sitä. Tähdet ovat yhä taivaalla, vaikka päivisin emme niitä näekään samoin kuin kuu antaa valoaan vasta pimeällä. Samoin on laita opetuslapsen ja Opettajan suhteessa: vaikka emme näe, kulkee Mestari kanssamme, sillä autuaat ovat ne, jotka uskovat vaikka eivät näe! Kristus kulkee rinnallamme epäuskossamme, aivan samoin, kuin kävi Emmauksen tien kulkijoiden suhteen vahvistaen meitä mitä erilaisimmin tavoin. Hänen lohdutuksensa voi tulla lähimmäisemme kautta, jonkun tuntemattoman kautta jota emme tunne ja joskus, yllättävää kyllä, jopa ihmisen kautta jota halveksimme emmekä minään pidä. Tuntemattomat ovat Hänen tapansa toimia ja kuitenkin Kristus ilmoittaa itsensä avaten silmämme näkemään todeksi lupauksen, ettei koskaan jätä meitä yksin taisteluissamme vaan kulkee avaten ymmärryksemme vastaanottamaan näkymättömät ja tehden niistä todellisuutta jokaiselle taivasmatkaajalle. Siitäkin huolimatta, vaikka ei sydämemme sillä hetkellä olisikaan palava!

Kun Pyhä Henki valtaa sydämemme, me huomaamme olevamme puhdistuksen tarpeessa. Se valaisee tahraantuneen sielumme antaen ymmärrystä, joka innoittaa meitä viettämään aikaamme puhdistavan taivaslähteen luona siitä elääksemme. Tuo lähde pulppuaa Golgatalta laskeakseen taivaalliseen kristallimereen, jonka rannoilla kerran valtava Pyhien joukko veisaa uutta virttä iäisyydessä puhtaisiin valkeisiin vaatteisiin puettuna ilman ryppyä ja tahraa. Kaikki maallisen vaelluksen likapyykki on kerran oleva pestynä kokonaan pois ja taistelut, joissa nyt taistelemme, ovat silloin menettäneet merkityksensä. Se on voittajien osa ja siksi katseemme tulisi olla kohdistettuna tuohon voittopalkintoon kiusauksien sijaan. Ei ole merkitystä tämän hetken taisteluilla, ei edes huomisen päivän murheilla, kun tiedämme kerran perivämme iankaikkisuuden Korkeimman luona. Kun tämän maailman langenneet lapset painuvat alas tomuun taisteluiden keskellä, tulee Jumalan lasten kohottaa maan alhoissa vaeltaessaan katseensa kohti voittopalkintoa unhoittaen kaiken muun ja täten kokea jo tässä hetkessä “palan taivasta”!

Koska Jumalan Valtakunta on voimassa eikä vain sanoissa (1 Kor.4:20), ei pelkkä tieto voi ketään pelastaa kiusauksista. Sielunvihollinenkin tietää kaikki kirjoitukset eikä tämä siitä huolimatta tule pelastumaan. Ei, täytyy olla jotakin kestävämpää ja se on Rakkaus Kristukseen, joka kerran uhrasi henkensä meidän edestämme! Jumalan armon kautta me ymmärrämme Hänen suuren rakkautensa sekä huolenpitonsa ja elävä yhteys Kristukseen antaa voiman vaeltaessamme kiusausten erämaassa. Rakkauden ase on väkevämpi kuin kuolema (Kor.V.8:6) ja siksi meillä tulisi kiusauksissa ollessamme olla sama mielenlaatu kuin Paavalilla (Fil.3:8) ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen”

Kun rakkautemme Kristukseen on aitoa ja vilpitöntä, silloin me kuulemme kiusauksissa Jumalan Pojan äänen (Joh.10:27-28) ja Hän on johdattava meidät autuuden keitaalle keskellä kiusausten erämaata, sillä Jeesus on uskomme alkaja sekä täyttäjä ja vain Hänessä voimme vastustaa sielunvihollisen aikaansaamia kiusauksia. Tässä on Pyhien kärsivällisyys ja usko!


Kirja: Kärsimyksen Siunaus (sivumäärä 200)

Kirjoittaja: Marko Lind

Ilmestyy markkinoille keväällä 2011

 * ENNAKKOTILAUKSET:

sähköpostilla lindmarko (at) gmail.com

Puhelimitse: 050 5680023, 046 6590565


Kts. KIRJAMAINOS YOUTUBESTA: http://www.youtube.com/watch?v=UzyVA4IXHcs